Pulse · Documents · Finland · Finlex (законы и правительственные законопроекты)
Finland's Law Amending the Environmental Protection Act
HE 287/2026 vp · Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta
Hallinnonala
Ympäristöministeriö
Antopäivä
29.10.2026
Esityksen teksti
Suomi
Käsittelyn tila
Vireillä
Käsittelytiedot
Eduskunta.fi 287/2026
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia. Muutoksilla pantaisiin täytäntöön niin kutsutussa uudistetussa ilmanlaatudirektiivissä edellytetyt laintasoista sääntelyä edellyttävät velvoitteet.
Ilmanlaadun turvaamiseksi lain nojalla säädetyt raja-arvot ja muut ympäristönlaatuvaatimukset ja -tavoitteet tiukentuisivat huomattavasti nykyisestä.
Ympäristönlaatuvaatimuksiin liittyvistä poikkeusmahdollisuuksista säädettäisiin nykyiseen tapaan laissa. Lakiin lisättäisiin raja-arvojen määräaikojen pidentämistä koskeva poikkeus ja täsmennettäisiin talvihiekoitusta koskevan poikkeuksen soveltamista. Myös luonnollisista lähteistä peräisin oleviin päästöosuuksiin liittyvä poikkeusmahdollisuus pantaisiin täytäntöön kansallisesti.
Lakiin lisättäisiin uusia säännöksiä ilmanlaadun seurannasta, ja seurantaa koskevia vastuita täsmennettäisiin. Ilmanlaadun seuranta-alueiden lisäksi määriteltäisiin keskimääräisen altistumisen alueyksiköt. Lisäksi uutena mittausasematyyppinä säädettäisiin supermittausasemista. Uutta olisi myös velvollisuus järjestää ilmanlaadun seuranta ilman saastumisen keskittymissä. Ilmanlaadun seurannassa käytettäviin arviointimenetelmiin liittyvä keskeinen muutos olisi mahdollisuus käyttää laajemmin ilmanlaadun mallinnussovelluksia. Suurin osa direktiivissä edellytetyistä seurantaa koskevista vaatimuksista pantaisiin täytäntöön lakia alemmanasteisilla säännöksillä.
Lakiin lisättäisiin uusia säännöksiä ilmanlaatuun liittyvästä tiedottamisesta sekä uusia ja nykyistä tiukempia säännöksiä ilmanlaadun parantamiseksi laadittavista suunnitelmista. Velvollisuus laatia ilmansuojelun etenemissuunnitelma olisi kokonaan uusi. Muina suunnitelmatyyppeinä säilyisivät ilmansuojelusuunnitelma ja lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma. Lisäksi valtioiden rajat ylittävää yhteistyötä koskevan velvoitteen soveltamisalaa laajennettaisiin.
Lakiin lisättäisiin säännökset ilmanlaadun tietovarannosta. Sääntely perustuisi pitkälti nykyisin säädettyyn ympäristönsuojelun tietojärjestelmää koskeviin säännöksiin.
Lakiin lisättäisiin direktiivissä edellytetyt uudet säännökset muutoksenhausta ja vireillepano-oikeudesta.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 11.12.2026.
PERUSTELUT
1Asian tausta ja valmistelu
1.1Tausta
Esitys on valmisteltu Euroopan parlamentin ja neuvoston 23 päivänä lokakuuta 2024 annetun uudelleenlaaditun direktiivin (EU) 2024/2881 ilmanlaadusta ja sen parantamisesta, jäljempänä uudistetun ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanemiseksi.
Uudistettu ilmanlaatudirektiivi on muuttunut huomattavilta osin ja yhdistänyt Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivit 2008/50/EY ilmanlaadusta ja sen parantamisesta, jäljempänä vanha ilmanlaatudirektiivi, sekä 2004/107/EY ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä.
Uudistetulla direktiivillä komissio sitoutuu parantamaan ilmanlaatua ja tarkistamaan unionin ilmanlaatunormeja, jotta ne vastaisivat paremmin Maailman terveysjärjestön (WHO) suosituksia. Direktiivissä vahvistetaan ilmanlaatua koskevia säännöksiä saasteettomuustavoitteen saavuttamiseksi, jotta ilmanlaatu paranisi unionissa asteittain tasolle, jota ei enää parhaan käytettävissä olevan ja ajantasaisimman tieteellisen näytön perusteella pidetä haitallisena ihmisten terveydelle, luonnon ekosysteemeille ja luonnon monimuotoisuudelle, ja siten edistetään myrkyttömän ympäristön saavuttamista vuoteen 2050 mennessä.
Vanha ilmanlaatudirektiivi pantiin Suomessa täytäntöön ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetulla lailla (13/2011) ja ilmanlaadusta annetulla valtioneuvoston asetuksella (38/2011). Kyseiset säännökset ovat nykyisin osa ympäristönsuojelulakia (527/2014) ja ilmanlaadusta annettua valtioneuvoston asetusta (79/2017), jäljempänä ilmanlaatuasetus.
Direktiivi 2004/107/EY ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä pantiin Suomessa täytäntöön valtioneuvoston asetuksella ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä (113/2017), jäljempänä metalliasetus.
1.2Valmistelu
1.2.1EU-säädöksen valmistelu Uudistetun ilmanlaatudirektiivin (EU) 2024/2881 valmistelu eteni vaiheittain usean vuoden aikana. Prosessi käynnistyi Euroopan komission tekemällä laajalla arvioinnilla, niin sanotulla fitness checkillä, jossa tarkasteltiin erityisesti vanhojen ilmanlaatudirektiivien (erityisesti direktiivit 2008/50/EY ja 2004/107/EY) toimivuutta ja vaikuttavuutta. Arviointi perustui tieteelliseen näyttöön, jäsenvaltioilta kerättyihin tietoihin sekä tukitutkimuksiin, ja se toi esiin tarpeen tiukentaa raja-arvoja ja parantaa sääntelyn täytäntöönpanoa erityisesti terveysvaikutusten näkökulmasta.
Arvioinnin ja valmistelutyön yhteydessä komissio järjesti useita julkisia ja kohdennettuja kuulemisia. Näihin sisältyi avoin verkkokuuleminen sekä erillisiä sidosryhmä- ja asiantuntijakonsultaatioita, joihin osallistuivat jäsenvaltiot, alue- ja paikallishallinnot, terveys- ja ympäristöjärjestöt, elinkeinoelämän edustajat sekä kansalaiset. Kuulemisten tarkoituksena oli kerätä näkemyksiä nykyisen sääntelyn puutteista, eri politiikkavaihtoehtojen kustannuksista ja hyödyistä sekä toimeenpanon haasteista kansallisella ja paikallisella tasolla. Saatu palaute hyödynnettiin direktiiviehdotuksen ja siihen liittyvän EU-tasoisen vaikutustenarvioinnin valmistelussa.
Komissio antoi varsinaisen ehdotuksensa (COM(2022) 542 final) uudistetuksi ilmanlaatudirektiiviksi 26. lokakuuta 2022 osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa. Ehdotuksessa ilmanlaadun raja-arvot yhdenmukaistettiin aiempaa tiiviimmin Maailman terveysjärjestön (WHO) vuonna 2021 antamien ilmanlaatusuositusten kanssa, ja siihen sisältyi muun muassa merkittäviä tiukennuksia pienhiukkasten (PM 2,5) raja-arvoihin (liite 1), uusia vaatimuksia ilmanlaadun seurannalle ja raportoinnille sekä täsmennettyjä velvoitteita ilmansuojelusuunnitelmien laatimiselle ja täytäntöönpanolle.
Valtioneuvoston kirjelmä (U 126/2022) direktiiviehdotuksesta annettiin eduskunnalle 9.3.2023. Ympäristövaliokunta yhtyi valtioneuvoston kantaan 13.6.2023 ja hyväksyi kannanoton.
Komission ehdotuksen julkaisemisen jälkeen asia eteni EU:n lainsäädäntömenettelyyn. Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto käsittelivät ehdotusta omissa toimielimissään, minkä jälkeen käytiin trilogineuvotteluja toimielinten välillä. Neuvotteluissa sovittiin useista kompromisseista, jotka koskivat muun muassa uusien raja-arvojen soveltamisaikatauluja, mahdollisia siirtymäaikoja, poikkeusmahdollisuuksia sekä jäsenvaltioiden raportointi- ja täytäntöönpanovelvoitteita. Parlamentti ja neuvosto hyväksyivät lopullisen kompromissitekstin vuonna 2024.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin laatuvaatimuksia ja – tavoitteita päivitetään säännöllisesti suhteessa WHO:n suosituksiin ja viimeisimpään tieteelliseen tietoon. Ensimmäinen päivitys tehdään Euroopan komission aloitteesta 31.12.2030 ja sen jälkeen vähintään viiden vuoden välein.
1.2.2Hallituksen esityksen valmistelu Hallituksen esitys on valmisteltu ympäristöministeriössä virkamiestyönä. Esityksen valmistelun tueksi on teetetty vaikutusarviointi, jonka on laatinut Ilmatieteen laitos. Esityksen valmistelun aikana on keskusteltu seuraavien sidosryhmien kanssa: Ilmatieteen laitos, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY), Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Tampereen kaupunki, Kuopion kaupunki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Väylävirasto.
Esityksen muutoksenhakua ja vireillepanoa koskevien ehdotusten valmistelussa on hyödynnetty ympäristöministeriön vuonna 2022 teettämää oikeudellista selvitystä, joka laadittiin ilmastolain muutoksenhakusääntelyn kehittämisen tueksi, sekä ilmastolakiin liittyvää hallituksen esitystä (HE 239/2022 vp). Näitä materiaaleja hyödynnettäessä on kuitenkin huomioitu se, että tässä esityksessä tarkoitetut muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevat vaatimukset perustuvat uudistettuun ilmanlaatudirektiiviin, eli EU-lainsäädäntöön, eikä kyse ole ilmastolakia vastaavalla tavalla kansallisesta kehittämisestä. Ehdotusten valmistelun aikana on eräistä niihin liittyvistä kysymyksistä keskusteltu oikeusministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa.
Hallituksen esityksen valmisteluun liittyvät hanketiedot on julkaistu valtioneuvoston hankeikkunassa tunnistenumerolla YM073:00/2024.
Esitys ja lausuntopalaute on esitelty Kuntatalouden ja hallinnon neuvottelukunnalle (KUTHANEK) erillisneuvottelussa 25.5.2026.
2EU-säädöksen tavoitteet ja pääasiallinen sisältö
2.1Uudet ilmanlaatuvaatimukset ja -tavoitteet
Uudistetulla ilmanlaatudirektiivillä yksinkertaistettiin ilmanlaatua koskevia EU:n sääntöjä yhdistämällä kaksi vanhaa EU:n direktiiviä yhdeksi direktiiviksi. Uudistetulla ilmanlaatudirektiivin tavoitteena on edistää EU:n saasteettomuustavoitetta vuoteen 2050 mennessä ja ehkäistä ilmansaasteista johtuvia ennenaikaisia kuolemia. Uudistetussa direktiivissä asetetaan etusijalle EU:n kansalaisten terveys. Epäpuhtauksille asetetaan uudet ilmanlaatunormit eli ilmanlaadun laatuvaatimukset ja -tavoitteet., jotka on saavutettava vuoteen 2030 mennessä ja jotka vastaavat paremmin WHO:n ilmanlaadun ohjearvoja. Euroopan komissio arvioi tarvetta päivittää direktiivin laatuvaatimuksia ja –tavoitteita suhteessa WHO:n suosituksiin ja viimeisimpään tieteelliseen tietoon säännöllisesti vähintään viiden vuoden välein.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin tavoitteiden toteuttamiseksi direktiivissä säädetään ulkoilman rikkidioksidia, typenoksideja, hengitettäviä hiukkasia (PM 10), pienhiukkasia (PM 2,5), lyijyä, hiilimonoksidia, bentseeniä sekä otsonia koskevista raja- ja tavoitearvoista, kriittisistä tasoista sekä tiedotus- ja varoituskynnyksistä. Lisäksi arseenille, kadmiumille ja nikkelille ja bentso(a)pyreenille on säädetty raja-arvot, jotka ovat oikeudelliselta luonteeltaan sitovia, toisin kuin niiden aiemmat tavoitearvot.
2.2Ilmanlaadun seuranta ja alueyksiköt
Uudistettu ilmanlaatudirektiivi lisää yksityiskohtaisempia vaatimuksia ilmanlaadun seurannalle sekä vahvistaa mallintamisen soveltamista seurannan edustavuuden arvioinnissa ja silloin, kun ilman epäpuhtauksien pitoisuudet ylittävät raja-arvot tai otsonin tavoitearvon. Keskimääräisen altistumisen seurantaa on laajennettu uudistetussa ilmanlaatudirektiivissä typpidioksidin näytteenotolla ja lisäksi altistumisen seurantaa koskevia alueyksiköiden määrää on lisätty. Alueyksiköt voidaan muodostaa joko NUTS 1- tai NUTS 2 -aluejaon mukaisesti tai niitä yhdistäen.
2.3Vastuut
Uudistetussa ilmanlaatudirektiivin 5 artiklassa uusia vastuita, joille on nimettävä toimivaltainen viranomainen tai elin ovat: seurantaverkoston asianmukaisen toiminnan, ja kunnossapidon varmistaminen, mittaustietojen siirtäminen ja jakaminen, mallintamissovellusten tarkkuuden edistäminen, valtioiden rajat ylittävä yhteistyö, ilmanlaatua koskevien suunnitelmien laatiminen ja ilmanlaatuindeksin tarjoaminen. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin 22 (4) artiklan mukaan jäsenvaltioiden on tiedotettava yleisölle toimivaltaisista viranomaisista tai elimistä, jotka on nimetty suorittamaan 5 artiklassa määriteltyjä tehtäviä. Vaatimus on ollut olemassa aiemmin, mutta vastuita ja tiedottamisvelvollisuutta on laajennettu uudessa direktiivissä.
2.4Ilmanlaadun parantamista koskevat suunnitelmat
Uudistetulla ilmanlaatudirektiivillä varmistetaan myös varhaiset toimet ilmansuojelun etenemissuunnitelmalla, joka on laadittava ennen vuotta 2030, jos on olemassa riski, että uusia normeja ei saavuteta kyseiseen päivämäärään mennessä. Etenemissuunnitelma on laadittava, jos vuosina 2026–2029 seurantatietojen perusteella uusiin ilmanlaatuvaatimuksiin ei päästä vuoteen 2030 mennessä.
2.5Supermittausasemat ja ultrapienten hiukkasten seuranta
Keskeisenä uutena vaatimuksena seurannalle on perustaa supermittausasemia, joilla tulee mitata myös sellaisten epäpuhtauksien pitoisuuksia, joille ei, ainakaan vielä, säädetä ilmanlaatuvaatimuksia ja –tavoitteita. Näitä epäpuhtauksia ovat: ultrapienet hiukkaset (UFP) ja niiden kokojakauma, musta hiili (BC), ammoniakki (NH 3) ja hiukkasten hapettamispotentiaali.
Uusi seurantavelvoite on ns. hotspot -mittaus, jolla tarkoitetaan ultrapienten hiukkasten seurantaa paikoissa, joissa pitoisuudet ovat todennäköisesti korkeita. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin liitteen III kohdan D mukaan on tätä varten perustettava vähintään yksi näytteenottopaikka viittä miljoonaa asukasta kohti. Ultrapienten hiukkasten lisäksi uudistettu direktiivi suosittelee mustan hiilen pitoisuuksien seurantaa yhtä aikaa.
2.6Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklassa säädetään aikaisempaan direktiiviin verrattuna täysin uutena vaatimuksena muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta. Kyseisen 27 artiklan sanamuodot pohjautuvat pitkälti kohdassa 3.3 tarkemmin selostettuun Århusin yleissopimukseen, mutta artiklan sisältö perustuu kuitenkin ennen kaikkea samassa kohdassa selostettuun Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, kuten direktiivin johdanto-osan 48 perustelukappaleessa todetaan.
Direktiivin 27 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisöllä, jota asia koskee, sekä kansallisen lainsäädännön vaatimukset täyttävillä terveyden- ja ympäristönsuojelua edistävillä kansalaisjärjestöillä on mahdollisuus saattaa tuomioistuimessa tai muussa laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä uudelleen tarkasteltavaksi seuraaviin asioihin liittyvien jäsenvaltion päätösten, toimien tai laiminlyöntien asiasisällön taikka niihin liittyvien menettelyjen laillisuus: 9 artiklan mukaisten näytteenottopaikkojen liitteissä III ja IV vahvistetuin asiaankuuluvin perustein määritelty sijainti ja lukumäärä, 19 artiklassa tarkoitetut ilmanlaatusuunnitelmat ja ilmanlaadun etenemissuunnitelmat sekä 20 artiklassa tarkoitetut lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmat. Artiklan tarkoittamaa oikeutta saattaa asia uudelleen tarkasteltavaksi ei saisi rajoittaa koskemaan vain niitä tahoja, jotka ovat osallistuneet ilmanlaadun turvaamista koskevien suunnitelmien valmisteluun. Lisäksi uudelleentarkastelumenettelyn tulisi olla oikeudenmukainen, tasapuolinen, oikea-aikainen, eikä se saisi olla kohtuuttoman kallis. Uudelleentarkastelumenettelyn tulisi tarjota riittävät ja tehokkaat oikeussuojakeinot, joihin sisältyy tarvittaessa väliaikaiset turvaamistoimet.
Direktiivin 4 artiklassa määritellään ”yleisö, jota asia koskee” siten, että sillä tarkoitetaan yhtä tai useampaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, johon 9, 19 tai 20 artiklan täytäntöönpanoon liittyvät päätöksentekomenettelyt vaikuttavat tai todennäköisesti vaikuttavat tai jonka etua ne koskevat; tätä määritelmää sovellettaessa kansalaisjärjestöillä, jotka edistävät ihmisten terveyden tai ympäristön suojelua ja täyttävät kansallisen lainsäädännön vaatimukset, katsotaan olevan etu tässä asiassa. Käsite ”yleisö, jota asia koskee” esiintyy laajasti EU:n ympäristölainsäädännössä, ja sen taustalla vaikuttavassa Århusin yleissopimuksessa, mutta Suomen kansallisessa lainsäädännössä tämän käsitteen sijasta käytetään yleensä termiä ”asianosainen”. Asianosaisen käsitettä ei puolestaan tavallisesti määritellä kansallisessa lainsäädännössä tarkasti. Käsitteen sisältö määräytyy kulloinkin sovellettavan lainsäädännön yleisistä periaatteista ja viime kädessä oikeuskäytännöstä. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artikla painottaa terveyden- ja ympäristönsuojelua edistävien kansalaisjärjestöjen asianosaisasemaa, mutta antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden säätää kansallisia vaatimuksia, jotka asianosaisina pidettävien terveyden- ja ympäristönsuojelua edistävien kansalaisjärjestöjen on täytettävä. Tältäkin osin direktiivin sääntely pohjautuu Århusin yleissopimukseen.
2.7Terveyshaittoihin liittyvät vahingonkorvaukset ja seuraamukset
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin 28 artikla sisältää aikaisempaan direktiiviin verrattuna täysin uuden terveyshaittoihin liittyviä vahingonkorvauksia koskevan vaatimuksen. Sen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luonnollisilla henkilöillä, joiden terveydelle aiheutuu vahinkoa siitä, että toimivaltaiset viranomaiset tahallisesti tai tuottamuksellisesti rikkovat direktiivin nojalla annettuja kansallisia sääntöjä liittyen 19–20 artikloihin, on oikeus vaatia ja saada korvausta kyseisestä vahingosta.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin 29 artikla sisältää soveltamisalaltaan yleisen seuraamuksia koskevan velvoitteen, jonka 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista. Artiklan 2 kohta sisältää seuraamusten määräämisessä huomioon otettavia seikkoja koskevan velvoitteen. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin velvoitteet koskevat viranomaisia.
3Nykytila ja sen arviointi
3.1Uudistetun ilmanlaatudirektiivin kannalta merkityksellinen kansallinen sääntely
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) sisältää useita ilmanlaatuun liittyviä säännöksiä. Laissa säädetään muun muassa ympäristön tilan seurannasta (143 §), ilmanlaadun turvaamisesta ja raja-arvojen ylittymisen estämisestä sekä muista toimista ilmanlaatutavoitteiden toteuttamiseksi (141, 144–146 ja 148 §) ja ilmanlaadun arviointiin liittyvien mittausten laadun varmistamisesta (209 §).
Ympäristönsuojelulakia täydentävät säännökset sisältyvät ilmanlaadusta annettuun ilmanlaatuasetukseen. Voimassa olevassa ilmanlaatuasetuksessa säädetään ilmanlaadun raja-arvoista sekä otsonin tavoitearvoista ja pitkän ajan tavoitteista ihmisen terveyden, ekosysteemien ja kasvillisuuden suojelemiseksi, ilmanlaadun seurannan järjestämisestä, seurannan laatutavoitteista, ilmanlaatutietojen raportoinnista sekä väestölle tiedottamisesta ja väestön varoittamisesta.
Ympäristönsuojelulaissa ja voimassa olevassa ilmanlaatuasetuksessa säädetään myös viranomaisista ja niiden tehtävistä ilmanlaadun seurannassa. Ilmanlaatuasetuksen 3 §:ssä on ympäristönsuojelulain 25 § nojalla Ilmatieteen laitos nimetty kansalliseksi ilmanlaadun vertailulaboratorioksi.
Ilmanlaatua koskevaan sääntelykokonaisuuteen kuuluvat myös metalliasetus sekä ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvosta annettu valtioneuvoston päätös (480/1996).
Ympäristönsuojelulaissa säädetään toiminnanharjoittajien rikkomusten ja laiminlyöntien oikaisemisesta valvontaviranomaisen antamalla määräyksellä (175 §). Tässä sääntelyssä on huomioitu ympäristönsuojelulain mukaan luvanvarainen, ilmoituksenvarainen ja rekisteröitävä toiminta. Ympäristönsuojelulaki sisältää säännökset lain 175 §:ään ja tiettyihin muihinkin lain pykäliin kytketystä vireillepano-oikeudesta (186 §), sekä lain nojalla tehtyjen päätösten muutoksenhausta ja valitusoikeudesta (190–191 §:t). Viranomaisten tosiasialliseen hallintotoimintaan liittyvät viranomaisten toimet ja laiminlyönnit ovat kansallisesti suurelta osin kantelumenettelyjen soveltamisalassa. Tosiasiallinen hallintotoiminta tarkoittaa viranomaisten lakisääteistä toimintaa, jossa ei tehdä kirjallisia hallintopäätöksiä. Viranomaisten tosiasialliseen hallintotoimintaan liittyviin toimiin ja laiminlyönteihin käytettäviä kantelumenettelyitä ovat hallintolain
(434/2003)
8 a luvussa säädetty hallintokantelu sekä kantelu perustuslain
(731/1999)
laillisuusvalvontaa koskevassa 10 luvussa tarkoitetuille ylimmille laillisuusvalvojille, eli eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtioneuvoston oikeuskanslerille. Kantelumenettelyt eivät ole varsinaisia muutoksenhakumenettelyjä, sillä ne eivät johda oikeudellisesti velvoittavaan lopputulokseen samalla tavalla kuin tuomioistuinkäsittely.
[1]
Rikoslain 40 luku sisältää virkarikossääntelyn. Rangaistuksen määräämisestä säädetään rikoslain 6 luvun säännöksissä.
Vahingonkärsijän ja toimivaltaisten viranomaisten väliseen vahingonkorvaussuhteeseen sovelletaan lähtökohtaisesti vahingonkorvauslain (412/1974) 3 lukuun sisältyviä säännöksiä julkisyhteisön korvausvastuusta.
Ympäristönsuojelulain 222–223 §:ssä säädetyn ympäristönsuojelun tietojärjestelmän tietosisältö on laaja ja sääntelyn mukaan sen ylläpitäjiä ja rekisteripitäjiä on useita. Myös Ilmatieteen laitos on säädetty yhdeksi ylläpitäjäksi ja rekisterinpitäjäksi. Voimassa olevassa ilmanlaatuasetuksessa, ja jo sitä aikaisemmassa ilmanlaatuasetuksessa
(38/2011), on säädetty ympäristönsuojelun tietojärjestelmän ilmanlaatuosasta, jonka ylläpitovastuu on säädetty Ilmatieteen laitokselle. Tämä vastuu kattaa tarkistetun (edellisen vuoden) ilmanlaatutiedon keruun mittausverkoilta yhteiseen tietojärjestelmään sekä kyseisen tietojärjestelmän ylläpidon. Lisäksi ympäristöministeriön ja Ilmatieteenlaitoksen välisellä vuonna 2005 tehdyllä yhteistoimintasopimuksella on sovittu ilmanlaatuportaalin tietojärjestelmän toteuttamisesta, ylläpidosta, oikeuksista, ilmanlaatuportaalissa julkaistavista tiedoista ja vastuista. Sopimuksen mukaan ilmanlaatuportaalin tietojärjestelmällä tarkoitetaan ilmanlaatuportaalin tietotuotantojärjestelmän, tietokannan sekä valtakunnallisen ilmanlaadun seurannan julkisen internet-sivuston (ilmanlaatuportaali) muodostamaa kokonaisuutta. Sopimuksen mukaan Ilmatieteen laitos vastaa ilmanlaatuportaalin tietojärjestelmän ylläpidosta. Sopimuksen mukaan kyseinen tietojärjestelmä on osa ympäristönsuojelun tietojärjestelmää. Edellä selostetun perusteella ympäristönsuojelun tietojärjestelmää koskevassa ympäristönsuojelulain sääntelyssä Ilmatieteen laitokselle säädetty ylläpito- ja rekisterinpitovastuu viittaa ilmeisesti sekä erikseen asetustasolla säädettyyn ilmanlaatuosaan, että yhteistoimintasopimuksella sovittuun ilmanlaatuportaalin tietojärjestelmään. Ilmanlaatuportaali on kuitenkin nykyisin jo vanhentunutta terminologiaa. Sen sijaan käytetään termiä ilmanlaatusivusto. Ilmanlaatusivuston (https://www.ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu) kautta julkaistaan ilmanlaatusivuston tietojärjestelmään tallennetuista tiedoista reaaliaikaista ilmanlaatutietoa koko Suomen alueelta siten, kuin vanhassa ilmanlaatudirektiivissä edellytetään. Ilmatieteen laitokselta saadun tiedon mukaan edellä ilmanlaatusivuston taustatietokantaan tallennetaan myös ilmanlaadun mittausverkkojen ja raportoinnin vastuuhenkilöiden yhteystietoja.
3.2Yleinen tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki
Tämän hallituksen esityksen kannalta merkityksellisen tietosuojan yleisen lainsäädäntökehikon muodostaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta, jäljempänä yleinen tietosuoja-asetus, sekä sitä kansallisesti täydentävä tietosuojalaki (1050/2018).
Yleinen tietosuoja-asetus sisältää asetuksen soveltamisen kannalta keskeiset määritelmät sekä säännökset muun muassa henkilötietojen käsittelyn yleisistä periaatteista, käsittelyn lainmukaisuudesta, rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän vastuista ja rekisteröidyn oikeuksista.
Yleistä tietosuoja-asetusta täydentävä ja tarkentava kansallinen sääntely on mahdollista vain silloin, kun tietosuoja-asetus jättää jäsenvaltioille nimenomaisesti kansallista sääntelyliikkumavaraa ja niiltä osin, kuin kansallinen sääntely on välttämätöntä yleisen tietosuoja-asetuksen säännösten täydentämiseksi. Kansallinen liikkumavara ei eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta velvoita jäsenvaltioita säätämään tietosuoja-asetusta täydentävää tai täsmentävää kansallista lainsäädäntöä, vaan asiasta päättäminen on jätetty kansallisen lainsäätäjän harkintaan. Komissio on asetuksen täytäntöönpanoa koskevan työn yhteydessä toistuvasti painottanut, että kansallista liikkumavaraa tulee käyttää hyvin rajatusti. Perustuslakivaliokunta on ottanut kansallisen liikkumavaran käyttöön kantaa todeten, että henkilötietojen suoja on turvattava ensisijaisesti yleisen tietosuoja-asetuksen ja kansallisen yleislainsäädännön nojalla, ja kansallisesta erityissääntelystä tulee lähtökohtaisesti pidättäytyä (ks. PeVL 14/2018 vp, s. 4–5 ja PeVL 26/2018 vp, s. 2–3).
Yleisen tietosuoja-asetuksessa henkilötietojen ja henkilötietojen käsittelyn määritelmät ovat laajat. Yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan henkilötietoja ovat kaikki tiedot, joiden perusteella luonnollinen henkilö, voidaan tunnistaa suoraan tai välillisesti. Tällaista henkilöä kutsutaan ko. määritelmän mukaan rekisteröidyksi. Yleistä tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan henkilötietojen käsittelyllä tarkoitetaan kaikkia henkilötietoihin tai niitä sisältäviin tietojoukkoihin kohdistettavia toimintoja kuten tietojen keräämistä, säilyttämistä, käyttöä, luovuttamista, yhdistämistä, poistamista ja tuhoamista.
Yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisten henkilötietojen käsittelyn yleisten periaatteiden (5 artikla) mukaan henkilötietoja on:
– käsiteltävä lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi
– käsiteltävä luottamuksellisesti ja turvallisesti
– kerättävä ja käsiteltävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten
– kerättävä vain tarpeellinen määrä henkilötietojen käsittelyn tarkoitukseen nähden
– päivitettävä aina tarvittaessa ‒ epätarkat ja virheelliset henkilötiedot on poistettava tai oikaistava viipymättä; ja
– säilytettävä muodossa, josta rekisteröity on tunnistettavissa ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen tietojenkäsittelyn tarkoitusten toteuttamista varten.
Yleisen tietosuoja-asetuksessa säädettyjen rekisteröidyn oikeuksien (III luku) mukaan rekisteröidyllä on oikeus:
– saada tietoa henkilötietojensa käsittelystä
– saada tutustua tietoihin
– oikaista tietoja
– poistaa tiedot ja tulla unohdetuksi
– rajoittaa tietojen käsittelyä
– siirtää tiedot järjestelmästä toiseen
– vastustaa tietojen käsittelyä; ja
– olla joutumatta automaattisen päätöksenteon kohteeksi.
Yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 7 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, viranomaista, virastoa tai muuta elintä, joka yksin tai yhdessä toisten kanssa määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Jos tällaisen käsittelyn tarkoitukset ja keinot määritellään unionin tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä, rekisterinpitäjä tai tämän nimittämistä koskevat erityiset kriteerit voidaan vahvistaa unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Määritelmä antaa mahdollisuuden säätää kansallisessa lainsäädännössä rekisterinpitäjästä. Rekisterinpitäjästä säätäminen on siis mahdollista yleisen tietosuoja-asetuksen sisältämän kansallisen liikkumavaran nojalla. Silloin, kun rekisterinpitäjä on viranomainen, rekisterinpitäjästä on yleensä syytä säätää perustuslaista johtuvista syistä (PL 2 § 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin). Rekisterinpitäjästä säätämistä puoltaa myös, jos rekisterinpitäjä voisi käsittelyn luonteesta tai laajuudesta johtuen jäädä epäselväksi.
Yleisen tietosuoja-asetuksen mukaan (6 artikla) henkilötietojen käsittely on lainmukaista muun muassa silloin, kun se liittyy rekisterinpitäjän lakisääteiseen velvoitteeseen (6 artiklan 1 kohta c alakohta) taikka yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseen tai rekisterinpitäjän julkisen vallan käyttöön (6 artikla 1 kohta e alakohta). Asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään mainittuihin käsittelyperusteisiin liittyvästä kansallisesta liikkumavarasta eli mahdollisuudesta säätää kansallisilla säännöksillä tarkemmin henkilötietojen käsittelyn oikeusperustasta. Liikkumavara liittyy tilanteisiin, joissa kansallisesti voidaan säätää muun muassa käsiteltävien tietojen tyypistä, rekisteröidyistä, tietojen luovuttamisesta, käyttötarkoitussidonnaisuudesta ja säilytysajoista. Jäsenvaltioiden lainsäädännön on täytettävä 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuun päämäärään nähden.
3.3Århusin yleissopimuksen ja EU:n oikeuslähteiden merkitys ilmanlaatuasioita koskevassa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudessa
Suomessa ja muualla EU:ssa muutoksenhakua ja vireillepanoa ympäristöasioissa koskevaan lainsäädäntöön vaikuttaa tiedonsaannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehty yleissopimus, jäljempänä
Århusin yleissopimus
(SopS 121–122/2004).
[2]
Sekä EU että kaikki sen jäsenvaltiot ovat sopimuksen osapuolia. Niillä on siten vastuu ja velvollisuus varmistaa lainsäädännössään ja käytännössä Århusin yleissopimuksen mukaisten oikeuksien toteutuminen ympäristöasioissa.
[3]
Århusin yleissopimuksessa muutoksenhakua ja vireillepano-oikeutta koskevat määräykset sisältyvät sopimuksen 9 artiklaan.
Århusin yleissopimuksen 9.2 artiklan määräykset yleisön muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta koskevat ensisijaisesti sopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan kuuluvia toimintoja koskevia päätöksiä, toimia tai laiminlyöntejä.
[4]
Toiminnot ovat pääosin päästötyyppisiä, ja niiden edellyttämistä lupamenettelyistä muutoksenhakumenettelyineen säädetään kattavasti EU-ympäristösäädöksissä, kuten teollisuuden päästöistä (EU 2024/1785) ja yhdyskuntajätevesien käsittelystä (EU 2024/3019) annetuissa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveissä. Yleissopimuksen 9.2 artiklan mukaan sopimusosapuoli voi lisäksi, kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, soveltaa 9.2 artiklaa myös muihin kuin 6 artiklan soveltamisalaan kuuluviin toimintoihin ja hankkeisiin liittyviin päätöksiin, toimintoihin ja laiminlyönteihin. Århusin yleissopimus edellyttää, että 9.2 artiklan soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus on asianosaisilla ja ympäristöjärjestöt katsotaan aina asianosaisiksi.
Århusin yleissopimuksen 9.3 artiklan määräykset yleisön muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta sen sijaan koskevat laajasti kaikkia kansallisen ympäristölainsäädännön kanssa ristiriidassa olevia yksityishenkilöiden ja viranomaisten toimia ja laiminlyöntejä. Århusin yleissopimuksen soveltamisen tueksi laaditussa tulkinta-oppaassa on täsmennetty, että ympäristöön liittyvät EU-asetukset ja EU-direktiivien täytäntöönpanosääntely ovat Århusin yleissopimuksen tarkoittamaa kansallista ympäristölainsäädäntöä. Århusin yleissopimus edellyttää, että 9.3 artiklan soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus on yleisöllä, joka täyttää kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti asetetut vaatimukset ja ympäristöjärjestöt katsotaan aina yleisöön kuuluviksi.
Århusin yleissopimuksen 9.2 ja 9.3 artikloita koskee 9.4 artiklan vaatimus siitä, että molempien kohtien mukaisten menettelyiden on oltava riittäviä ja tehokkaita oikeussuojakeinoja, joihin sisältyy tarvittaessa väliaikaiset turvaamistoimenpiteet, ja niiden tulee olla oikeudenmukaisia, tasapuolisia ja nopeita eivätkä ne saa olla niin kalliita, että se olisi este menettelyyn osallistumiselle. Tämän tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan vaatimuksen lisäksi molempia kohtia koskee 9.5 artiklan vaatimus, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisölle annetaan tietoa mahdollisuudesta käyttää ko. hallinnollisia menettelyitä ja tuomioistuinmenettelyitä.
Århusin yleissopimuksen muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskeva 9 artikla ei nimenomaisesti edellytä, että ilmanlaadun parantamiseksi laadittavia suunnitelmia tai muitakaan ympäristöä koskevia suunnitelmia koskeviin viranomaisten päätöksiin, toimiin ja laiminlyönteihin tulisi olla muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus. Ilmanlaadun seurantaan liittyvien näytteenottopaikkojen sijaintia ja lukumäärää koskevien vaatimusten noudattamiseen liittyvien viranomaisten päätösten, toimien ja laiminlyöntien muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus kuitenkin kytkeytyy Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohtaan. Kuten edellä on tuotu esiin, tämä kohta edellyttää tehokkaita oikeuskeinoja kaikkiin kansallisen ympäristölainsäädännön kanssa ristiriidassa oleviin viranomaisten toimiin ja laiminlyönteihin, mukaan lukien EU- asetukset ja EU-direktiivien täytäntöönpanosääntely. Ympäristölainsäädännön, kuten muunkin lainsäädännön, noudattamiseen liittyvät viranomaisten toimet ja laiminlyönnit ovat kuitenkin kansallisesti niin sanottua viranomaisten tosiasiallista hallintotoimintaa. Kuten edellä kohdassa 3.1 on selostettu, viranomaisten tosiasialliseen hallintotoimintaan liittyvät toimet ja laiminlyönnit ovat kansallisesti suurelta osin kantelumenettelyjen soveltamisalassa
Useat EU:n oikeuslähteet painottavat Århusin yleissopimuksen tavoin tehokkaita oikeussuojakeinoja. Näihin oikeuslähteisiin kuuluvat Euroopan unionin perusoikeuskirja, Euroopan unionista tehty sopimus, EU-oikeuden oikeusperiaatteet, Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja nimenomainen EU-lainsäädäntö. Viimeksi mainittuun kuuluu myös uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artikla.
Euroopan unionin perusoikeuskirjaan on koottu unionin perusoikeudet ja -vapaudet, jotka perustuvat muun muassa jäsenvaltioiden yhteisiin valtiosääntöperinteisiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin.
[5]
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEU, 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla. Perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava ko. artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Perusoikeuskirjan 47 artiklan 2 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu.
SEU:n 19 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot säätävät tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla.
Tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin liittyvät myös eräät EU-oikeuden yleiset oikeusperiaatteet, kuten vilpittömän yhteistyön periaate (SEU 4 artiklan 3 kohta), tehokkuusperiaate ja välittömän oikeusvaikutuksen periaate.
Vilpittömän yhteistyön periaate velvoittaa jäsenvaltion toteuttamaan kaikki toimenpiteet, joilla varmistetaan EU:n perussopimuksista ja säädöksistä johtuvien velvoitteiden täyttäminen. Jäsenvaltion tulee muun muassa toteuttaa tarvittavat kansalliset toimenpiteet EU-säädösten panemiseksi täytäntöön.
EU-oikeuden tehokkuusperiaate velvoittaa jäsenvaltiot takaamaan kansalaisilleen ja yksityisille oikeushenkilöille tehokkaat oikeussuojakeinot heidän EU-oikeuteen perustuvien oikeuksiensa toteuttamiseksi kansallisissa viranomaisissa ja tuomioistuimissa.
Välittömän oikeusvaikutuksen periaatteen mukaan EU:n perussopimuksissa ja toimielinten antamissa säädöksissä voidaan antaa yksityisille oikeuksia, joihin he voivat vedota kansallisessa tuomioistuimessa ja muussa kansallisessa viranomaisessa. Luonnollinen henkilö tai yksityinen oikeushenkilö voi vedota kansallisessa tuomioistuimessa tai muussa kansallisessa viranomaisessa perussopimuksen määräykseen tai EU-säädöksen säännökseen, jos määräyksellä tai säännöksellä katsotaan olevan välitön oikeusvaikutus. Perussopimuksen määräyksellä ja EU-säädöksen säännöksellä on välitön oikeusvaikutus, jos se on riittävän selvä ja täsmällinen sekä ehdoton.
Euroopan unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään kehittänyt tehokkaan oikeussuojan periaatetta. Esimerkiksi tapauksessa Johnston (C‑222/84) vahvistettiin, että tehokas oikeussuoja on yleinen EU-oikeuden periaate. Tapaus vaikutti perusoikeuskirjan 47 artiklan muotoiluun. Tapauksessa Unibet (C‑432/05) vahvistettiin, että EU-oikeus ei edellytä, että jäsenvaltioilla on tiettyjä nimettyjä oikeussuojakeinoja, mutta jäsenvaltion järjestelmän kokonaisuutena on taattava tehokas oikeussuoja. Tapauksessa korostettiin, että oikeussuojan on oltava todellista, ei teoreettista; mahdollista käytännössä ja kohtuullista ja saavutettavaa.
Euroopan unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään ottanut kantaa nimenomaan ilmanlaatudirektiiviin perustuvien vaatimusten noudattamiseen ja näihin liittyvään vireillepano-oikeuteen. Vireillepano-oikeus on yksi tehokkaiden oikeussuojakeinojen edellytyksistä. Oikeuskäytäntöä on esimerkiksi ilmanlaadun parantamiseksi laadittavien suunnitelmien laatimisesta sekä ilmanlaadun seurantaan kuuluville näytteenottopaikkojen sijaintia ja lukumäärää koskevien vaatimusten noudattamisesta.
Euroopan unionin tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisun C-237/07 (Janecek), joka koskee ilmanlaatudirektiivin edellyttämän ilmanlaadun parantamiseksi laadittavan suunnitelman laatimisvelvollisuuden noudattamista. Ratkaisussa kantajana oli Saksassa Münchenissä asuva yksityishenkilö, joka vaati viranomaisia laatimaan hengitettävien hiukkasten raja-arvojen ylityksen välittömän uhkan vuoksi direktiivin edellyttämän suunnitelman alueelle, jolla hän asui. Tuomioistuin katsoi, että yksityiset henkilöt, joita raja-arvojen ylitys suoraan koskee, voivat vaatia toimivaltaisia viranomaisia laatimaan kyseisen suunnitelman tilanteessa, jossa raja-arvot uhkaavat ylittyä.
Euroopan unionin tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisun C-723/17 (Lies Craeynest ym.), joka koskee ilmanlaatudirektiivin edellyttämään ilmanlaadun seurantaan kuuluville näytteenottopaikkojen sijainnille ja lukumäärälle asetettujen vaatimusten noudattamista. Myös tämä ratkaisu kytkeytyi viime kädessä direktiivin edellyttämän raja-arvojen ylitystilanteisiin liittyvän ilmanlaadun parantamiseksi laadittavaan suunnitelman laatimisvelvollisuuteen. Ratkaisussa kantajina oli joukko Brysselin kaupungin asukkaita ja ympäristöjärjestö. Kantajina olleet yksityishenkilöt asuivat Brysselissä ja he nostivat kanteen väittäen, että näytteenottopisteet eivät olleet direktiivin mukaisesti sijoitettu ja että raja-arvot ylittyivät heidän elinympäristössään siten, että alueella olisi tullut laatia direktiivin edellyttämä ilmanlaadun parantamiseksi laadittava suunnitelma. Tuomioistuin vahvisti, että yksityiset ja ympäristöjärjestöt voivat vaatia kansallista tuomioistuinta tutkimaan, ovatko viranomaiset sijoittaneet ilmanlaadun näytteenottopisteet oikein, eli direktiivin vaatimusten mukaisesti. Lisäksi tuomioistuin vahvisti, että tarvittaessa tuomioistuimen tällaisesta ratkaistusta voi seurata velvollisuus sijoittaa näytteenottopaikat tiettyihin, direktiivin edellyttämiin paikkoihin.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin johdanto-osassa viitataan myös tuomioon asiassa C-752/18 (Deutsche Umwelthilfe). Tuomion 39 kohdassa todetaan tehokkaista oikeussuojakeinoista näin: ”Kansallisten tuomioistuinten on varmistaakseen tehokkaan oikeussuojan unionin ympäristöoikeuden piiriin kuuluvilla aloilla tulkittava lisäksi kansallista oikeutta niin pitkälti kuin mahdollista sekä Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 ja 4 kappaleessa vahvistettujen tavoitteiden että unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien tehokasta oikeussuojaa koskevien tavoitteiden mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 8.3.2011, Lesoochranárske zoskupenie, C-240/09, EU:C:2011:125, 50 ja 51 kohta).”
Edellä selostetun mukaisesti jäsenvaltioiden velvoite taata tehokkaat oikeussuojakeinot perustuvat muun muassa Århusin yleissopimukseen, EU:n perussopimuksiin, EU-oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Nämä tulee ottaa huomioon pantaessa kansallisesti täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan vaatimukset muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta.
3.4Nykytilan arviointi
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanemiseksi ympäristönsuojelulakia on muutettava. Lakiin on lisättävä uusia ja täsmennettyjä säännöksiä esimerkiksi ilmanlaadun seurannasta, ilmanlaadun hallinnasta, mallintamissovelluksista, ilmanlaatuun liittyvästä tiedottamisesta, ilmanlaadun parantamiseksi laadittavista suunnitelmista ja ilmanlaatuvaatimuksiin ja – tavoitteisiin liittyvistä poikkeusmahdollisuuksista. Mittausten ja tutkimuksen laadunvarmennuksessa on otettava huomioon myös mallintamissovellusten vaatimuksenmukaisuudesta huolehtiminen. Uutta sääntelyä ympäristönsuojelulakiin tarvitaan myös uudistetun ilmanlaatudirektiivin edellyttämien muutoksenhakuoikeutta- ja vireillepano-oikeutta koskevien vaatimusten täytäntöönpanemiseksi. Nämä säännökset on valmisteltava ottaen huomioon edellä selostetut Århusin yleissopimukseen, EU:n perussopimuksiin, EU-oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvat vaatimukset tehokkaista oikeussuojakeinoista.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanemiseksi vaaditaan myös merkittäviä muutoksia asetustason sääntelyyn. Voimassa oleva ilmanlaatuasetus ja metalliasetus kumotaan ja korvataan kokonaan uudella ilmanlaatua koskevalla valtioneuvoston asetuksella. Uudella ilmanlaatuasetuksella pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin mukaiset ilmanlaatuvaatimukset ja – tavoitteet. Uudella ilmanlaatuasetuksella annetaan yksityiskohtaisia asetustason säännöksiä ilmanlaadun parantamista koskevista suunnitelmista, ilmanlaadun seuranta-aluejaosta, keskimääräisen altistumisen alueyksiköistä, seurannan ja hallinnan järjestämisestä alueilla, tiedottamisesta, ilmanlaatutietojen toimisesta, seurantamenetelmistä ja niiden laatutavoitteista uudistetun ilmanlaatudirektiivinmukaisesti. Direktiivi ei edellytä muutoksia nykyiseen seuranta-aluejakoon, mutta joitakin yksityiskohtia muutetaan ottaen huomioon ilmanlaadun kehitys Suomessa ja mittaustarpeiden muutos. Esimerkiksi bentseenin, hiilimonoksidin ja lyijyn pitoisuudet ovat nykyisin niin pieniä, että jatkuvista mittauksista on voitu luopua ja seuranta-alueiden määrää näille epäpuhtauksille voidaan vähentää.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin seuraamuksia koskevat vaatimukset eivät edellyttäisi lainsäädäntömuutoksia, koska ne tulevat katetuiksi rikoslain 40 luvun virkarikossääntelyllä ja rikoslain yleistä osaa koskevalla sääntelyllä, ennen muuta rangaistuksen määräämistä koskevan rikoslain 6 luvun säännöksillä.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin terveyshaittoihin liittyviä vahingonkorvauksia koskevat vaatimukset eivät edellyttäisi lainsäädäntömuutoksia, koska ne tulevat katetuiksi vahingonkorvauslain 3 lukuun sisältyvillä säännöksillä julkisyhteisön korvausvastuusta.
Kuten kohdassa 11.2 on tuotu esiin, ympäristönsuojelulaissa säädetty ympäristönsuojelun tietojärjestelmä ollaan toisessa samaan aikaan valmistellussa esityksessä korvaamassa useammalla erillisellä tietovarannolla. Näin tietovarantojen toisistaan poikkeavat tietosisällöt, käyttötarkoitukset sekä rekisterinpitovastuut ja muut viranomaisvastuut saataisiin selkeästi lainsäädäntöön näkyviin siten, että sääntely täyttäisi jo pitkään voimassa olleen yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimukset. Tähän liittyen Ilmatieteenlaitoksen rekisterinpitovastuulle kuuluvasta kokonaisuudesta tulisi muodostaa erillinen ilmanlaadun tietovaranto. Tietovaranto olisi tiedonhallintalain
(906/2019)
mukainen termi. Tietovarannon tietoja voidaan käsitellä useissa eri tietojärjestelmissä. Ilmanlaadun tietovarantoa koskevassa sääntelyssä tulisi huomioida myös vuonna 2005 laadittuun yhteistoimintasopimukseen sisältyvät ympäristönsuojelun tietojärjestelmään liittyvät maininnat. Ilmanlaadun tietovarantoa koskevan sääntely on tarkoituksenmukaista valmistella osana uudistetun ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanoa, koska tietovarannon käyttötarkoitus ja tietosisältö liittyvät kiinteästi kyseiseen direktiiviin.
4Ehdotukset ja niiden vaikutukset
4.1Keskeiset ehdotukset
Uudet ilmanlaatuvaatimukset ja tavoitteet
Hallituksen esityksen säännösehdotuksilla pannaan täytäntöön uudistettu ilmanlaatudirektiivi. Direktiivissä vahvistetuista uusista raja-arvoista, tavoitearvoista, keskimääräisen altistumisen vähennysvelvoitteista, keskimääräistä altistuspitoisuutta koskevat tavoitteista, kriittisistä tasoista, varoituskynnyksistä, tiedotuskynnyksistä ja pitkän aikavälin tavoitteista säädetään tarkemmin ilmanlaatuasetuksessa.
Seuranta-alueet ja alueyksiköt
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin edellyttämänä Suomi on jaettu ilmanlaadun arviointia ja hallintaa varten asukastiheyteen perustuviin seuranta-alueisiin, vyöhykkeisiin ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköihin. Seuranta-alueiden määrään jäsenmaissa ilmalaatudirektiivissä ei aseta vaatimuksia, vaan antaa kansallista liikkumavaraa alueiden määrittämisessä. Nykyinen ilmanlaadun seuranta-alueiden jako Suomessa on perustunut yhden tai useamman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskuksen) toimialueeseen ja väestökeskittymään (pääkaupunkiseutu). Aluehallintouudistuksen yhteydessä seuranta-alueet säilyivät, mutta ne nimettiin uudelleen maakuntien mukaisesti ilmanlaadun asetuksen muutoksella 966/2025. Ilmanlaadun seuranta-alueiden määrään tai aluejakoon ei esitetä muutosta keskeisten ilman epäpuhtauksien (NO
2, PM
10, PM
2,5 ja SO
2), raskasmetallien ja bentso(a)pyreenin osalta. Lyijyn, hiilimonoksidin ja bentseenin osalta nykyisten seuranta-alueiden määrä ylittää uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaatimukset näytteenottopaikkojen määrästä epäpuhtauksien pienten pitoisuuksien ansiosta. Edellä mainituille epäpuhtauksille ei ole kansallista tarvetta ylläpitää vaadittua määrää enempää näytteenottopaikkoja, joten niiden seuranta-alueiden määrää voidaan vähentää.
Keskimääräisen altistumisen alueyksiköiden määrästä direktiivissä on annettu vähimmäismäärä, joka perustuu tilastollisiin NUTS-alueyksiköihin. Kansallisesti direktiivi antaa liikkumavaraa muodostaa alueyksiköt joko NUTS1- tai NUTS2-aluejaon mukaisesti tai niiden yhdistelminä, kunhan alueyksikön pinta-ala ei ylitä 85 000 km
2
:ia. Uudistettu direktiivi edellyttää valtakunnallisten vastuiden osalta nykyistä laajempaa seurantaa keskimääräisen altistumisen vähentämiselle. Suomessa on pääkaupunkiseudulla ympäristönsuojelulain 143 § 2 momentin mukaisesti yksi kaupunkialueen tausta-asema pienhiukkasten altistumisen seurantaan. Suomessa altistumisen seurantavelvoitteen täyttämiseksi tarvitaan uudistetun direktiivin vaatimusten mukaan yhteensä neljä näytteenottopaikkaa. Näytteenottopaikkojen määrää on määräajoin arvioitava, jotta ilmanlaatudirektiivin kriteeri niiden vähimmäismäärästä täyttyy myös mahdollisten aluejaossa tapahtuvien muutosten jälkeen.
Vastuut
Uudistettu ilmanlaatudirektiivi jättää kansallista liikkumavaraa siihen, miten ilmanlaadun hallinnan, seurannan ja tiedottamisen vastuut jaetaan tarkoituksenmukaisesti. Ilmanlaadun seurantaverkoston asianmukaisen toiminnan ja kunnossapidon varmistaminen, ilmansuojelusuunnitelmien laatiminen sekä mittaustietojen siirtäminen ja jakaminen ovat nykyisissä säädöksissä olevia tehtäviä, joista uudistetun direktiivin mukaan vastaamaan on nimettävä toimivaltainen viranomainen tai elin. Uusia tehtäviä, joille on nimettävä vastuut, ovat ilmanlaadun mallintamissovellusten tarkkuuden edistäminen, ilmansuojelun etenemissuunnitelmien laatiminen sekä ilmanlaatuindeksin tarjoaminen ja ylläpitäminen.
Ilmanlaadun seurannalle ja hallinnalle on nimetty kansalliset vastuutahot. Ympäristönsuojelulaki edellyttää Lupa- ja valvontavirastoa olemaan selvillä ilmanlaadusta. Tälle vastuulle ei esitetä muutosta. Koska kunnalla on rajallinen toimivalta ilmanlaadun hallintaan liittyvien toimenpiteiden osalta, esitetään Lupa- ja valvontaviraston vastuulle huolehtia siitä, että ne osapuolet, jotka voivat vaikuttaa paikalliseen ilmanlaatuun, ryhtyvät yhteistyössä toimenpiteisiin. Myös Lupa- ja valvontavirastolla on ympäristölupien valvontaviranomaisena toimivaltaa luvanvaraisten toiminnan aiheuttamien ympäristövaikutusten vähentämiseksi sekä se voi edellyttää luvanvaraisia toimintoja osallistumaan ilmanlaadun yhteisseurantaan ympäristönsuojelulain mukaisesti. Hallituksen esityksen vaikutusarvioinnissa arvioidaan, että hengitettävien hiukkasten pitoisuudet voivat Suomessa ylittää uudet raja-arvot. Kunnan alueella koko katu- ja tieverkoston ja elinvoimakeskuksen ylläpitämien maanteiden vaikutus kunnan ilmanlaatuun on merkittävä. Ilmansuojelusuunnitelmien laatiminen Lupa- ja valvontaviraston johdolla varmistaa osapuolten yhteistyön sekä yhdenmukaistaa ja nopeuttaa toimenpiteitä. Yhteistyötahot laativat ja hyväksyvät omat toimensa ilmansuojelusuunnitelmassa. Raja-arvon ylittyessä kunta arvioi, tarvitaanko ilmansuojelusuunnitelman laatimiseksi yhteistyötä muiden kuntien tai viranomaisten kesken, ja ilmoittaa Lupa- ja valvontavirastolle, jos yhteistyö on tarpeen.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin 22 (4) artiklan mukaan yleisölle on tiedotettava toimivaltaisista viranomaisista tai elimistä. Tarkoituksena on, että tiedot 5 artiklan eri kohtien vastuusta eli siitä, kuka on toimivaltainen viranomainen, käyvät selvästi ilmi esitetyistä hallituksen esityksen säännöksistä.
Supermittausasemat
Uudistetussa ilmanlaatudirektiivissä on uusi velvoite perustaa supermittausasemia valtakunnallisen ilmanlaadun seurantaan. Direktiivin mukaisesti näillä asemilla seurataan ilman epäpuhtauksia kattavasti ja riippumatta siitä, ylittyykö tällä alueella ilmanlaadun arviointikynnys kullekin epäpuhtaudelle. Jäsenmaa voi toteuttaa supermittausasemien sijoittamisen parhaaksi katsomallaan tavalla, ottaen huomioon uudistetun ilmalaatudirektiivin vaatimukset supermittausasemien määrästä ja näytteenoton edustavuudesta. Suomeen perustettaisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaatimusten mukaiset kolme maaseudun tausta-alueen supermittausasemaa ja yksi kaupungin tausta-alueen supermittausasema. Supermittausasemien vähimmäismäärä lasketaan väestömäärän ja pinta-alaan perusteella.
Uudistetussa ilmanlaatudirektiivissä kansallista liikkumavaraa on niiden epäpuhtauksien osalta, jotka direktiivin mukaan ovat suositeltavia seurantoja. Epäpuhtauksia, joita direktiivissä suositellaan seurattavaksi, mutta eivät sisälly hallitukseen esityksen ovat: hiukkasten hapettamispotentiaali, levoglukosaani osana PM 2,5 -hiukkasten koostumusta, hiukkasmainen ja kaasumainen kaksiarvoinen elohopea sekä typpihappo. Lisäksi jäsenvaltioita kannustetaan hyödyntämään seurantaa varten Euroopan unionin avaruusohjelman maanhavainnointiosion tarjoamia tuotteita. Suomessa satelliittihavaintoja sovelletaan alueellisen ilmanlaadun seurannan tukemiseen, vaikka uudistetussa ilmanlaatudirektiivissä tai ympäristönsuojelulaissa seurantamenetelmästä ei ole erikseen säädetty.
Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus
Ympäristönsuojelulakiin lisättäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan edellyttämät säännökset muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta. Keskeinen muutos olisi rikkomuksen ja laiminlyönnin oikaisemista koskevaan 175 §:ään lisättävä uusi säännös, joka koskisi pykälän muusta sääntelystä poiketen toimivaltaisia viranomaisia, eikä toiminnanharjoittajia. Uusi säännös koskisi tilanteita, joissa laissa säädettyä velvollisuutta laatia tai päivittää ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma ei noudateta, sekä tilanteita, joissa 142 a §:ssä ja sen nojalla annetuissa säännöksissä asetettuja ilmanlaadun seurantaa koskevia näytteenottopaikkojen sijaintia ja lukumäärää koskevia vaatimuksia ei noudateta. Näissä tilanteissa Lupa- ja valvontavirasto voisi määrätä toimivaltaisen viranomaisen korjaamaan laiminlyönnin. Tähän uuteen säännökseen kytkettäisiin vireillepano-oikeus 186 §:ssä ja valitusoikeus 191 §:ssä. Lisäksi valitusoikeus säädettäisiin päätökseen, jolla ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma on hyväksytty tai päivitetty. Vireillepano-oikeus ja valitusoikeus olisivat uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklaan perustuen voimassa olevaa ympäristönsuojelulain sääntelyä rajatummat. Vireillepano-oikeus ja valitusoikeus olisi asianosaisella ja rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-aluetta ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma koskee, tai jonka toiminta-alueella järjestettävästä ilmanlaadun seurannasta on kyse. Vireillepano-oikeuden ja valitusoikeuden kytkeminen ” toiminta-alueeseen” liittyisi kansallisen liikkumavaran käyttöön. Muutosta haettaisiin Vaasan hallinto-oikeudelta, jolle muutoksenhaku ympäristöasioissa on keskitetty voimassa olevan ympäristönsuojelulain 190 §:n mukaisesti.
Ilmanlaadun tietovaranto
Ympäristönsuojelulakiin lisättäisiin säännökset ilmanlaadun tietovarannosta, jonka rekisterinpitäjä olisi Ilmatieteen laitos tietovarantoa koskeva sääntely perustuisi pitkälti ympäristönsuojeluun tietojärjestelmää koskevaan sääntelyyn ympäristönsuojelulaissa ja sen nojalla annetussa asetuksessa, sekä ympäristönsuojelun tietojärjestelmään liittyviin mainintoihin ympäristöministeriön ja Ilmatieteen laitoksen välillä vuonna 2005 laaditussa yhteistoimintasopimuksessa. Tietovaranto olisi tiedonhallintalain (609/2019) mukainen termi. Tietovarannon tietoja voidaan käsitellä useissa eri tietojärjestelmissä.
Esityksessä ehdotettavassa tietovarantosääntelyssä käytettäisiin yleisen tietosuoja-asetuksen mahdollistamaa kansallista liikkumavaraa säätämällä tietovarannon käyttötarkoituksesta, tietosisällöstä ja rekisteripitovastuusta. Kansallisen liikkumavaran käyttöä selostetaan tarkemmin yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Ilmanlaadun tietovarannon käyttötarkoitus ja tietosisältö liittyvät ensisijaisesti ilmanlaadun seurantaa koskevien tietojen keräämiseen. Ilmanlaadun seuranta on EU-lainsäädäntöön perustuva lakisääteinen velvollisuus, ja seurantaa koskevat tiedot liittyvät osaltaan ympäristönsuojelulain täytäntöönpanon seurantaan ja valvontaan. Tietovarantoon kerättävät henkilötiedot rajoittuvat vain niihin tietoihin, jotka ovat välttämättömiä sen käyttötarkoituksen toteuttamiseksi. Näin ollen voidaan arvioida, että ehdotettu kansallinen sääntely täyttää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaiset yleisen edun ja oikeasuhteisuuden vaatimukset ja on välttämätöntä suhteessa sekä tietosuoja-asetukseen että tietosuojalakiin.
4.2Pääasialliset vaikutukset
Hallituksen esityksen vaikutusarvioissa on hyödynnetty Ilmatieteen laitoksen laatimaa vaikutusarviota. Esityksessä on tiivistetty vaikutusarvioin johtopäätöksiä siltä osin kuin se on ollut esityksen kannalta tarpeen. Vaikutusarvio kokonaisuudessaan on luettavissa valtioneuvoston hankeikkunan julkisesta palvelusta osoitteesta valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella YM073:00/2024. Muutoksenhakua ja vireillepano-oikeutta koskevien ehdotusten vaikutusarviointi on tehty kokonaan virkatyönä.
4.2.1Taloudelliset vaikutukset Komission vaikutusarvioinnin mukaan direktiiviehdotuksen mukaisten ankarampien ilmanlaatunormien noudattamisesta aiheutuvien kustannusten odotetaan pysyvän selvästi alle 0,1 prosentissa suhteessa BKT:hen, ja taloudelle ja yhteiskunnalle koituvien hyötyjen odotetaan olevan ainakin seitsenkertaiset kustannuksiin nähden.
Ilmanlaadun seurannasta aiheutuvat kustannukset
Vaikutusarvioinnin mukaan Suomessa kuntien ylläpitämä ilmanlaadun seuranta kattaa olemassa olevilla näytteenottopaikoilla uudistetun ilmalaatudirektiivin vaatimukset. Uudet ja tiukentuneet esityksen mukaiset velvoitteet kuitenkin lisäävät ilmanlaadun seurannasta aiheutuvia kustannuksia eräiden uusien velvoitteiden osalta, joissa vastuut nimettäisiin erikseen. Lisäkustannukset kohdistuvat seuraavasti:
– valtakunnalliseen seurantaan erikseen nimettävien mittausasemien ja niiden laitteistojen hankinta- ja käyttökustannuksista 537 000 euroa vuodessa. Kustannuksesta on jäljempänä erittely.
– kansallisen ilmanlaadun vertailulaboratorion laatujärjestelmän akkreditoinnista uusien epäpuhtauksien seurannan laatuvaatimusten ylläpitämiseksi 60 000 euroa vuodessa.
– ilmanlaadun mallintamiseen perustettavan kansallisen vastuutahon tehtävät mallintamissovellusten tarkkuuden edistämiseksi 40 000 euroa vuodessa.
– viranomaisten lisäresursseihin ja koulutustarpeeseen, jonka kustannuksia ei ole ennakkoon arvioitu.
Mittausasemien laitteistojen hankinta- ja käyttökustannukset koostuvat supermittausasemien, ultrapienten hiukkasten sekä keskimääräisen altistumisen seurannan kuluista. Käyttökustannuksissa on huomioitu uudet ja olemassa olevat näytteenotot. Olemassa olevat näytteenottopaikat ovat nyt tutkimuskäytössä, ja niitä on täydennettävä vaatimusten mukaiseksi. Näiden vuosittaiset kustannukset on laskettu laitteiston osalta keskimääräisen mittalaitteen seitsemän vuoden eliniän aikaisella vuosittaisella poistolla ja ne perustuvat Ilmatieteen laitoksen, HSY:n ja Helsingin yliopiston toimittamiin kustannuslaskelmiin. Vaihtoehtona on kaikkien laiteinvestointien hankintakustannusten kohdentaminen ensimmäiselle vuodelle sekä uudelleen laitteiden uusimistarpeen mukaan. Vuosittainen 537 000 euron kustannus koostuu:
– supermittausasema kaupunkitausta-alueelle ja kolme supermittausasemaa maaseudun tausta-alueille yhteensä 421 000 euroa vuodessa.
– ultrapienten hiukkasten seuranta yhdellä näytteenottopaikalla yhteensä 15 200 euroa vuodessa.
– keskimääräisen altistumisen indikaattorin ja vähentämistavoitteen seuranta neljällä näytteenottopaikalla: 25 200 euroa vuodessa kullakin näytteenottopaikalla eli yhteensä 100 800 euroa vuodessa.
Vuosittaiset kustannukset koostuvat näytteenottopaikoista, joiden lukumäärä määritellään valtion väestömäärän ja pinta-alan mukaan. Näytteenottopaikkojen vaatimusten mukaista lukumäärää on tarpeen arvioida määräajoin.
Direktiivin edellyttämään ultrapieniä hiukkasia koskevaan korkeiden pitoisuuksien mittaukseen soveltuu Suomessa HSY:n ylläpitämä ilmanlaadun mittausasema vilkasliikenteisessä katukuilussa Helsingissä. Siellä ultrapienten hiukkasten pitoisuuksia mitataan jo nykyisin vapaaehtoisesti, WHO:n suositusten mukaisesti.
Ilmanlaadun raportoinnista aiheutuvat kustannukset
Ilmanlaatutietojen raportointivastuuta Euroopan komissiolle ei ole nimetty voimassa olevassa ympäristönsuojelulaissa. Vastuutahoksi nimettäisiin Ilmatieteen laitos, joka vastaa olemassa olevaa käytäntöä. Ympäristöministeriö on rahoittanut tutkimusmäärärahoistaan 40 000 euron vuosittain toistuvat kustannukset, jotka aiheutuvat ilmanlaatutietojen raportoinnista Euroopan komissiolle vanhan ilmanlaatudirektiivin velvoittamana. Ympäristöministeriön myöntämän hankerahan lisäksi Ilmatieteen laitos on itse rahoittanut vuosittain raportointia 30 000 eurolla.
Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimisesta aiheutuvat kustannukset
Koska ilmanlaadun laatuvaatimukset ja -tavoitteet tiukentuvat, kustannuksia voidaan odottaa muodostuvan myös ilmanlaatua parantamista koskevien suunnitelmien laatimisesta. Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatiminen realisoituu todennäköisesti useassa kunnassa ja mahdollisesti myös valtakunnallisella tasolla. Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimistarve ja niistä koituvat kustannukset riippuvat tulevien vuosien ilmanlaadusta. Ilmanlaadun parantamista koskeviin suunnitelmiin sisältyvien toimien toteuttaminen aiheuttaa kustannuksia kunnissa ja mahdollisesti myös valtakunnallisella tasolla.
Vuosien 2022–2024 mittaustulosten perusteella arvioiden ilmansuojelun etenemissuunnitelmia on laadittava vuosina 2026–2029 hengitettäviä hiukkasia koskien 3–5 kunnassa. Lisäksi bentso(a)pyreenin osalta ilmansuojelun etenemissuunnitelman laadinta on todennäköistä Raahessa ja Lahdessa sekä arseenin ja nikkelin osalta Harjavallassa. Mikäli epäpuhtauksien pitoisuudet laskevat vuonna 2026 alle raja-arvon ja pysyvät raja-arvon alla vuoteen 2029 asti, kunnalla ei ole velvollisuutta laatia ilmansuojelun etenemissuunnitelmaa. Vuonna 2030 vaatimus muuttuu siten, että ilmansuojelun etenemissuunnitelman sijasta tulee laatia ilmansuojelusuunnitelma.
Ilmansuojelusuunnitelmia on Suomessa viimeisen 15 vuoden aikana laadittu vain pääkaupunkiseudulla (Helsingin kaupungin ilmansuojelusuunnitelma 2017–2024) typenoksidien raja-arvon ylittymisen seurauksena ja myöhemmin suunnitelmaa on vapaaehtoisesti päivitetty vuosille 2024–2029. Suunnitelman laatimisesta aiheutuneet kustannukset Helsingin kaupungin arvion mukaan kustannukset muodostuivat 2–2,5 henkilötyövuodesta sekä viestintään käytetystä 20 000 eurosta. Suunnitelman laatimiseen kuuluu monia työvaiheita ja monien asiantuntijoiden työpanos. Toimenpiteistä aiheutuvat lisäkustannukset syntyvät pääosin katujen puhtaanapidosta. Suomessa on lisäksi laadittu lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma Harjavallassa, jonka kustannuksiksi arvioitiin 10 000 euroa. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma laadittiin Harjavallassa osana opinnäytetyötä. Harjavallan lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman päivitys on edellyttänyt muutaman päivän työpanoksen vuodessa. Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien sisältövaatimuksia tullut lisää, mistä aiheutuu enemmän valmistelutyötä, mikäli suunnitelma pitää laatia.
Puun pienpoltosta aiheutuvan bentso(a)pyreenin vähentämiseksi tarvitaan paikallisia ja todennäköisesti myös valtakunnallisia toimia. Arseenin ja nikkelin uusien raja-arvojen mahdollisista ylityksistä aiheutuu lisäkustannuksia. Lisäkustannukset kohdistuvat ilmanlaadun seurannasta vastaavalle taholle sekä sille toiminnanharjoittajalle, jonka tulee toteuttaa toimia päästöjen vähentämiseksi. Ilmanlaadun seurannan kustannuksiin osallistuvat kunnan lisäksi alueen ympäristölupavelvolliset toiminnanharjoittajat, joiden toiminta vaikuttaa ilmanlaatuun. Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatiminen edellyttää vastuuviranomaiselta perehtymistä ja kouluttautumista. Tarvittavan koulutuksen aiheuttamia kuluja ei ole arvioitu, sillä koulutusta voidaan antaa mm. organisaatioissa, ostopalveluna ja ilmanlaadun asiantuntijoiden tapaamisissa.
Ilmanlaadun tietovarantoon liittyvät kustannukset
Esityksessä ehdotettu ilmanlaadun tietovaranto ei tarkoita kokonaan uuden fyysisen tietovarannon perustamista, vaan kyse on sääntelyllä muodostettavasta loogisesta tietovarannosta. Siihen kuuluvia tietoja käsiteltäisiin ja kerättäisiin jatkossakin teknisesti samoissa järjestelmissä kuin nykyisin. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin myötä EU:lle raportoitavien ilmanlaadun seurantatietojen määrä kasvaa, mikä edellyttää kuittenkin tietovarantoon teknisiä muutoksia. Näitä muutoksia tarvitaan, jotta direktiivin mukainen tietojenkeruu ja raportointi voidaan toteuttaa. Alustavan arvion mukaan teknisistä muutoksista aiheutuisi kertaluonteisia kustannuksia yhteensä 32 000 euroa. Valmistelun aikana on sovittu, että kustannukset jaetaan ympäristöministeriön ja Ilmatieteen laitoksen kesken siten, että ympäristöministeriön osuus on 25 000 euroa ja Ilmatieteen laitoksen osuus 7 000 euroa. Ympäristöministeriön osuus rahoitetaan erillisellä hankerahoituksella. Kustannusarvioon liittyy kuitenkin epävarmuuksia, sillä komission täytäntöönpanosäädökset, joilla on vaikutusta teknisiin muutoksiin, eivät ole vielä valmistuneet.
4.2.2Ympäristövaikutukset Vuoteen 2030 mennessä saavutettavien ilmanlaadun laatuvaatimusten ja -tavoitteiden vertailu ilmanlaadun nykytilaan osoittaa, että myös uudet vaatimukset ja tavoitteet alitetaan no nyt pääosin. Uusien tavoitteiden mukaista ilmanlaatua ei Suomessa saavuteta vuoteen 2030 mennessä, jos typenoksidien, hengitettävien hiukkasten, bentso(a)pyreenin sekä nikkelin ja arseenin pitoisuudet vastaavat vuosien 2020–2024 mittaustuloksia. Raja-arvojen saavuttamiseksi Suomessa katupölyn määrää on vähennettävä vilkasliikenteisten teiden varsilla suurimmissa kaupungeissa. Puun pienpoltosta aiheutuvien bentso(a)pyreenien sekä samalla muiden PAH-yhdisteiden vähentäminen tiheästi asutuilla alueilla parantaa ilmanlaatua etenkin pientalovaltaisilla asuinalueilla. Typpidioksidin pitoisuudet vilkkaiden liikenneväylien varrella saavuttavat uudet ilmanlaadun tavoitteet niiden pitoisuuksien vähentyessä viime vuosien tapaan mm. polttomoottoriajoneuvojen osuuden laskiessa. Suomen ilmanlaatu on jo nyt kansainvälisesti verraten hyvää ja uusien ilmanlaadun laatuvaatimusten ja -tavoitteiden ansiosta tiheästi asutuilla alueilla ilmanlaatu paranee.
4.2.3Viranomaisvaikutukset Muut kuin muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuteen ja ilmanlaadun tietovarantoon liittyvät ehdotukset
Suomessa ilmanlaadun seurannasta vastaavat pääosin kunnat. Esityksen mukaisesti vastuita täsmennetään ja lisäksi uusia vastuita osoitetaan kunnille nykyisten lisäksi. Ilmatieteen laitoksen rooli ilmanlaadun vertailulaboratoriona säilyy nykyisenä. Esitys sisältää direktiivin mukaiset laajennukset ilmanlaadun viranomaistiedottamiseen ja etenkin herkkien ja haavoittuvien huomioon ottamisen tiedottamisessa. Ilmanlaadun parantamista koskevia suunnitelmia laadittaessa ja niitä toteutettaessa on yleisön vaikutusmahdollisuuksia laajennettu. Uutena viranomaisvastuuna esityksessä huomioidaan THL:n rooli ilmanlaadun terveysvaikutuksista tiedottamisessa sekä elinvoimakeskusten velvollisuus maanteiden osalta osallistua yhteistyöhön ilmansuojelusuunnitelmien laatimiseksi ja toteuttamiseksi. Voimassa olevassa ympäristönsuojelulaissa on erikseen annettu HSY:lle vastuu keskimääräisen altistumisen seurannasta. Lupa- ja valvontaviraston nykyiset ilmanlaatua koskevat vastuut säilytetään, mutta myös lisätään sen vastuita tiedottamiseen ja ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimiseen liittyen. Virastouudistuksen yhteydessä (asetusmuutos 896/2025) ilmanlaadun seuranta-alueet nimettiin maakuntien mukaan, jotka olivat nimetty aiemmin elinvoima-, liikenne ja ympäristökeskusten mukaan.
Kunnat
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaatimukset lisäävät velvoitteita etenkin niille kunnille, joissa ilmanlaadun arviointikynnys ylittyy ja ilmanlaatua on seurattava mittauksin. Kunnilla säilyisi esityksen 142 a § mukaan edelleen ilmanlaadun seuranta-, raportointi ja tiedottamisvelvollisuus omalla alueellaan. Tiukemmat ympäristön laatuvaatimukset ja -tavoitteet, mittausten laadun dokumentointi ja ilmanlaadusta tiedottaminen lisäävät kunnille aiheutuvaa työtä riippuen kunnan ilmanlaatutilanteesta. Uudet tiedotus- ja varoituskynnykset pienhiukkasille ja hengitettäville hiukkasille lisäävät kuntien tiedotus- ja varoitusvelvoitteita. Nykyisen kahden arviointikynnyksen sijaan yksi tiukempi arviointikynnys voi edellyttää lisänäytteenottopaikkoja.
Kunnilla säilyisi edelleen vastuu ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimisesta, mutta kuntien ilmanlaatua parantavien rajallisten keinojen tueksi myös muilta viranomaisilta edellytettäisiin yhteistyötä suunnitelmien laadintaan ja toteutukseen. Suunnitelmien edellyttämistä toimista aiheutuu kunnalle lisätyötä riippuen alueen ilmanlaadusta ja lähtötilanteesta toimien toteuttamisessa. Suunnitelmalle uudistetussa ilmanlaadun direktiivissä asetettu kahden vuoden laatimisaika on otettava huomioon suunnitelman ja sen toimia koskevien päätösten aikataulussa. Kunnilla on mahdollisuus hakea määräajan pidentämistä PM
2,5 ja PM
10, NO
2, bentso(a)pyreenin ja bentseenin raja-arvon saavuttamiselle.
Kunnat toteuttaisivat ilmanlaadun seurantaa ja hallintaa nykyisten taloudellisten resurssiensa puitteissa edellä erikseen nimettyjä vastuita lukuun ottamatta. Kuntakohtaisesti kustannusvaikutukset riippuvat ilmanlaadun tilanteesta tiedottamiseen, raportointiin ja tarvittaessa ilmanlaadun parantamista koskeviin suunnitelmiin liittyen. Kunnissa, joissa ilmanlaadun arviointikynnys ei ylity, eikä ilmanlaadun seurantaa mittaamalla tai näytteenotolla edellytetä, kustannusvaikutuksia ei ole tai ne ovat vähäisiä.
Pääkaupunkiseutu
HSY:lle esitettäisiin voimassa olevan 143 § mukaisesti kansallisen keskimääräisen pienhiukkasaltistuksen arvioimiseksi seurantavelvoite.
Lupa- ja valvontavirasto
Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien osalta Lupa- ja valvontavirastolle esitetään yhteistyön koordinointivastuuta siinä tilanteessa, kun kunta katsoo, ettei pelkästään sen toimivaltuuksilla voida päättää toimista, joita ilmanlaadun parantaminen sen alueella edellyttää. Jos toimet edellyttäisi kansallisen tason toimia, Lupa- ja valvontaviraston vastuulla oisi ilmoittaa asiasta ympäristöministeriölle.
Elinvoimakeskus
Elinvoimakeskusten ylläpitämillä liikenneväylillä on paikoin suuri merkitys kaupunkien ilmanlaatuun. Elinvoimakeskukselle esitettäisiin velvollisuutta osallistua ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimiseen ja toteuttamiseen, mikäli kuntien toimet eivät yksin ole riittäviä alueen ilmanlaadun parantamiseksi. Suunnitelmassa elinvoimakeskuksen toimien vaikutuksia on arvioitava ja seurattava yhteistyössä kuntien kanssa, koska elinvoimakeskuksella ei ole ilmanlaadun seurantavastuuta. Elinvoimakeskus vastaisi tiedottamisesta, joka liittyy sen ylläpitovastuulla oleviin valtion maanteihin kohdistuviin toimiin ilmanlaadun parantamiseksi.
Ilmatieteen laitos
Ilmatieteen laitos toimii voimassa olevan ympäristönsuojelulain 25 §:n nojalla nimettynä ilmanlaadun kansallisena vertailulaboratoriona. Vertailulaboratorion tehtävien määrä ilmanlaadun seurannan laadunvarmentajana kasvaa uusien mittausten ja tiukentuvien laatuvaatimusten myötä. Ympäristönsuojelulakiin esitettäisiin täsmennettäväksi nykyisen käytännön mukaisena 142 c §:ssä Ilmatieteen laitoksen vastuulle raportoida ilmanlaadun seurantatiedot Euroopan komissiolle.
Uusi säännös 25 §:ään olisi ympäristöministeriölle oikeus määrätä vastuutaho toimimaan ilmanlaadun mallintamisen vertailulaboratoriona, joka muutetun 25 §:n nojalla nimettäisiin asetuksella. Asetustasolla säädettäisiin Ilmatieteen laitokselle uutena vastuuna julkaista uudistetun ilmalaatudirektiivin mukainen ilmanlaatuindeksi, josta ei ole aiemmin säädetty lain nojalla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle säädettäisiin 144 a §:ssä ilmanlaatuun liittyvästä terveysvaikutuksista tiedottamisesta yleisesti ja asetustasolla täsmennettäisiin THL:n roolia. Kunnilla säilyisi edelleen tiedottamisvastuu yleisölle terveysvaikutuksista ilmanlaadusta tiedotettaessa, mutta THL huolehtisi siitä, että kunnilla olisi saatavilla ajantasaista tietoa terveysvaikutuksista.
Ympäristöministeriö
Ympäristöministeriölle säädettäisiin uusia vastuita ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimisessa. Ympäristöministeriö valmistelisi suunnitelman valtioneuvoston hyväksyttäväksi silloin, kun suunnitelma edellyttää lainsäädännön valmistelua tai kansallisen tason toimia. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin mukaisesti säädettäisiin 145 c §:ssä ministeriön tehtäväksi varmistaa, että päästökattodirektiivin mukaisessa kansallisessa ilmansuojeluohjelmassa huomioidaan tarvittaessa toimet otsonin tavoitearvojen saavuttamiseksi. Esityksessä ministeriön vastuulle lisättäisiin velvollisuus esittää Euroopan komissiolle tarvittaessa lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmia koskevaa 147 a §:n mukaista tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä. Uuden raja-arvoihin liittyvän määräajan pidentämistä koskevan ilmoituksen ministeriö toimittaisi Euroopan komissiolle 147 b §:n mukaisesti. Euroopan komission kannan mukaan ympäristöministeriö myöntäisi kunnalle poikkeuksen määräajan pidentämisestä. Silloin kun ilmanlaadun parantaminen edellyttäisi 211 a §:n mukaista yhteistyötä jäsenmaiden kesken, ympäristöministeriö huolehtisi asianomaisten maiden yhteistyöstä ja tiedottamisesta huomioiden uudistetun ilmanlaatudirektiivin täsmennetyt vaatimukset yhteistyöstä. Ympäristöministeriölle kohdistuvat tehtävät hoidettaisiin olemassa olevilla voimavaroilla. Todennäköisyys ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimiseen kasvaa tiukempien ilmanlaatuvaatimusten takia ja paikalliset toimet, joilla ilmanlaatua voidaan parantaa, ovat laajalti jo käytössä. Silloin kasvaa tarve selvittää myös kansallisen tason toimien sekä lainsäätämisen vaikutusmahdollisuudet. Selvitystyö kansallisen suunnitelman tarpeesta ja tarvittaessa ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman laatiminen lisäävät ympäristöministeriön työmäärää ilmanlaatutilanteen mukaan.
Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuteen liittyvät ehdotukset
Muutoksenhakua- ja vireillepanoa koskevat ehdotukset tarkoittaisivat lähtökohtaisesti uusia tehtäviä ja työmäärän lisäystä erityisesti Lupa- ja valvontavirastolle ja Vaasan hallinto-oikeudelle, jonne muutoksenhaku ympäristöasioissa on voimassa olevan ympäristönsuojelulain mukaan keskitetty. Konkreettisia vaikutuksia työmäärään on kuitenkin vaikea arvioida, sillä mahdollisten laiminlyöntien korjaamista koskevien määräysten, sekä vireillepanojen ja valitusten määriä ei voida tarkasti ennakoida. Ilmanlaadun parantamiseksi laadittavien suunnitelmien laatimiskynnys on sidottu ilmanlaadulle säädettyjen ympäristönlaatuvaatimusten ja –tavoitteiden noudattamiseen. Suomessa suunnitelmien laatimiskynnys on vanhan ilmanlaatudirektiivin aikana ylittynyt todella harvoin. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin myötä ilmanlaadulle säädetyt ympäristönlaatuvaatimukset ja – tavoitteet tiukentuvat huomattavasti. Mikäli suunnitelmien laatimiskynnys uudistetun ilmanlaatudirektiivin tiukennusten vuoksi Suomessa jatkossa ylittyy, on todennäköistä, että suunnitelmien hyväksymistä koskevista päätöksistä tehdään jonkin verran valituksia. Tällöin Vaasan hallinto-oikeuden työmäärä lisääntyisi erityisesti niinä ajankohtina, jolloin suunnitelmien hyväksymistä ja päivittämistä koskevat päätökset tulisi esityksen mukaan tehdä. Suomessa ei aikaisemmin ole ilmennyt tilanteita, joissa toimivaltainen viranomainen olisi laiminlyönyt lakisääteisen velvollisuutensa laatia ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma, eikä tällaisia tilanteita todennäköisesti ilmene jatkossakaan. Suomessa ei myöskään tiettävästi ole tehty kanteluita, jotka olisivat koskeneet ilmanlaadun seurantaan liittyvien näytteenottopaikkojen sijaintia ja lukumäärää koskevien vaatimusten noudattamista. Näin ollen voidaan arvioida, että ehdotuksessa tarkoitettuja laiminlyöntien korjaamista koskevia määräyksiä ei käytännössä tarvitsisi antaa, eikä myöskään vireillepano-oikeutta koskevia säännöksiä käytännössä juuri sovellettaisi. Tällöin myöskään viranomaisvaikutuksia Lupa- ja valvontavirastolle ja Vaasan hallinto-oikeudelle ei syntyisi, tai ne jäisivät vähäisiksi.
On kuitenkin mahdollista, että vireillepanoja tehtäisiin myös perusteettomasti, mikä toki osaltaan lisäisi Lupa- ja valvontaviraston sekä Vaasan hallinto-oikeuden työmäärää.
Ilmanlaadun tietovarantoa koskevat ehdotukset
Ehdotettu ilmanlaadun tietovarantoa koskeva sääntely selkiyttäisi viranomaisvastuita ja sillä voidaan näin ollen arvioida olevan myönteisiä vaikutuksia myös yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisten rekisteröityjen oikeuksien toteutumiseen.
Kuten taloudellisia vaikutuksia koskevassa arviossa on todettu, ilmanlaadun tietovarantoa tulisi teknisesti kehittää, jotta uudistetun ilmanlaatudirektiivin edellyttämä tiedonkeruu ja raportointi voidaan toteuttaa. Nämä tekniseen kehitykseen liittyvät muutokset eivät kuitenkaan olisi niin laajoja, että niistä aiheutuisi merkittäviä taloudellisia tai toiminnallisia vaikutuksia tiedonhallintaan. Tiedonhallintayksikön olisi kuitenkin päivitettävä tiedonhallintamallinsa siten, että uusi ilmanlaadun tietovaranto otetaan niissä huomioon.
Edellä esitetyn perusteella kyse ei ole sellaisesta esityksestä, josta olisi pyydettävä valtiovarainministeriön lausunto tiedonhallintalain 9 §:n mukaisesti.
4.2.4Muut yhteiskunnalliset vaikutukset Terveysvaikutukset
Ilmansaasteiden arvioidaan aiheuttavan Suomessa vuosittain noin 2000 ennenaikaista kuolemaa ja noin 20 000 terveen elinvuoden menetyksen (Euroopan ympäristökeskus, 2025; Ympäristöministeriö, 2019). Ilmanlaadun paraneminen Suomessa tuottaa merkittäviä kustannussäästöjä erityisesti terveydenhuollossa ja työelämässä. Muun muassa pienemmät pienhiukkas- ja typpidioksidipitoisuudet vähentävät ennenaikaisia kuolemia, sairaalahoitoja, kroonisten sairauksien hoitotarvetta sekä sairauspoissaoloja, mikä alentaa sekä julkisia terveydenhuoltomenoja että sosiaaliturvakustannuksia.
Ilmanlaadun paranemisesta aiheutuvien taloudellisten hyötyjen arvioidaan Suomessa olevan suuruusluokaltaan merkittäviä. Suurin osa hyödyistä muodostuu vältetyistä ennenaikaisista kuolemista, joiden taloudellinen arvo on vaikutusarvioinneissa tyypillisesti noin 2–4 miljoonaa euroa tapausta kohden. Lisäksi parempi ilmanlaatu parantaa työkykyä ja tuottavuutta sekä vähentää pitkän aikavälin hoiva- ja lääkekustannuksia. Kokonaisuutena arvioiden ilmanlaadun parantamisesta saatavat yhteiskunnalliset hyödyt – huomioiden lisäksi ympäristövaikutukset – ylittävät selvästi direktiivin toimeenpanosta ja valvonnasta aiheutuvat kustannukset.
THL:n arvion mukaan direktiivin terveyshyödyt jäävät Suomessa moniin EU-maihin ja keskimäärin Euroopan Unioniin verrattuna vähäisemmiksi erityisesti sen vuoksi, että meillä ilmanlaatu on jo nykyisin merkittävästi muita maita parempi. Myönteisiä vaikutuksia ilmanlaatuun Suomessa aiheutuisi THL:n mukaan ennen kaikkea direktiivin ja nykyisen sekä tulevan EU:n päästösääntelyn yhteisvaikutuksesta, mitkä vähentävät Suomeen tulevaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeumaa erityisesti pienhiukkasten osalta.
Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevat muut yhteiskunnalliset vaikutukset
Se, että osa nykyisin kantelumenettelyiden piiriin kuuluvasta viranomaisten tosiasiallisesta hallintotoiminnasta siirtyisi ehdotetun, vireillepanoon perustuvan valituskelpoisen päätöksen mahdollistavan sääntelyn kautta muutoksenhakumenettelyn soveltamisalaan, ei edistä kansallisen oikeusjärjestelmän johdonmukaisuutta eikä vahvista sen yhtenäisyyttä.
Muutokselle on kuitenkin kohdassa 3.3 tarkemmin selostetulla tavalla olemassa EU-lainsäädäntöön ja siitä johtuvien velvoitteiden täyttämiseen, Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja muihin EU:n oikeuslähteisiin sekä kansainväliseen oikeuteen perustuvat välttämättömät syyt.
5Muut toteuttamisvaihtoehdot
5.1Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset
Keskimääräisen altistumisen alueyksiköt
Alueyksiköiden nimeämisen vaihtoehtoina tarkasteltiin hallituksen esitystä varten kahta vaihtoehtoa, joko NUTS 1- tai NUTS 2 -aluejaon mukaisesti. Keskimääräisen altistumisen indikaattorin määrittämistä varten aluejako voidaan tehdä uudistetun ilmanlaatudirektiivin mukaan yhden tai useamman vierekkäisen NUTS 1- ja NUTS 2 -alueiden muodostamina alueyksikköinä. Suomessa on kaksi NUTS 1-aluetta Manner-Suomi ja Ahvenanmaa. Hallituksen esityksessä alueyksiköt perustuvat NUTS 2-aluejakoon, joka on kustannustehokkaampi, sillä Ahvenanmaalle ei ole lainkaan kaupunkitausta-asemaa ja sellainen pitäisi perustaa, jos valitaan NUTS 1 -aluejaon mukaiset alueyksiköt. Vaihtoehdon 2 tapauksessa on hyödynnettävissä olemassa olevia mittausasemia, ja täten sen mukainen valinta on perusteltua pienempien kustannusten ja olemassa olevien henkilöresurssien takia. Mikäli keskimääräisen altistuksen alueyksiköksi määriteltäisiin NUTS 1 -alueet, Manner-Suomen alueella tarvittaisiin yhteensä kolme näytteenottopaikkaa ottaen huomioon kahden näytteenottopaikan lisäys laskettuna yli 100 000 asukkaan kaupunkialueilla (yli 2,3 miljoonaa asukasta), ja Ahvenanmaalla tarvittaisiin yksi näytteenottopaikka. Ahvenanmaalla ei ole kaupunkitausta-asemaa ja ilmanlaadun mittaukset sekä mittausinfrastruktuuri puuttuvat kokonaan, joten tämän vaihtoehto maksaisi enemmän ja vaatisi enemmän aikaa toteuttamiseen, kuin valittu vaihtoehto ja siten vaihtoehdosta luovuttiin. Lisäksi Ahvenanmaan asukasluku (30 000) on pieni verrattuna hallituksen esityksessä valittuun vaihtoehtoon, joka antaa tietoa suuremman väestönmäärän altistumista epäpuhtauksille väestökeskittymissä.
Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus
Esityksen valmistelun aikana arvioitiin yleisellä tasolla mahdollisuutta jättää uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan edellyttämät viranomaisten toimiin ja laiminlyönteihin liittyvät vaatimukset edelleen pelkästään kantelumenettelyiden soveltamisalaan. Tällainen ratkaisu olisi kuitenkin merkinnyt direktiivin täytäntöönpanon jäämistä tältä osin puutteelliseksi. Puutteellinen EU-lainsäädännön täytäntöönpano on yksi peruste, jonka nojalla EU:n jäsenvaltioita vastaan voidaan käynnistää rikkomusmenettely. Rikkomustuomio voisi tarkoittaa Suomelle muun ohella merkittäviä taloudellisia sanktioita. Säännökset viranomaisen viivästys- tai passiivisuustilanteita koskeviksi oikeussuojakeinoiksi ovat kansallisessa oikeusjärjestelmässämme jokseenkin poikkeuksellisia. Viranomaisen viivästystilanteista on kuitenkin jo olemassa erityislainsäädäntöä, jonka taustalla on EU-lainsäädäntöä [6], joten kyse ei ole täysin uudenlaisesta oikeussuojakeinosta.
Arviointiin vaikutti osaltaan tieto siitä, että myös Ruotsi aikoo täydentää lainsäädäntöään uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan täytäntöönpanemiseksi. Ruotsi aikoo täydentää lainsäädäntöään muun muassa uudella vireillepano-oikeutta koskevalla sääntelyllä, joka mahdollistaa valituskelpoisen päätöksen saamisen ilmanlaadun parantamiseksi laadittavista suunnitelmista sekä ilmanlaadun seurantaan kuuluvien näytteenottopaikkojen määrästä ja sijoittelusta.
5.2EU-säädöksen täytäntöönpanosääntelystä Ruotsissa
Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto (Naturvårdsverket) on marraskuussa 2025 julkaissut lopullisen ehdotuksensa uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaatimusten täytäntöönpanemiseksi. Ehdotus ei sisällä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevan 27 artiklan ja terveyshaittoihin liittyviä vahingonkorvauksia koskevan 28 artiklan täytäntöönpanon liittyviä ehdotuksia, joista on laadittu erillinen muistio heinäkuussa 2025. Lopullinen täytäntöönpanolainsäädäntö valmistellaan ja hyväksytään mainitun ehdotuksen ja muistion pohjalta.
Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto ehdottaa 15.5. ja 25.11.2025 julkaistussa raporteissa lakimuutoksia ympäristölakiin, ilmanlaatuasetukseen, keskikokoisia polttolaitoksia koskevaan asetukseen ja paikkatietoasetukseen sekä näiden vaikutustenanalyysin.
Ympäristönsuojeluvirasto ehdottaa, että Ruotsissa olisi lyijyn ja keskimääräisen altistuksen vähentämisvelvoitteen osalta uudet ja tiukemmat standardit kuin mitä uudistettu ilmanlaatudirektiivi edellyttää. Lisäksi ehdotetaan tiukempia vaatimuksia lyijyn arviointikynnykselle ja PM 10 -hiukkasten päivittäisten keskipitoisuuksien arviointikynnykselle.
Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto arvioi, että direktiivin luonnollisista lähteistä peräisin olevien päästöjen sekä ympäristönlaatuvaatimusten täyttämisen määräajan pidentämiseen liittyvät poikkeukset eivät sovellu täytäntöönpantaviksi Ruotsin lainsäädännössä.
Ilmanlaadun seuranta-alueet
Ruotsin ilmanlaadun seuranta-alueita esitetään muutettavaksi. Ruotsin ympäristönsuojeluviraston arvioi, että seuraava aluejako sopii parhaiten uuden direktiivin vaatimusten täytäntöönpanoon Ruotsissa:
– Läänikohtaiset seuranta-alueet useimpien raja-arvojen valvomiseksi.
– NUTS 1 -alueiden mukainen jako kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden (pienhiukkasten ja otsonin) vyöhykkeille.
NUTS 1-tasolla Ruotsi jakaantuu kolmeen alueeseen, NUTS 2-tasolla kahdeksaan alueeseen ja NUTS 3-tason muodostavat Ruotsin läänit, joita on tällä hetkellä 21 kappaletta. Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto arvioi, että NUTS 1 -alueet soveltuvat käytettäväksi keskimääräisen altistumisen alueellisina yksiköinä.
Supermittausasemat
Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto perustaa neljä alueellista tausta-alueen supermittausasemaa. Kaupunkien tausta-alueelle sijoitettava supermittausaseman edellytyksiä on selvitetty yhdelle Ruotsin kolmesta metropolialueesta – Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä. Näillä kolmella kunnalla on tällä hetkellä suurin tekninen osaaminen ja kapasiteetti superaseman ylläpitämiseen verrattuna muihin Ruotsin kuntiin. Näissä kaupungeissa on myös yliopistoja, joissa työskentelee tutkijoita, joilla on asiaankuuluvaa asiantuntemusta ja kokemusta yhteistyöstä kunnan kanssa ilmanlaadun seurannassa.
Ilmanlaadun parantamista koskevat suunnitelmat
Ympäristönsuojeluvirasto esittää ilmansuojeluohjelman tiedottamista koskevaa säännöstä ilmanlaatuasetukseen. Nykyiset säännökset edellyttävät, että Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto tekee tarvearvion siitä, onko ilmansuojelusuunnitelma laadittava. Uusi säännös edellyttäisi ympäristönsuojeluviraston tai kunnan ilmoitettavan päätöksestä olla laatimatta ilmansuojelusuunnitelmaa viranomaisille, kunnille, organisaatioille, toiminnanharjoittajille, suurelle yleisölle ja muille, joihin päätös olla laatimatta ilmansuojelusuunnitelma vaikuttaa, paikallislehdessä julkaistavalla ilmoituksella tai muulla tavoin. Vaihtoehtoisesti Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto on harkinnut ehdotusta, ettei päätösvaatimusta käytettäisi tilanteissa, joissa ilmansuojelusuunnitelmaa ei tarvitse laatia, vaikka ylitys on tapahtunut. Tällaisen menettelyn etuna on viranomaisen tai kunnan työmäärän väheneminen, koska päätöstä ja ilmoitusta ei vaadita. Ympäristönsuojeluviraston mukaan on kuitenkin tärkeää, että kyseisellä alueella ilmoitetaan ylityksestä ja että sillä on mahdollisuus vastustaa sitä, että ilmansuojelusuunnitelmaa ei ole laadittu tästä huolimatta. Tästä syystä tämä vaihtoehto on säännösehdotuksessa hylätty.
Ilmanlaatuindeksi
Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto ehdottaa, että kansallisen ilmanlaatuindeksin vaatimus pannaan täytäntöön ilmanlaatuasetuksen vaatimuksena, jonka mukaan Ruotsin ympäristönsuojeluviraston on asetettava saataville ilmanlaatuindeksi. Ruotsissa ilmanlaatuindeksi on ollut saatavilla SMHI:n verkkosivuilla Luftwebb vuodesta 2021 lähtien. Indeksin on kehittänyt Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto yhdessä alan tutkijoiden kanssa, ja se perustuu Euroopan ympäristökeskuksen aiempaan indeksiin, mutta sitä on mukautettu ruotsalaisiin, alhaisempiin pitoisuuksiin.
Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus
Ruotsissa on heinäkuussa 2025 laadittu erillinen muistio uudistetun ilmanlaatudirektiivin muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevan 27 artiklan ja terveyshaittoihin liittyviä vahingonkorvauksia koskevan 28 artiklan täytäntöönpanemiseksi. Muistiossa ehdotetaan uutta sääntelyä vireillepano-oikeudesta, jonka perusteella yksityisillä henkilöillä ja ympäristöjärjestöillä olisi oikeus saada toimivaltaisilta viranomaisilta (kunta tai Naturvårdsverket) valituskelpoinen päätös ilmanlaadun parantamiseksi laadittavista suunnitelmista sekä ilmanlaadun seurantaan kuuluvien näytteenottopaikkojen määrästä ja sijoittelusta. Viimeksi mainittu vireillepano-oikeus on muistiossa liitetty tilanteisiin, joissa on riski siitä, että ilmanlaatunormit eivät täyty. Ilmanlaadun parantamiseksi laadittaviin suunnitelmiin liittyvän vireillepano-oikeuden kautta voi saada valituskelpoisen päätöksen siitä, tarvitaanko uusi suunnitelma vai onko olemassa oleva suunnitelma riittävä. Lisäksi muistiossa ehdotetaan lisättäväksi muutoksenhakuoikeus mainittujen suunnitelmien hyväksymistä koskeviin päätöksiin.
6Lausuntopalaute
Lausuntoja annettiin yhteensä 43 kappaletta. Niistä 27 tuli lausuntopalvelu.fi-sivuston kautta ja loput lähetettiin suoraan ympäristöministeriön kirjaamoon. Lausunnoista suurin osa (32) tuli viranomaiselta tai muulta julkiselta taholta. Järjestöt antoivat kahdeksan lausuntoa ja yksi lausunto annettiin yritykseltä. Yksityishenkilön lausuntoja annettiin kaksi. Lisäksi neljä ilmoitti, ettei anna lausuntoa. Ympäristöministeriö pyysi lausuntoa yhteensä 354 eri taholta ja lausunnon sai jättää kuka tahansa lausuntopalvelussa. Alla keskeinen lausuntopalaute aihealueittain.
6.1Ilmanlaadun turvaamista, seurantaa, hallintaa, tiedottamista ja mittausten laadunvarmennusta koskevat ehdotukset
Lausunnoissa suhtauduttiin hallituksen esitykseen pääosin myönteisesti. Ehdotusta pidettiin perusteltuna erityisesti, koska se hyödyntää olemassa olevia mittausjärjestelmiä, osaamista ja yhteistyörakenteita sekä tukee ilmanlaadun parantamista ja terveyshaittojen vähentämistä. Esitystä pidettiin kokonaisuutena kannatettavana ja tavoitteita tärkeinä. (Tampereen ympäristönsuojeluviranomainen, Kuopion ympäristönsuojeluviranomai-nen, Tornion kaupunki, HSY, THL, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, Suomen Omakotiliitto, Natur och Miljö).
Lähes kaikissa lausunnoissa korostetaan riittävän rahoituksen ja resurssien tarvetta. Pienillä kunnilla katsotaan olevan rajalliset mahdollisuudet vastata uusiin velvoitteisiin ilman lisärahoitusta. Vaikka vastuita on selkeytetty, käytännön työnjako valtion, kuntien ja alueellisten toimijoiden välillä vaatii edelleen tarkentamista. (HSY, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, Muuramen kunta, Lohjan kaupunki, Tohmajärven ympäristönsuojeluviran-omainen) Jatkovalmisteluissa todettiin, että valtaosaan kunnista muutoksilla ei ole vaikutusta, ellei ilmanlaatu ylitä ilmanlaadun asetuksessa annettua arviointikynnystä, jolloin vaaditaan ilmanladun seurantaa kiinteillä mittausasemilla. Suomen kunnista noin 40 seuraa ilmanlaadun raja-arvoa kiinteillä mittausasemilla ja lähes kaikki kiinteät mittausasemat ovat suurten kaupunkien ilmanlaadun seurantaa. Uusien kiinteiden mittausasemien perustamiseen ei vaikutusarvioinnin mukaan ole suurta tarvetta lukuun ottamatta esityksessä erikseen nimettyjä vastuita. Jatkovalmisteluissa todettiin lisäksi, että vastuunjakoa on tarkoitus täsmentää myös ilmanlaatuasetuksen muuttamisen yhteydessä.
Määräyksenantovaltuutta koskeva 144 b § sai sekä kannatusta että kritiikkiä. Vaikka laajennettu määräyksenantovaltuus ei kata kaikkia keinoja, se tehostaisi kunnan käytettävissä olevia keinoja puuttua ilmanlaatua heikentävään syyhyn nopeammin, kuin ilmansuojelusuunnitelmalla voidaan vaikuttaa. (Kuntaliitto, Helsingin kaupunki, yksityinen lausunnonantaja) Kritiikissä tiedottamista ja ohjeiden antoa pidettiin ensisijaisena keinona vaikuttaa esimerkiksi puun pienpolttoon. (Suomen Omakotiliitto) Lisäksi määräyksen antovaltuus oli ymmärretty lausunnoissa olevan perustuslain 80 §:n mukainen lainsäädäntövallan delegointi ilman valitusoikeutta. (OM) Jatkovalmisteussa määräyksenantovaltuus pidettiin voimassa olevan lain mukaisena ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman täytäntöönpanon yhteydessä ilman laajennettua määräyksenantovaltuutta ja säädöksen perusteluihin täsmennettiin määräyksenantovaltuuden olevan ympäristönsuojelulain 180 §:n kaltainen määräyksen antovaltuuden soveltaminen valitusoikeudella.
Määritelmää koskevassa lausunnossa ehdotettiin nimitystä mallintamisen vertailulaitos erottamaan se mittaamisen vertailulaboratoriosta. Jatkovalmistelussa palaute huomioitiin.
6.2Ilmanlaadun parantamista koskeviin suunnitelmiin lausunnoissa annetut ehdotukset
Monissa lausunnoissa suhtauduttiin positiivisesti ilmanlaadun hallinnan suunnitelmalliseen parantamiseen. Kriittisissä kommenteissa kaivattiin kohtuullisuutta ja suhteellisuutta, eli arveltiin ilmanlaadun hallintaan liittyvien velvoitteiden olevan ylimitoitettuja suhteessa suunnitelmallisuudella saatavaan hyötyyn (Rautjärven kunta, Tornion kaupunki). Tohmajärven ympäristönsuojeluviranomainen ehdotti velvoitteiden keventämistä ja yhdistämistä etenkin alueilla, joilla ilmanlaatuongelmat ovat vähäisiä.
Lausunnoissa ehdotettiin, että osa tehtävistä tulisi olla keskitettyä valtion toimintaa ja että kunnilla tulisi olla tarvittavat tiedot ja mallinnukset maksutta käytettävissä (Mynämäen tekninen lautakunta, Tornion kaupunki).
Jatkovalmisteluissa todettiin, että vastuunjako on nykyisen lainsäädännön mukainen, jossa mahdollisuus toteuttaa ilmanlaatuun vaikuttavia toimia ja suunnitelmien laatimisvastuu ovat samalla taholla siten, että kyseinen taho parhaiten voi vaikuttaa ilmanlaatuun. Jatkovalmistelussa täsmennettiin esityksen perusteluihin ympäristöluvan ja ilmansuojelusuunnitelman välistä suhdetta, koska lausuntopalautteen perusteella tässä koettiin olevan selkeyttämisen tarvetta.
Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimisvelvollisuudesta esitettiin lausunnoissa huolta silloin, kun yksittäinen kunta on nimetty erikseen vastuutahoksi valtakunnallista ilmanlaatua edustavan keskimääräisen altistumisen vähentämisen seurantaan. (Helsingin kaupunki, Kuopion ympäristönsuojeluviranomainen, HSY) Jatkovalmisteluissa täsmennettiin esityksen perusteluja, jossa todetaan, että vastuu ilmansuojelusuunnitelman laatimisesta on ympäristöministeriöllä, kun tarvitaan lainsäädännön muutoksia tai kansallisia toimia. Kun keskimäärisen altistumisen vähentämistavoitetta ei saavuteta, kyseessä yleensä on kunnan toimivaltuutta laajempi ilmanlaadun parantamistoimia edellyttävä tilanne.
6.3Raja-arvojen saavuttamisen määräaikojen pidentämistä ja päästöosuuksia koskeviin poikkeuksiin liittyvät ehdotukset
Lausunnoissa korostui vahva tarve joustoihin määräajoissa sekä luonnollisten ja paikallisista olosuhteista johtuvien päästöjen huomioimiseen (Mynämäen tekninen lautakunta, Rautjärven kunta ja Tohmajärven ympäristönsuojeluviranomainen). Samalla näkemykset jakautuvat sen suhteen, missä määrin poikkeuksia tulisi sallia. kuntatoimijat painottivat käytännön toteutettavuutta ja resursseja, kun taas Natur och Miljö korosti tiukkaa sääntelyä ja tehokkaiden toimien ensisijaisuutta.
Pykäläkohtaisessa palautteessa 147 b § mukaisia määräajan pidentämismahdollisuutta pidettiin tärkeänä etenkin pitkäjänteisiä toimia vaativissa tilanteissa (Suomen Omakotiliitto). Lisäksi esitettiin, että esitystä tulisi selventää määräajan pidentämistä koskevia tilanteiden osalta, erityisesti koskien pidennyksen jatkoa, kun määräajan pidennystä ei myönnetä tai määräajan jälkeen ei raja-arvoja saavuteta (Ilmatieteenlaitos, Suomen Omakotiliitto, Muuramen kunta, SSAB Europe). Jatkovalmistelussa muutettiin 147 b §:n 3 momentin ensimmäistä lausetta, koska lausuntojen perusteella voidaan ymmärtää väärin, että määräajan toinen pidennys olisi mahdollinen 10 vuoden määräajan pidennyksen yhteydessä.
6.4Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta koskevat ehdotukset
Useat lausunnonantajat pitivät oikeusturvan vahvistamista ilmanlaatuasioissa yleisesti tärkeänä (Mynämäen tekninen lautakunta, Hengitysliitto, Suomen Omakotiliitto, Natur och Miljö). Samalla esitettiin huoli perusteettomien valitusten lisääntymisestä sekä kuntien hallinnollisen taakan ja erityisesti pienten kuntien resurssipaineiden kasvusta (Savonlinnan ympäristönsuojeluviranomainen, Tornion kaupunki, Savukosken kunta, Mynämäen tekninen lautakunta). Lisäksi korostettiin selkeiden, oikeasuhtaisten ja ennakoitavien menettelyjen tarvetta sekä vastuiden ja valitusmahdollisuuksien ymmärrettävyyttä kuntien tosiasialliset vaikutusmahdollisuudet huomioiden (Tornion kaupunki, Suomen Omakotiliitto, Mynämäen tekninen lautakunta, Savukosken kunta). KHO:n mukaan esityksessä ei ole riittävästi analysoitu ilmanlaatudirektiivin 27 artiklaa ja perustelut ovat osin ristiriitaisia.
Kuntaliitto suhtautui varauksellisesti vireillepano-oikeutta eräissä ilmanlaatuun liittyvissä asioissa (186 a §) koskevaan pykälään, koska viranomaisen passiivisuustilanteissa kantelumenettelyä ja virkavastuuta on pidetty riittävinä oikeussuojakeinoina. KHO piti erillisen vireillepanoa koskevan pykälän tarpeellisuutta kyseenalaisena suhteessa voimassa olevaan sääntelyyn (186 §), ja ehdotti nykyisten YSL-säännösten (YSL 175 § ja 186 §) hyödyntämistä sekä täsmennyksiä valvontaviranomaisesta. Muina huomioina Espoon ympäristö- ja rakennusvalvontakeskus kannatti vireillepanon keskittämistä; KHO piti asianosaisten piirin määrittelyä ongelmallisena ja näki tarpeen täsmentää perusteluja näiltä osin; OM kiinnitti huomiota viittausvirheisiin; yksityinen lausunnonantaja toi esiin vireillepanoon liittyvän väärinkäytön riskin.
Jakovalmistelussa erillinen vireillepano-oikeutta ilmanlaatuun liittyvissä asioissa koskeva pykälä poistettiin esityksestä. Sen sijaan voimassa olevaan 175 §:ään lisättiin uusi viranomaisten laiminlyöntien korjaamista koskeva 5 momentti, johon liitettiin vireillepano-oikeus 186 §:ssä ja valitusoikeus 191 §:ssä. Myös perusteluja täydennettiin eräiltä osin.
Valitusoikeutta (191 §) koskevasta pykälästä esitettiin sekä teknisiä että sisällöllisiä huomioita. OM ja Itä-Suomen hallinto-oikeus havaitsivat viittaus- ja kirjoitusvirheitä. OM kritisoi 2 momentin poistamista ilman perusteluja sekä toivoi selvennystä 3 momentin (esityksen 2 mom.) suhteesta hallintolainkäyttölakiin. Kuntaliitto vastusti valitusoikeuden laajentamista kunnan taksapäätöksiin. Espoon ympäristö- ja rakennusvalvontakeskus kannatti vireillepanoa LVV:ssä. KHO piti uutta vireillepanijaan rajattua valitusoikeutta (4 mom.) liian rajoittavana.
Jatkovalmistelussa todettiin, että nykyinen valitusoikeutta koskevan 191 §:n 2 momentti oli jäänyt pykälästä pois epähuomiossa ja että kunnan taksapäätösten valitusoikeutta oli laajennettu virheellisesti. Nämä puutteet korjattiin ja samalla valitusoikeuden rajaus vireillepanijaan poistettiin.
Muutoksenhakua eräissä ilmanlaatuun liittyvissä tapauksissa (194 a §) koskevaa pykälää KHO piti kyseenalaisena, koska voimassa oleva 190 § kattaa vastaavat tilanteet. KHO huomautti lisäksi, että säännös valitusten käsittelystä hallinto-oikeuksissa on ristiriidassa nykyisen sääntelyn kanssa, jossa muutoksenhaku ympäristöasioissa on keskitetty Vaasan hallinto-oikeuteen. VM esitti tarpeen perustella tarkemmin hallintovalituksen valintaa kunnallisvalituksen sijaan. KHO piti valtioneuvoston yleisistunnon päätöksiä koskevaa säännöstä tarpeettomana, mutta toisaalta myös viittaustapaan ehdotettiin teknistä tarkennusta (OM). KHO ehdotti, että säännös tiedoksiannosta viittaamalla hallintolain 62 a §:n mukaiseen julkiseen kuuluttamiseen tulisi siirtää 147 a §:ään. Lisäksi havaittiin viittaus- ja kirjoitusvirheitä (OM, Itä-Suomen hallinto-oikeus).
Jatkovalmistelussa todettiin, että voimassa olevaa 190 §:n muutoksenhakusääntelyä voidaan soveltaa myös ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanoon, minkä vuoksi erillinen ilmanlaatuun liittyvä muutoksenhakupykälä poistettiin esityksestä. Säännös tiedoksiannosta julkisella kuulutuksella siirrettiin 147 §:n yhteyteen ja samalla kyseisen pykälän otsikkoa muutettiin.
Valitusoikeutta eräissä ilmanlaatuun liittyvissä tapauksissa (194 b §) koskevan pykälän tarpeellisuutta KHO piti kyseenalaisena voimassa olevan sääntelyn (191 §) valossa, ja ehdotettuja valitusoikeuden rajauksia osin epäjohdonmukaisina; jos valitusoikeus perustuisi olemassa olevaan säännökseen, rajauksia ei tarvittaisi. Lisäksi vireillepanijaan rajattua valitusoikeutta pidettiin liian rajoittavana.
Jakovalmistelussa erillinen valitusoikeutta ilmanlaatuun koskeva pykälä poistettiin esityksestä. Sääntely otettiin muokattuna voimassa olevan valitusoikeutta koskevan 191 §:n yhteyteen ja tässä yhteydessä myös valitusoikeuden rajaus vireillepanijaan poistettiin.
6.5Muut huomiot esityksestä
Yleisesti lausunnoissa suhtauduttiin myönteisesti ilmanlaadun parantamisen tavoitteisiin ja EU:n ilmanlaatudirektiivin toimeenpanoon, mutta esiin nostettiin merkittäviä huolia erityisesti kustannuksista, resurssien riittävyydestä ja vastuunjaosta. Lausuntopalautteen keskeinen viesti on, että tavoitteet ovat kannatettavia, mutta toimeenpano vaatii riittävää ja varmistettua rahoitusta, selkeää vastuunjakoa valtion ja kuntien välillä, parempaa kustannus- ja vaikutusarviointia sekä käytännönläheisiä ja kustannustehokkaita keinoja päästöjen vähentämiseen. Ilman näitä riskinä on kuntien liiallinen kuormittuminen ja toimeenpanon tehottomuus (Kuntaliitto, Hengitysliitto).
Taloudellisista vaikutuksista todettiin, että kunnille kohdistuu merkittävästi uusia kustannuksia (mittaukset, raportointi, tiedotus, suunnitelmat). Useat lausunnonantajat vaativat täysimääräistä valtion korvausta uusista velvoitteista. Kustannuksia syntyy myös toiminnanharjoittajille päästöjen vähentämisestä. Vaikutusten arviointia pidettiin puutteellisena, erityisesti kuntien todellisten kustannusten osalta ja kotitalouksiin kohdistuvien vaikutusten osalta. Kansallinen kustannus–hyötyanalyysi puuttuu (Kuntaliitto, Hengitysliitto, Suomen Omakotiliitto ja Savukosken kunta).
Ympäristö- ja terveysvaikutusten osalta nähtiin, että ilmanlaadun parantamisella on merkittäviä positiivisia vaikutuksia sairastavuuden ja kuolleisuuden vähentyessä sekä elämänlaadun paranemisessa. Useat lausunnonantajat korostivat, että terveyshyödyt tulee nostaa keskiöön. Tarvetta nähtiin myös tiukemmille raja-arvoille ja WHO-suositusten huomioimiselle (Natur och Miljö, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto).
Keskeisessä muutoksenhakua- ja vireillepanoa koskevien ehdotusten viranomaisvaikutuksiin liittyvässä lausuntopalautteessa nostettiin esiin se, että muutoksenhaku ympäristöasioissa on ympäristönsuojelulain mukaan keskitetty Vaasan hallinto-oikeudelle ja tämä tulisi ottaa lähtökohdaksi myös uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan täytäntöönpanossa ja siihen liittyvässä vaikutustenarvioinnissa (KHO). Lisäksi nostettiin esiin myös se, että vireillepanoja saatettaisiin tehdä myös perusteettomasti (Itä-Suomen hallinto-oikeus). Jatkovalmistelussa nämä palautteet huomioitiin.
Muiden kuin muutoksenhakua ja vireillepanoa koskevien ehdotusten viranomaisvaikutuksiin ja vastuunjakoon liittyvässä palautteessa korostettiin, että rahoitus uusille tehtäville puuttuu tai on epävarma, ja että vastuunjako on paikoin epäselvä. Useat kunnat katsoivat ilmanlaadun seurannan olevan luonteeltaan valtakunnallinen tehtävä, jonka päävastuun tulisi olla valtiolla. Tuotiin esiin pelko erityisesti pienten kuntien kohtuuttomasta kuormittumisesta ja tarve lisätä viranomaisten välistä yhteistyötä ja selkeyttää rooleja (LVM, Tohmajärven ympäristönsuojeluviranomainen, Muuramen kunta). Kunnat toteuttaisivat tätä tarkentuvaa tehtävää nykyisten taloudellisten resurssiensa puitteissa. Asia tulisi kuitenkin todeta ja perustella selkeästi (VM). Jatkovalmisteluissa esityksen perusteluihin tätä kuntien vastuulla olevien ilmanlaadun seurannan ja hallinnan tehtävien hoitamista nykyisten resurssien puitteissa täsmennettiin.
Kuntaliitto totesi, että suunnitelmien laatiminen ja toimeenpano lisäävät hallinnollista työtä. Mittausvaatimusten kiristyminen voi edellyttää uusia mittauspisteitä. LVM korosti kustannustehokkaita ratkaisuja, kuten esimerkiksi olemassa olevien asemien hyödyntämistä. Tulisija- ja savupiippuyhdistys ja Nuohousalan Keskusliitto toivat esiin, että puun pienpolton päästöihin liittyen tarvitaan ohjausta, neuvontaa ja teknisiä ratkaisuja sekä rajoituksia tulee välttää, huomioiden huoltovarmuus ja kustannukset. Lisäksi kaivataan konkreettisempia keinoja päästöjen vähentämiseen, esimerkiksi tulisijojen nuohous ja modernisointi.
7Säännöskohtaiset perustelut
5 §. Määritelmät. Määritelmiä koskevaan pykälään lisättäisiin lukuisia uusia määritelmiä uudistetun ilmanlaatudirektiivin 4 artiklan (Määritelmät) täytäntöönpanemiseksi. Osa uudistetun ilmanlaatudirektiivin määritelmistä pantaisiin täytäntöön valtioneuvoston asetuksella.
Kohtaan 6 ympäristönlaatuvaatimukset lisättäisiin kohta 6 a ympäristönlaatutavoite. Tämä liittyisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin 4 artiklan kohdan 2 määritelmään ” ilmanlaatunormi”. Toisin sanoen ympäristönsuojelulain 141 §:n nojalla ilmanlaadun turvaamiseksi annetut ”ympäristönlaatuvaatimukset ja – tavoitteet” tarkoittaisivat samaa, kuin uudistetun ilmanlaatudirektiivin mukainen määritelmä ”ilmanlaatunormi”.
Kohdissa 22 ja 23 laissa määriteltäisiin tausta-alueet, jotka edustavat väestön altistumista epäpuhtauksille määritelmän mukaisilla alueilla. Lisäksi määritelmän mukaisia alueita on käytetty 142 a §:ssä ja 142 b §:ssä nimettäessä vastuutahoja ilmanlaadun seurannassa.
Kohdassa 27 mallintamissovelluksen uusi määritelmä täsmentäisi, sitä kokonaisuutta, jota mallintamisjärjestelmällä ja sen soveltamisella tarkoitettaisiin 209 §:n 2 momentissa uudistetun ilmanlaatudirektiivin mukaisesti.
Keskimääräisen altistumisen alueyksikkö kohdassa 31 ja sen vähennysvelvoite kohdassa 38 selkeyttäisi sitä, mitä tarkoitetaan kyseisillä ilmanlaadun seurantaan liittyvillä alueilla ja niiden tarkoitusta 142 a §:ssä, 144 §:ssä, 144 b §:ssä, 145 a §:ssä ja 148 a §:ssä.
Kohdan 40 määritelmä ”ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma” olisi kansallinen lainsäädäntötekninen määritelmä, jolla vältettäisiin ilmauksen ”tämän lain 145 §:ssä, 145 d §:ssä ja 146 §:ssä tarkoitettu ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma” toistuva käyttö eri pykälissä.
25 § Asiantuntijaviranomaiset ja -laitokset. Pykälään lisättäisiin säännös, jonka mukaan ympäristöministeriö voi määrätä asiantuntijalaitoksen myös toimimaan vertailulaitoksena. Säännöksen nojalla ilmatieteen laitoksen tehtävästä toimia mallintamisen vertailulaitoksena säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, kuten nykyisin on säädetty Ilmatieteen laitoksen tehtävästä toimia vertailulaboratoriona. Uusi säännös liittyisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin 5 artiklan täytäntöönpanoon.
142 a §. Ilmanlaadun seurannan järjestäminen seuranta-alueilla ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköissä. Voimassa olevan 143 §:n säännökset koskevat ympäristön tilan seurantaa, ja pykälä sisältää myös ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset. Uudistettu ilmanlaatudirektiivi sisältää lukuisia uusia ilmanlaadun seurantaa koskevia säännöksiä. Ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset ehdotetaan nyt uudistetun ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä koottaviksi uusiin ilmanlaadun seurantaa koskeviin nimenomaisiin pykäliin, eli 142 a ja 142 b §:ään. Muutoksen vuoksi ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset poistettaisiin voimassa olevan 143 §:n asiasisällöstä.
Edellä selostettuun perustuen pykälä olisi uusi. Se perustuisi osin voimassa olevan 143 §:n ja ilmanlaadusta annetun valtioneuvoston asetuksen säännöksiin ilmanlaadun seurannasta ja siihen liittyvistä vastuista, ja osin uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaatimuksiin, jotka koskevat ilmanlaadun seurantaa ilmanlaadun seuranta-alueilla ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköissä. Näitä vaatimuksia sisältyy lukuisiin direktiivin artikloihin liitteineen. Näistä keskeisimmät ovat 6 artikla (seuranta-alueiden ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköiden määrittely sekä seurannan järjestäminen niillä), 7 artikla (arviointikynnykset), 8 artikla (arviointiperusteet), 9 artikla (näytteenottopaikkojen sijainti ja lukumäärä) ja 11 artikla (arviointi- ja vertailumenetelmät, tietojen laatuvaatimukset).
Pykälän 1 momentti sisältäisi perussäännöksen siitä, miten ilmanlaadun seuranta tulisi ilmanlaadun seuranta-alueilla ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköissä järjestää. Osa momentissa luetelluista ilmanlaadun seurantaa koskevista vaatimuksista olisi samoja kuin ehdotettavassa 142 b §:n mukaisessa seurannassa. Yksityiskohtaiset säännökset niistä säädettäisiin pykälän nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Momentin säännös ilmanlaadun seurannan tarkoituksesta olisi kansallinen, selkiyttävä täsmennys.
Pykälän 2 momentti perustuisi voimassa olevan 143 §:n 1 ja toisen momentin ilmanlaadun seurantavastuisiin. Pääkaupunkiseudun ilmanlaadun seurannasta vastaisi kuntayhtymä eli Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY), joka vastaa nykyistä käytäntöä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Ilmatieteen laitoksen seurantavastuuseen maaseudun tausta-asemilla ei esitetä muutosta. Ilmatieteen laitos on nimitetty ympäristönsuojelulain 25 §:n nojalla ilmanlaatuasetuksessa ilmanlaadun kansalliseksi vertailulaboratorioksi. Lupa- ja valvontavirastolle säädettäisiin voimassa olevan 143 §:n mukainen velvollisuus olla selvillä ilmanlaadusta ja huolehtia, että seuranta on järjestetty vaatimusten mukaisesti. Perusteet Lupa- ja valvontaviraston velvoitteelle olla selvillä ilmanlaadusta ovat hallituksen esityksen 200/2010 mukaisena säilyneet. Jos kunta ei ryhtyisi ilmanlaadun turvaamiseen 144 b §:n tarkoittamalla tavalla laiminlyöden esimerkiksi velvollisuuden laatia ilmansuojelusuunnitelma raja-arvojen ylittyessä, asia voitaisiin panna vireille Lupa- ja valvontavirastossa. Lupa- ja valvontavirasto voisi antaa asiassa kuntaa velvoittavan päätöksen, joka olisi valituskelpoinen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 9 artiklan mukaisesta vaatimuksesta perustaa vähintään yksi näytteenottopaikka viittä miljoonaa asukasta kohti paikkaan, jossa ultrapienten hiukkasten pitoisuudet ovat todennäköisesti suuria. Säännös sisältäisi tarkistamista koskevan direktiivin mukaisen ehdon väestömäärän kehitys huomioon ottaen. Ympäristöministeriöllä säädettäisiin oikeus määrätä vastuutaho momentin mukaiseselle ilmanlaadun seurannalle. Uudella säännöksellä selkeytettäisiin voimassa olevaa lainsäädäntöä siitä, kenen (ympäristöministeriön) tehtävä on säännöllisesti selvittää, onko lukumäärän tarkistaminen tarpeen. Mikäli lukumäärän tarkistaminen on tarpeen, on uusi lukumäärä vahvistettava lainsäädännöllä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 6 artiklan mukaisista keskimääräisen altistumisen alueyksiköistä. Altistumisen seurantavelvoite direktiivin mukaan lasketaan tilastollisten alueyksiköiden eli NUTS alueiden mukaan. Direktiivissä vielä jaotteluperustelu lasketaan pinta-alan mukaan, joka voi olla enintään 85 000 km 2. Lisäksi näytteenottopaikkoja pitää olla yksi miljoonaa asukasta kohden, kun lasketaan yli 100 000 asukkaan kaupunkialueiden väestö yhteen. Säännös sisältäisi tarkistamista koskevan direktiivin mukaisen ehdon huomioon ottaen väestömäärän kehitys.
Pykälän 5 momentin uudella säännöksellä selkeytettäisiin voimassa olevaa lainsäädäntöä siitä, kenen (ympäristöministeriön) tehtävä on säännöllisesti selvittää, onko mittausasemien lukumäärän tarkistaminen tarpeen. Mikäli lukumäärän tarkistaminen on tarpeen, on uusi lukumäärä vahvistettava lainsäädännöllä.
Pykälän 6 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden.
142 b §. Ilmanlaadun seurannan järjestäminen supermittausasemilla. Pykälä olisi uusi. Sillä ja sen nojalla annettavalla asetustason sääntelyllä pantaisiin sääntelyn tasolla täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin supermittausasemia koskevat vaatimukset. Näitä vaatimuksia sisältyy 10 artiklan (supermittausasemat) lisäksi 9 artiklaan (näytteenottopaikkojen sijainti ja lukumäärä) ja 11 artiklaan (arviointi- ja vertailumenetelmät, tietojen laatuvaatimukset), sekä mainittuihin artikloihin kytkettyihin liitteisiin.
Pykälän 1 momentti sisältäisi perussäännöksen siitä, miten ilmanlaadun seuranta on supermittausasemilla järjestettävä. Osa momentissa luetelluista ilmanlaadun seurantaa koskevista vaatimuksista olisi samoja, kuin ehdotettavassa 142 a §:n mukaisessa seurannassa. Yksityis-kohtaiset säännökset niistä säädettäisiin pykälän nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Momentin säännös supermittausasemilla järjestettävän ilmanlaadun seurannan tarkoituksesta olisi kansallinen, selkiyttävä täsmennys.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ympäristöministeriölle oikeudesta määrätä supermittausasemilla ilmanlaadun seurannasta vastaava taho. EU:n jäsenvaltioiden, joissa on alle 10 miljoonaa asukasta, on perustettava vähintään yksi supermittausasema kaupunkien tausta-alueelle. Kunkin EU:n jäsenvaltion, jonka alue on yli 100 000 km
2, on perustettava vähintään yksi supermittausasema maaseudun tausta-alueelle kutakin 100 000 km
2
:ä kohti. Kaupunkien osalta vaatimus supermittausasemista on täysin uusi. Maaseudun tausta-asemilla vaaditaan jo nykyisin laajoja mittauksia, joskin asemia ei ole aiemmin nimetty lainsäädännössä supermittausasemiksi ja mittausvelvoitteiden määrä on uusia vaatimuksia suppeampi. Uudella säännöksellä selkeytettäisiin voimassa olevaa lainsäädäntöä siitä, kenen (ympäristöministeriön) tehtävä on säännöllisesti selvittää, onko supermittausasemien lukumäärän tarkistaminen tarpeen. Mikäli lukumäärän tarkistaminen on tarpeen, on uusi lukumäärä vahvistettava lainsäädännöllä.
Pykälän 3 momentissa säädetään direktiivin 10 artiklan 4 kohdan mukaisesti mahdollisuudesta perustaa yhteisiä supermittausasemia EU:n jäsenmaiden kesken.
Pykälän 4 momentissa Lupa- ja valvontavirastolle säädettäisiin voimassa olevan 143 §:n mukainen velvollisuus huolehtia myös supermittausasemien osalta, että seuranta on järjestetty vaatimusten mukaisesti.
Pykälän 5 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden.
142 c §. Ilmanlaadun seurantatietojen toimittaminen Euroopan komissiolle. Pykälä olisi uusi. Sillä ja sen nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella pantaisiin täytäntöön osa uudistetun ilmanlaatudirektiivin 23 artiklan (Raportointi) vaatimuksista. Pykälä tarvittaisiin, koska ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset poistettaisiin nyt uudistetun ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä voimassa olevan 143 §:n asiasisällöstä ja ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset ehdotetaan koottaviksi uusiin ilmanlaadun seurantaa koskeviin nimenomaisiin pykäliin, eli 142 a ja 142 b §:ään. Muutoksen vuoksi voimassa olevan 143 §:n säännös ympäristön tilan seurantatietojen julkaisemisesta ja toimittamisesta Euroopan Unionille ei enää kattaisi ilmanlaatua. Ilmanlaadulle tarvitaan siksi omat säännökset mainituista velvoitteista asetuksenantovaltuuksineen.
Pykälän 1 momentti sisältäisi perussäännöksen lain 142 a ja142 b §:n mukaiseen seurantaan perustuvien ilmanlaadun seurantatietojen toimittamisesta Euroopan komissiolle. Momentti kytkettäisiin uudistettuun ilmanlaatudirektiivin 23 artiklaan ja yksityiskohtaiset vaatimukset momentin tarkoittamasta tietojen toimittamisesta säädettäisiin pykälän 2 momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella. Vastuu tietojen toimittamisesta säädettäisiin Ilmatieteen laitokselle. Tämä perustuisi nykyiseen käytäntöön. Momentti sisältäisi myös informatiivisen viittauksen ilmanlaadun tietovarantoon, johon kyseiset ilmanlaadun seurantatiedot kerätään ja jonka kautta ne myös julkaistaan.
Pykälän 2 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden.
142 d §. Ilmanlaadun tietovaranto. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin ilmanlaadun tietovarannosta. Sääntely perustuisi pitkälti ympäristönsuojeluun tietojärjestelmää koskevaan sääntelyyn ympäristönsuojelulaissa ja sen nojalla annetussa asetuksessa, sekä ympäristönsuojelun tietojärjestelmään liittyviin mainintoihin ympäristöministeriön ja Ilmatieteen laitoksen välillä vuonna 2005 laaditussa yhteistoimintasopimuksessa. Tietovarannon tietosisältöön kertyy jonkin verran henkilötietoja, kuten kohdassa nykytilan kuvaus on selostettu.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ensinnäkin ilmanlaadun tietovarannon käyttötarkoituksesta. Käyttötarkoitusta koskeva sääntely liittyisi yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin henkilötietojen käyttötarkoitussidonnaisuudesta. Sääntelyllä pyrittäisiin varmistamaan, että tietovarantoon kerättäisiin vain käyttötarkoituksen kannalta tarpeellisia henkilötietoja. Ympäristönsuojelun tietovarannon käyttötarkoitusta koskevassa sääntelyssä ei erikseen mainittaisi tutkimusta ja tilastointia, sillä yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan mukaan ne katsotaan aina henkilötietojen ensisijaisen käyttötarkoituksen kanssa yhdenmukaiseksi käyttötarkoitukseksi, josta ei tarvitse erikseen säätää. Käyttötarkoitus liittyisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin raportointia koskeviin vaatimuksiin. Käyttötarkoitusta koskevassa säännöksessä ” muita viranomaistehtäviä” viittaisi siihen, että tietovarantoon kerättyjä tietoja käytetään myös esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja ympäristönsuojelulain mukaisessa ympäristölupamenettelyssä. Käyttötarkoitusta koskevalla sääntelyllä käytettäisiin yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohtien mukaista liikkumavaraa.
Pykälän 1 momentissa Ilmatieteen laitokselle säädettävä rekisterinpitovastuu perustuisi ympäristönsuojeluun tietojärjestelmää koskevassa sääntelyssä jo säädettyyn ylläpito- ja rekisterinpitovastuutehtävään, sekä ympäristönsuojelun tietojärjestelmään liittyviin mainintoihin ympäristöministeriön ja Ilmatieteen laitoksen välillä vuonna 2005 laaditussa yhteistoimintasopimuksessa. Ilmatieteenlaitoksen henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste on näin ollen yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta (lakisääteinen velvoite). Rekiserinpitovastuuta koskevalla sääntelyllä käytettäisiin yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 7 kohdan mukaista kansallista liikkumavaraa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tietovarannon käyttötarkoitukseen kytkeytyvästä tietosisällöstä ja tietovarantoon kerättävien tietojen tallennus- ja toimittamisvelvollisuuksista. Tietosisältöä koskevalla sääntelyllä käytettäisiin yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohtien mukaista liikkumavaraa.
Pykälän 3 momentti sisältäisi säännöksen ilmanlaadun tietovarantoon kerättyjen ilmanlaadun seurantatietojen julkaisemisesta yleisen tietoverkon välityksellä. Julkaistavat tiedot ovat ilmanlaatua kuvaavia tietoja, eivätkä ne sisällä henkilötietoja, eivätkä sellaisia paikkatietoja, jotka ovat yhdistettävissä luonnollisiin henkilöihin. Näin ollen sääntely ei liittyisi yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohtien mahdollistaman liikkumavaran käyttöön. Säännös liittyisi ilmanlaatuun liittyvistä tiedoista tiedottamista koskevan 144 a §:n sääntelyyn. Yhdessä mainitut säännökset liittyisivät uudistetun ilmanlaatudirektiivin 22 artiklan (Yleisölle tiedottaminen) täytäntöönpanoon.
Pykälän 4 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden.
143 §. Muu ympäristön tilan seuranta. Voimassa olevan 143 §:n säännökset koskevat ympäristön tilan seurantaa, ja pykälä sisältää myös ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset. Uudistettu ilmanlaatudirektiivi sisältää lukuisia uusia ilmanlaadun seurantaa koskevia säännöksiä. Ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset ehdotetaan nyt uudistetun ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä koottaviksi uusiin ilmanlaadun seurantaa koskeviin nimenomaisiin pykäliin, eli 142 a ja 142 b §:ään. Muutoksen vuoksi ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset poistettaisiin voimassa olevan 143 §:n asiasisällöstä, ja samalla pykälän otsikoksi muutettaisiin muotoon ”Muu ympäristön tilan seuranta”. Muilta osin pykälän asiasisältö säilyisi ennallaan. Pykälän asiasisällöstä on tarkoitus kohdassa 11.2 mainitulla hallituksen esityksellä poistaa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään tallennettavia ympäristön tilan seurantatietoja koskeva asetuksenantovaltuus, jolle ei pykälässä ole niin kutsuttua perussäännöstä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa 1 momenttia vastaavalla tavalla kunnan ja Lupa- ja valvontaviraston tehtävistä ympäristön tilan seurannassa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa 3 momenttia vastaavalla tavalla päästökattodirektiiviin edellyttämästä ekologisesta vaikutusseurannasta.
Pykälän 3 momentti sisältäisi voimassa olevaa 4 momenttia vastaavan Suomen ympäristökeskuksen tehtäviä koskevan informatiivisen viittaussäännöksen. Suomen ympäristökeskuksen ympäristön tilan seurantaa koskevista tehtävistä säädetään esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksesta annetussa laissa (1069/2009).
Pykälän 4 momentti sisältäisi voimassa olevaa 5 momenttia vastaavat säännökset seurantatietojen julkistamisesta ja niistä tiedottamisesta.
Pykälän 5 momentti sisältäisi voimassa olevaa 4 momenttia vastaavan ympäristön tilan seu-rantaan liittyvän asetuksenantovaltuuden.
Pykälän 6 momentissa viitattaisiin voimassa olevaa 7 momenttia vastaavalla pinta- ja pohjavesien sekä Itämeren tilan seurannan osalta lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä.
144 §. Ilmanlaadun hallinta. Pykälä perustuu osin voimassa olevan 144 §:n 1 momentin ja voimaassa olevan ilmanlaatuasetuksen sääntelyyn ilmalaadun hallinnan tarkoituksesta hyvän ilmanlaadun ylläpitämiseksi. Jos ilmanlaatu on jo hyvä, tavoitteena on säilyttää se sellaisenaan tai sitä on parannettava. Suurelta osin pykälä perustuisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin 12 artiklan täytäntöönpanoon.
Säännöksen toinen momentti esittää vastuujaon ilmanlaadun hallinnalle. Säännöksessä on otettu huomioon kunnan rajatut valtuudet tarvittaviin toimenpiteisiin ilmanlaadun hallinnassa. Kunnan vastuu ilmanlaadun hallinnasta käytettävissä olevin keinoin sekä tarve yhteistoiminnasta ilmanlaadun hallinnassa, suunnitelmien laadinnassa (145 § ja 146 §) ja suunnitelmien toimenpanossa selkeyttää nykyisen ympäristönsuojelulain 144 § vastuuta kunnan osalta silloin, kun kunta ei kykene omin toimin yksin vaikuttamaan ilmanlaatuun.
Säännöksen toisessa momentissa Lupa- ja valvontavirastolle esitetään uutta vastuuta yhteensovittaa hallintatoimet silloin, kun toimien toimeenpanovaltuuksia on useammalla taholla. Lupa- ja valvontaviraston on ilmanlaatuasetuksen 3 §:n mukaan oltava selvillä ilmanlaadusta ja valtion lupaviranomaisena valvottava ympäristöluvissa toiminnanharjoittajilta edellytettäviä ilmanlaadun seurantavelvoitteita. Kunnan alueella toimivaltuuksia toimenpiteille valtion ylläpitämillä liikenneväylillä on elinvoimakeskuksella.
Säännöksen toisessa momentissa elinvoimakeskus nimettäisiin tahoksi, jolla on mahdollisuus vaikuttaa ilmanlaadun hallintaan, koska elinvoimakeskuksen tehtäviin kuuluu lain (531/2025 2 §) mukaan maanteiden pito. Yhteistyötä ilmanlaadun hallinnassa maanteiden osalta tarvitaan, koska kunnilla ei ole valtuuksia ilmanlaadun hallintaan tarvittaviin toimiin, mutta maantie vaikuttaa kunnan alueen ilmanlaatuun.
144 a §. Ilmanlaatuun liittyvistä tiedoista tiedottaminen. Pykälä olisi uusi. Sillä ja sen nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella pantaisiin täytäntöön suurin osa yleisölle tiedottamista koskevista uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaatimuksista. Näitä vaatimuksia sisältyy sekä 22 artiklaan (Yleisölle tiedottaminen) että 15 artiklaan (Varoituskynnysten tai tiedotuskynnysten ylittyminen). Pykälä ei kuitenkaan koskisi niitä 22 artiklan vaatimuksia, jotka koskevat tiedottamista seuraavista asioista: ilmanlaadun parantamista koskevat 19 ja 20 artiklan tarkoittamat suunnitelmat ja 18 artiklan tarkoittama raja-arvojen määräaikojen pidentämistä koskeva päätös. Mainitut vaatimukset pantaisiin täytäntöön ehdotetuilla 147 a §:llä ja 147 b §;llä.
Pykälä tarvittaisiin, koska ilmanlaadun seurantaa koskevat säännökset poistettaisiin voimassa olevan 143 §:n asiasisällöstä ja asiaa koskevat säännökset koottaisiin nyt uudistetun ilmanlaatudirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä uusiin pykäliin, eli 142 a ja 142 b §:ään. Muutoksen vuoksi voimassa olevan 143 §:n säännös ympäristön tilan seurantatietojen julkaisemisesta ja toimittamisesta EU:lle ei enää kattaisi ilmanlaatua. Ilmanlaadulle tarvitaan siksi omat säännökset mainituista velvoitteista asetuksenantovaltuuksineen.
Yleisölle on uudistetun ilmanlaatudirektiivin 22 artiklan mukaan tiedotettava hyvin laajasti ilmanlaatuun liittyvistä tiedoista. Mukana on myös muita kuin ilmanlaadun seurantatietoja. Esimerkiksi 22 artiklaan liittyvässä liitteessä X edellytetään tiedottamista myös ennalta ehkäisevistä toimista epäpuhtauksien ja/tai niille altistumisen vähentämiseksi; aloista, joilla päästöjä syntyy eniten; toimintasuosituksista päästöjen vähentämiseksi sekä mahdollisista mittauskampanjoista sekä niiden tuloksista. Siksi pykälän otsikko olisi tarkoituksella muotoiltu kuulumaan ” Ilmanlaatuun liittyvistä tiedoista tiedottaminen”.
Pykälän 1 momentti sisältäisi perussäännökset niistä tahoista, joita tulee tiedottaa ja tiedoista, joista tulee tiedottaa. Tiedotettavista tiedoista säädettäisiin yksityiskohtaisemmin pykälään sisältyvän asetuksenantovaltuuden nojalla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedottamisen toteuttamistavoista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tiedottamisesta vastuussa olevista tahoista. Vastuunjako vastaisi pitkälti nykyistä käytäntöä. Kuitenkin elinvoimakeskuksen vastuu olisi kokonaan uutta. Vastuunjaosta säädettäisiin yksityiskohtaisemmin pykälään liitetyn asetuksenantovaltuuden nojalla.
Pykälän 4 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen niihin pykäliin (ehdotetut 147 a § ja 147 b §), joilla pantaisiin täytäntöön ne 22 artiklan tiedottamista koskevat vaatimukset, jotka liittyvät hyväksyttyihin ilmanlaadun parantamista koskeviin 19 ja 20 artiklan tarkoittamiin suunnitelmiin ja 18 artiklan tarkoittamiin raja-arvojen määräaikojen pidentämistä koskeviin päätöksiin.
Pykälän 5 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden.
144 b §. Ilmanlaadun turvaamiseksi annettavat määräykset. Pykälä olisi uusi, mutta sen asiasisältö vastaisi pitkälti voimassa olevaa 144 §:n 2 momenttia. Voimassa olevassa säännöksessä määräysten antaminen on liitetty ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman toimeenpanoon. Ilmanlaadun parantamista koskevassa suunnitelmassa, joka edellyttää asianomaisten kuulemista, voitaisiin esittää aluetta koskevia toimia voimassa olevan ympäristönsuojelulain mukaisesti.
Ilmanlaadun turvaamiseksi kunnassa voidaan käyttää myös 202 §:n mukaisia ympäristönsuojelumääräyksiä. Ympäristönsuojelumääräyksissä voidaan esimerkiksi luoda ennakolta kunnan erityispiirteet huomioon ottavia ilmanlaatua parantavia toimintamalleja, joita ilmanlaadun heikentyessä voidaan nopeasti ottaa käyttöön.
Voimassa olevaan säädökseen verrattua uutta olisi selventävä säännös siitä, että liikenteen rajoittamista koskevista määräyksistä säädetään muualla lainsäädännössä. Liikenteen rajoittamista koskevia määräyksiä voidaan antaa esimerkiksi tieliikennelain (729/2018) nojalla ja määräyksiä väylien puhtaanapidosta esimerkiksi liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain (503/2005) nojalla. Lisäksi lain kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossapidosta (669/1978) nojalla kunta voi antaa määräyksiä, jotka koskevat yleisten alueiden kunnossapitoa ja puhtaanapitotyötä.
Kuten aikaisemman ympäristönsuojelulain perusteluissa (HE 84/1999 vp) on todettu, pykälän nojalla annettavat määräykset ilmanlaadun turvaamiseksi muistuttaisivat hallintopakon käyttöä yksittäistapauksittain. Määräykset olisivat valituskelpoisia, mutta ne voitaisiin panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta.
145 §. Ilmansuojelusuunnitelman laatimisvelvollisuus. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan kohdat 1 ja 3. Ilmansuojelusuunnitelman laatimisvelvollisuutta täsmennettäisiin direktiivin mukaiseksi ja poistettaisiin kansallinen tiukennus velvoitteesta laatia suunnitelma, kun raja-arvot ovat vaarassa ylittyä. Vaatimus laatia ilmansuojelusuunnitelma raja-arvojen ollessa vaarassa ylittyä ei perustu uudistetun direktiivin vaatimuksiin, mutta olisi osittain päällekkäinen direktiivin ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisvelvoitteen kanssa (145 d §). Keskipitkän aikavälin suunnitelma luovuttaisiin ja sen tilalla käytettäisiin määritelmää ”ilmansuojelusuunnitelma” vastaamaan paremmin direktiivin ilmanlaatuun liittyvien suunnitelmien määritelmiä. Kansallinen vakiintunut määritelmä ilmansuojelusuunnitelma vastaa direktiivin ilmanlaatusuunnitelmaa. Direktiivissä on edelleen pitkän aikavälin tavoitteet otsonille, mutta pitkän aikavälin suunnitelmaa ei erikseen otsonille ole määritelty. Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevan ympäristönsuojelulain 145 § 3 momenttia, mutta kunta vastuutahona olisi täsmennetty hallituksen esityksen mukaiseksi, mitä tässä esityksessä 3 momentissa annetaan.
Pykälän 3 momentissa kunnan ensisijainen vastuu ilmanlaadun vastuutahona on säilytetty. Tietyissä tilanteissa edellytetään lisäksi yhteistyötä eri viranomaisten kesken, josta säädettäisiin 146 b §:ssä.
Jos keskimääräisen altistumisen vähentämisen tavoitetta ei saavuteta ja siitä syystä on laadittava ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma, on analysoitava syyt sekä millä tasolla ilmanlaatuun vaikuttavat toimenpiteet on tehtävä. Seurannan luonteen vuoksi, jos toimia tarvitaan, ne tulevat ne tehtäväksi kunnan toimivaltaa laajemmin eli kansallisella tasolla. Vaikutusarvioinnin perusteella keskimääräisen altistumisen tavoite Suomessa saavutetaan myös tulevina vuosina ja tilanne, jossa olisi laadittava ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma siksi, että keskimääräisen altistumisen tavoitetta ei saavuteta, on epätodennäköinen. Mikäli suunnitelma on kuitenkin laadittava tästä syystä, on kunnan oltava yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon säädöksen mukaisesti. Silloin, kun kyse on kansallisia toimia vaativasta suunnitelmasta, vastuuta suunnitelman laatimisesta ei voi antaa yhdelle taholle, jolloin suunnitelma laadittaisiin tarvittaessa esimerkiksi ympäristöministeriön erillisellä hankerahoituksella tai muulla yhteistyöllä. Keskimääräisen altistumisen vähenemisen seurantaan on erikseen nimetty kunnat, jotka ovat suostuneet huolehtimaan kyseisestä valtakunnallisesta seurannasta, sillä edellytyksellä, ettei ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman laatiminen ole seurannasta vastaavan kunnan vastuulla.
145 a §. Poikkeukset ilmansuojelusuunnitelman laatimisvelvollisuudesta. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 17 artiklan kohdan 3 sekä 19 artiklan kohtien 1, 2, 3 mukaiset poikkeukset suunnitelman laatimisesta. Säännökseen on lisätty kohta 2 poikkeuksesta suunnitelman laatimiseen, kun on kyse 148 a § mukaisesta luonnollisista lähteistä olevista päästöistä, jolloin sitä ei katsota direktiivin tarkoittamaksi ylitykseksi. EU komissio vahvistaa vuoden 2026 aikana täytäntöönpanosäädöksellä teknisiä yksityiskohtia siitä, mitä ovat artiklassa 16 tarkoitetut luonnolliset lähteet ja miten niiden osuus pitoisuuksissa voidaan osoittaa. Luonnollisia lähteitä olisivat sellaiset lähteet, joiden syntymiseen ihminen ei ole suoraan tai välillisesti vaikuttanut. Ilmansaasteiden luonnollinen lähde on esimerkiksi salaman sytyttämä metsäpalo. Pykälän 2 momentilla pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 22 artiklan kohta 1 tiedottamisen velvoitteesta, 17 artiklan kohta 2 todisteiden esittämisestä ja 19 artiklan kohta 2 suunnitelman laatimatta jättämisestä.
Pykälän 3 momentilla pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 21 artiklan kohta 2, joka koskee jäsenvaltioiden yhteistyötä valtioiden rajat ylittävän ilman saastumisen vähentämiseksi ilmanlaadun parantamista koskevilla suunnitelmilla.
145 b §. Ilmansuojelusuunnitelman sisältövaatimukset. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan kohdan 6 sisältövaatimukset ilmansuojelusuunnitelmille. Säännös on kirjoitettu direktiivin mukaisena, jossa tarpeen mukaan suunnitelmiin olisi sisällytettävä myös toimia herkkien ja haavoittuvien väestöryhmien suojelemiseksi. Lähtökohtaisesti edellä mainitut väestöryhmät tulisi aina huomioida ilmanlaadun parantamista koskevaa suunnitelmaa laadittaessa Pykälän toisella momentilla pantaisiin täytäntöön 19 artiklan 1 kohta ilmansuojelun etenemissuunnitelman huomioon ottamiseksi. Uudistetussa ilmanlaatudirektiivin liitteessä VIII olevia yksityiskohtaisempia sisältövaatimuksia voidaan antaa 3 momentin mukaisella asetuksella.
145 c §. Yhdenmukaisuus muihin ilmanlaatuun vaikuttaviin kansallisiin suunnitelmiin. Uudella 145 c §:llä pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan 6 kohdan vaatimus yhdenmukaisuudesta muiden suunnitelmien kanssa. Pykälässä pantaisiin myös täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan 2 kohdan 6 alakappale otsonin ilmanlaatutavoitteiden huomioimisesta myös kansallisessa ilmansuojeluohjelmassa, josta on säädetty voimassa olevassa ilmanlaatuasetuksen 16 §:ssä. Ilmanlaatuasetuksessa voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä yhdenmukaisesta sisällöstä ja huomioon otettavista EU:n direktiivien mukaisista ilmanlaatuun vaikuttavista suunnitelmista.
145 d §. Ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisvelvollisuus ja sisältövaatimukset. Pykälä olisi uusi. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan kohta 4. Pykälän toisessa momentissa nimettäisiin kansalliset vastuut laatimisvelvollisuudesta. Momentin mukaan ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisesta vastaisivat samat tahot kuin ilmansuojelussuunnitelman laatimisesta. Kolmannessa momentissa huomioitaisiin uudistetussa ilmanlaadun direktiivissä korostettu erityisten väestöryhmien huomioiminen suunnitelmissa. Pykälän neljännellä momentilla pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan 6 kohdan vaatimus yhdenmukaisuudesta muiden suunnitelmien kanssa. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin liitteen VIII tarkempia vaatimuksia ilmansuojelun etenemissuunnitelman sisällöstä annettaisiin ilmanlaadunasetuksessa.
145 e §. Poikkeukset ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisvelvollisuudesta. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 17 artiklan kodan 3 sekä 19 artiklan kohtien 1, 2, 3 mukaiset poikkeukset ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisesta. Pykälään on lisätty kohta 2 poikkeuksesta suunnitelman laatimiseen, kun on kyse 148 a § mukaisesta luonnollisista lähteistä olevista päästöistä, jolloin sitä ei katsota direktiivin tarkoittamaksi ylitykseksi. Pykälän 1 momentissa pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan 4 kohta, jonka mukaan ilmansuojelun etenemissuunnitelmaa ei tarvitsisi laatia, mikäli se voitaisiin perustella perusskenaariolla. Uudistettu ilmanlaatudirektiivi ei määrittele perusskenaariota, mutta esimerkiksi ilmastopolitiikan yhteydessä se on tulevaisuutta käsittelevä tarkastelu, jossa nykyiset toimintatavat, päätökset ja trendit jatkuvat ennallaan ilman uusia, merkittäviä muutoksia tai toimenpiteitä. Jos ilmansuojelusuunnitelma on tehty ja siihen sisältyy skenaario toimien toteuttamatta jättämisen vaikutuksista, voidaan sitä käyttää myös perusskenaariona ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimatta jättämisen perusteluissa. Ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimatta jättäminen voidaan myös perustella varta vasten laaditun perusskenaarion avulla ilman, että aiempia suunnitelmia on olemassa.
Pykälän 2 momentilla toimeenpantaisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan 2 kohdassa edellytetty perusteluvelvollisuus Euroopan komissiolle ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimatta jättämisestä sekä siitä tiedottamisesta. Pykälän 3 momentissa pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 21 artiklan kohdassa 1 ja 2 oleva vaatimus jäsenmaiden yhteistyöstä ilmanlaatua koskevien suunnitelmien laatimista rajat ylittävien vaikutusten vähentämiseksi.
146 §. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman laatimisvelvollisuus ja sisältövaatimukset. Voimassa oleva 146 § Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmat jaettaisiin kahteen pykälään 146 § ja 146 a § vastaavasti, kuten on jaettu ilmasuojelusuunnitelmia ja ilmansuojelun etenemissuunnitelmia koskevat pykälät. Pykälän 1 ja 2 momenttia täsmennettäisiin esityksen kansallisen vastuujaon mukaisesti suunnitelmien laatimisesta. Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 20 artiklan 1 kohta laatimisvelvollisuudesta varoituskynnyksen ollessa vaarassa ylittyä. Säännöksen voimassa oleva kansallinen ilmaisu ”ylittyy tai on vaarassa ylittyä” on säilytetty sellaisenaan, koska se täsmentää uudistetun ilmanlaatudirektiivin tarkoittamaa tilannetta ”on olemassa riski ylittyä”. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma on laadittava myös tilanteessa, kun varoituskynnykset ovat jo ylittyneet ja riski ylittymisestä on jo ohitettu.
Pykälän 3 momentilla toimeenpantaisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 20 artiklan 1 kohdan sisältövaatimukset kiireellisistä ja herkkiin väestöryhmiin vaikuttavista toimista.
146 a §. Poikkeukset lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman laatimisvelvollisuudesta. Lakiin lisättäisiin uusi 146 a §, jonka 1 momentilla pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 20 artiklan 1 kohdassa säädetty poikkeus lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman laatimisvelvollisuudesta. Edellä mainittu poikkeus huomioi rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa paikallisesti otsonin kaukokulkeumaan, mutta otsonin varoituskynnyksen ylittyessä tai kun kynnys on vaarassa ylittyä, suunnitelman perusteluissa on arvioitava mahdollisuudet vähentää vaikutuksia myös paikallisesti. Säännöksellä täsmennettäisiin voimassa olevan 146 § 1 momentissa olevaa poikkeusta huomioon ottaen direktiivin mukaisesti maantieteelliset, meteorologiset ja taloudelliset olosuhteet.
Pykälän 2 momentti sisältäisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin 20 artiklan 1 kohdan poikkeukset hengitettävien hiukkasia ja pienhiukkasia koskevalle lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmalle. Uudistettuun direktiiviin kirjattiin tässä yhteydessä eräänä poikkeuksena kotitalouden lämmitysjärjestelmistä aiheutuvat hiukkaspäästöt ja siitä johtuva varoituskynnyksen ylittymisen riski. Kotitalouksien lämmitysjärjestelmät ja niiden hidas uudistumisnopeus voitaisiin ottaa myös huomioon tavoitteiden saavuttamisen määräaikapoikkeuksien perusteluissa pykälässä 147 b §. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin perusteluissa toisaalta nostetaan esille tehokkaiden paikallisten vähentämistoimien merkitys esimerkiksi lämmitysjärjestelmien päästöjen osalta. Pykälän 3 momentissa pannan täytäntöön 20 artiklan 2 kohdan ja vanhan ilmanlaatudirektiivin mukainen säännös toimista esimerkiksi kotitalouksen lämmitykseen liittyen, joita on tapauksen mukaan harkittava lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman sisällössä.
146 b §. Yhteinen ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma. Pykälä olisi uusi, Kansallisella säännöksellä turvattaisiin ilmansuojelusuunnitelman toimenpiteisiin sitoutuminen myös silloin, kun kunnan toimivalta ei riitä suunnitelman toimenpiteiden suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi, vaan lisäksi tarvittaisiin toisen viranomaisen tai toisen kunnan osallistumista. Lupa- ja valvontavirastolla on ympäristönsuojelulain mukaan ilmanlaatuun liittyvä vastuu olla selvillä ilmanlaadusta sekä velvoittaa luvanvaraisia toimintoja osallistumaan yhteistarkkailuun, jos toiminnasta aiheutuu ympäristövaikutuksia.
Tilanteessa, jossa ilmanlaadun parantamiseksi tarvitaan toimia myös luvanvaraisilta toiminnoilta, on viranomaisten yhteensovitettava tarvittavat toimet yhteisen ilmansuojelusuunnitelman laatimiseksi. Ilmansuojelusuunnitelmaa laadittaessa on otettava huomioon, että luvanvaraisesta toiminnasta on ympäristönsuojelulaissa sitä koskevat säädökset ja niiden nojalla voidaan toiminnanharjoittajaa edellyttää ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin. Vaikka ilmanlaadun heikkeneminen johtuisi ainoastaan luvanvaraisesta toiminnasta ja ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman sisältö käsittelisi lähes kokonaan sitä koskevia toimia, on kunnan osallistuttava ilmanlaatusuunnitelmaan laatimiseen alueen ilmanlaadun kokonaistarkastelua käsittelevän osuuden sekä tarvittaessa ilmanlaadun seurannan suunnittelun osalta. On myös huomioitava, että ympäristölupaa ja sen muuttamista voidaan arvioida ympäristölainsäädännön mukaisesti mm. ilmanlaatua koskevan lainsäädännön muuttuessa. Luvanvaraista toimintaa osin tai kokonaan koskeva ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma ei automaattisesti edellytä ympäristöluvan muuttamista, sillä ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman ensisijainen tarkoitus on saada mukaan tahot, jotka voivat vaikuttaa ilmanlaatuun sekä selvittää vaihtoehdot ilmanlaadun parantamiseksi.
Pykälän 1 momentissa ympäristöministeriön osallistuminen tarvittaessa suunnitelman laadintaan olisi uusi säännös. Ympäristöministeriö voi osallistua suunnitelmaan, jos suunnitelman tavoitteiden saavuttaminen edellyttää lainsäädäntömuutoksia tai muita ministeriön tehtäviin kuuluvia toimenpiteitä. Pykälän 2 momentissa huomioitaisiin viranomaiskohtaiset toimet ja hyväksymismenettelyt, koska eri viranomaisilla on erilaiset menettelyt suunnitelmien hyväksymiseksi.
Pykälän 3 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden.
147 §. Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimiseen ja päivittämiseen liittyvät määräajat ja päivittämistä koskevat sisältövaatimukset. Lain 147 § otsikko muutettaisiin kattamaan kaikki uudistetun ilmanlaatudirektiivin mukaiset suunnitelmat. Lisäksi pykälään ja sen otsikkoon lisättäisiin suunnitelmien päivittämistä koskevat sisältövaatimukset. Pykälän 1 momentissa pantaisiin täytäntöön ilmalaatudirektiivin 19 artiklan 1 kohdan määräaikavaatimus ilmansuojelusuunnitelmalle ja pykälän 2 momentilla 19 artiklan 4 kohdan määräaikavaatimus ilmansuojelun etenemissuunnitelmalle. Ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisvelvollisuus olisi rajattu hallituksen esityksessä 145 d § mukaisesti ilmanlaadun seurantatietoihin ennen vuotta 2030, jonka jälkeen raportoitavien seurantatietojen perusteella ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisvelvoitetta ei enää olisi.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan 147 § 2 momenttia. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma on laadittava viipymättä momentissa mainittujen edellytysten täyttyessä. Voimassa olevan 147 § mukainen säännös, joka mukaan lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma tulisi laatia viipymättä sen jälkeen, kun varoituskynnys on ylittynyt tai sen ylittymisen vaara on havaittu, ei perustuisi uudistettuun ilmanlaatudirektiiviin, vaan kyseessä on kansallisten tarpeiden mukainen täsmennys, jota on perusteltu hallituksen esityksessä 200/2010. Esityksen vaatimus suunnitelman laatimisesta viipymättä tukee direktiivin 4 artiklan varoituskynnyksen määritelmän 37 mukaista tavoitetta eli toimiin ryhtymisestä viipymättä varoituskynnyksen ylittyessä. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman toimet voivat olla luonteeltaan kiireellisiä, jolloin varoituskynnyksen ollessa vaarassa ylittyä, suunnitelma tulisi olla valmiina mahdollisimman pian ilmalaadusta aiheutuvan riskin vähentämiseksi. Lyhyen aikavälin suunnitelman toimittamisen määräajasta Euroopan komissiolle säädettäisiin 147 a §:ssä.
Pykälän 4 momentilla toimeenpannaan uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan 5 kohta ja pykälän 5 momentilla toimeenpannaan 19 artiklan 2 kohta, jonka mukaan on arvioitava uudelleen mahdollisuuksia vähentää otsonipitoisuuksia vähintään joka viides vuosi.
147 a §. Ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman valmistelu, hyväksyminen, tiedottaminen ja tietojen toimittaminen. Pykälän asiasisältö perustuisi osin nykyiseen sääntelyyn ja osin uudistetun ilmanlaatudirektiivin uusiin vaatimuksiin. Pykälän 1 momentissa uutena vaatimuksena edellytettäisiin laatimaan ilmanlaadun parantamista koskevista suunnitelmista luonnokset sekä yhteenvedon, joihin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan kohdan 7 mukaisesti yleisö ja asianomaiset viranomaiset voisivat tutustua ja vaikuttaa suunnitelmaan sitä laadittaessa. Säännös vastaisi voimassa olevan 147 § 3 momentin sisältöä huomioiden myös uutena ilmansuojelun etenemissuunnitelman ja yhteenvedon suunnitelmasta. Pykälän 1 momentissa pannan täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 20 artiklan 6 kohdan mukainen käytäntöjen vaihto jäsenmaiden kesken ja siihen liittyvästä yhteydenpidosta Euroopan komissioon esitettäisiin kansallisella säännöksellä ympäristöministeriötä.
Pykälän 2 momentti vastaa sisällöltään voimassa olevan 147 §:n 4 momenttia, jota on muutettu valtion valvontaviranomaisen osalta tarkoittamaan nykyistä Lupa- ja valvontavirastoa. Lisäksi momentissa on täsmennetty säännöksen koskevan 145 §:n, 145 d §:n ja 146 §:n mukaisia suunnitelmien luonnoksia ja niiden päivityksiä. Pykälän 2 momentin ja voimassa olevan 147 §:n 3 momentin mukainen aika mielipiteiden esitykseen perustuu uudistetun ilmanlaatudirektiivin 20 artiklan 3 kohdassa viitattuun niin sanotun osallistumisoikeusdirektiivin 2003/35/EY kansalliseen toimeenpanoon, jonka mukaan yleisön mielipiteiden esittämiselle on varattava aikaa vähintään 30 päivää.
Pykälän 3 momentti sisältäisi säännöksen ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman hyväksymistä ja päivittämistä koskevan päätöksen julkisesta kuuluttamisesta sekä säännöksen, jonka mukaan tällainen päätös voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää. Näin sääntely vastaisi muihin ympäristösäädöksiin jo sisältyvää ympäristöä koskevien suunnitelmien hyväksymistä koskeviin päätöksiin liitettyä sääntelyä. Vastaavaa sääntelyä sisältyy esimerkiksi ilmastolakiin
(432/2022), luonnonsuojelulakiin
(9/2023)
sekä lakiin vesien- ja merenhoidon järjestämisestä
(1299/2004). Kohdassa 1.2 mainitun oikeudellisen selvityksen (s. 63–64) perusteella julkisen kuulutuksen käyttö varmistaisi, että valitusaika määräytyisi kaikkien tahojen kohdalla yhtäläisesti, sillä suunnitelmien lainvoimaistumisen ajankohta ei voi jäädä riippumaan subjektikohtaisista tiedoksisaanneista. Julkinen kuulutus päätöksestä tulee julkaista viranomaisen verkkosivuilla. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin hyväksytyn ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman toimittamisesta kansallisesti sekä huomioiden ilmanlaatudirektiivin 23 artiklassa Euroopan komissiolle toimitettavat tiedot ja raportointi. Momentissa viitattaisiin direktiiviin, koska sekä ilmanlaadun seurantatietoja, että suunnitelmia koskeva EU:n raportointijärjestelmää ollaan parhaillaan päivittämässä vastaamaan uudistetun direktiivin vaatimuksia ja Euroopan komissio julkaisee 2026 aikana täytäntöönpanosäädökset, joissa täsmennetään tietojen toimittamista komissiolle. Momentissa esitettäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan 8 kohdan mukainen kahden kuukauden määräaika ilmansuojelusuunnitelman ja ilmansuojelun etenemissuunnitelman toimittamisesta Euroopan komissiolle. Määräajan laskeminen aloitettaisiin suunnitelmien hyväksymisestä. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman toimitusajaksi Euroopan komissiolle esitettäisiin 20 artiklan kohdan 5 mukaisesti vuosittain raportoinnin yhteydessä.
Pykälän 5 momentilla täytäntöönpantaisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan 7 kohdan mukainen vaatimus yleisön kuulemisesta myös suunnitelmia päivitettäessä.
Pykälän 6 momentti olisi voimassa olevan 147 §:n 6 momentin mukainen kansallinen säännös, jolla varmistettaisiin, että Lupa- ja valvontavirasto sekä ministeriö pidettäisiin säännöllisesti ajan tasalla suunnitelman toimien edistymisestä. Säännöksessä tarkoitettu raportti olisi lähinnä tiivis luettelo tai taulukko toteutetuista toimista ja siinä tulisi mainita taho tai tahot, joilta voi tiedustella tarkempia tietoja.
147 b §. Raja-arvoihin liittyvän määräajan pidentäminen. Pykälä olisi uusi. Pykälän 1 momentilla säädettäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti määräajan pidennystä raja-arvojen soveltamistavoitteeseen. Kansallisesti soveltaen säännökseen esitettäisiin, että määräajan pidentämisen hakemista voi hakea asianomainen kunta. Raja-arvon katsottaisiin ylittyneen, jos pidennystä ei myönnettäisi tai ylitys tapahtuisi määräajan jälkeen.
Pykälän toisessa momentissa esitettäisiin 18 artiklan 4 kohdan mukaiset määräajat sekä kansallinen menettelytapa määräajan pidennyksen hakemiselle. Jotta pidennystä voidaan hakea, on myös laadittava ilmansuojelun etenemissuunnitelma, jolla on direktiivissä annettu oma määräaikansa.
Pykälän 3 momentissa säädetään uudistetun ilmanlaatudirektiivin 18 artiklan 4 kohdan mukaisesta määräajan pidennyksen jatkoaikaa koskevasta uudesta hakemuksesta. Euroopan komission myöntämää jatkoaikaa määräajan pidennykselle ei voi saada kuin kerran. Euroopan komissio voi pidentää 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista määräaikaa eli määräaikaa, joka on myönnetty enintään 1 päivään tammikuuta 2035 asti.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kansallinen menettelytapa määräajan pidentämistä koskien. Ympäristöministeriön päätöksellä, joka perustuisi Euroopan komission kantaan määräajan pidentämisestä, kunnalle myönnettäisiin määräajan pidennys ja päätöksestä tiedotettaisiin, kuten ilmanlaadun tiedottamisesta säädettäisiin tässä hallituksen esityksessä.
148 §. Hiekoituksesta ja suolauksesta aiheutuvat raja-arvojen ylitykset.
Voimassa olevaa pykälää muutettaisiin vastaamaan uudistettua uudistetun ilmanlaatudirektiiviä ja täsmennettäisiin siinä olevia kansallisia vastuita.
Säännöksellä pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 17 artiklan vaatimukset hiekoitusta ja suolauksesta koskeviin poikkeuksiin. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kunnan vastuulle määrittää alueet, joilla hengittävien hiukkasten raja-arvon ylittämät pitoisuudet johtuvat. hiekoituksesta tai suolauksesta. Vaatimus alueiden määrittämisestä perustuu uudistetun ilmanlaatudirektiivin 17 artiklan 1 kohtaan. Momentissa viitataan uudistetun ilmanlaatudirektiivin 17 artiklan tarkoittamiin todisteisiin, koska Euroopan komissio julkaisee 2026 aikana täytäntöönpanosäädökset, joilla täsmennetään teknisiä yksityiskohtia Euroopan komission edellyttämistä menetelmistä ja tiedoista poikkeusta haettaessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kansallisesta menettelytavasta tietojen toimittamiseksi 17 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaisesti Euroopan komissiolle. Kunnalle säädettäisiin vastuu vaadittavien tietojen toimittamisesta. Artiklan 17 mukainen selvitys toimitetaan Euroopan komission ilmanlaadun raportointijärjestelmän kautta. Järjestelmän kautta syötetään keskeisimmät tiedot lomakkeille sekä liitetään mukaan kirjallinen selvitys. Ilmatieteen laitoksella on raportointijärjestelmään käyttöoikeudet ja kokemus järjestelmän säännöllisestä käytöstä ilmanlaatutietojen raportoinnissa. Ilmatieteen laitoksen tekninen tuki kunnalle sujuvoittaisi tietojen toimittamista, mutta kunnat vastaisivat toimitettavista tiedoista ja toimittamisesta vaatimusten mukaisesti Euroopan komissiolle. Yhden tai useamman kunnan toimittamista tiedoista muodostuisi 17 artiklan 2 kohdan tarkoittama luettelo seuranta-alueista. Käytäntö vastaisi nykyisiä Euroopan komission menettelytapoja tietojen toimittamisesta järjestelmän kautta, mutta menettelytavasta ei ole Suomessa käytännössä kokemusta, eikä tästä ole annettu erikseen säädöstä.
148 a § Päästöosuudet luonnollisista lähteistä. Pykälä olisi uusi. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin 16 artikla sekä kansallisesti säädettäisiin, että kunta voisi esittää alueet, joilla ilmanlaatuun ovat vaikuttaneet merkittävästi luonnollisista lähteistä olevat päästöt. Pykälän 1 momentissa viitataan uudistetun ilmanlaatudirektiivin 16 artiklan 2 kohtaan, koska Euroopan komissio julkaisee 2026 aikana täytäntöönpanosäädökset, joilla täsmennetään teknisiä yksityiskohtia Euroopan komission edellyttämistä menetelmistä ja tiedoista poikkeusta haettaessa. Luonnollisia lähteitä olisivat sellaiset, jotka eivät johdu suoraan tai välillisesti ihmisen toiminnasta ja joita ovat muun muassa luonnonilmiöt kuten tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, geoterminen toiminta ja maastopalot. Säädös toimeenpannaan nyt myös kansallisesti ja koska luonnon ääri-ilmiöiden esiintymisen arvioidaan mm. Suomen ympäristökeskuksen mukaan lisääntyvän. Voimassa oleva kansallinen sääntely on ankarampi, koska luonnollisista lähteistä peräisin olevia päästöjä ei ole otettu siinä huomioon.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kansallisesta menettelytavasta tietojen toimittamiseksi 16 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaisesti Euroopan komissiolle. Kunnalle säädettäisiin vastuu vaadittavien tietojen toimittamisesta. Artiklan 16 mukainen selvitys toimitetaan Euroopan komission ilmanlaadun raportointijärjestelmän kautta. Järjestelmän kautta syötetään keskeisimmät tiedot lomakkeille sekä liitetään mukaan kirjallinen selvitys. Ilmatieteen laitoksella on raportointijärjestelmään käyttöoikeudet ja kokemus järjestelmän säännöllisestä käytöstä ilmanlaatutietojen raportoinnissa. Ilmatieteen laitoksen tekninen tuki kunnalle sujuvoittaisi tietojen toimittamista, mutta kunnat vastaisivat toimitettavista tiedoista ja että, ne toimitetaan vaatimusten mukaisesti Euroopan komissiolle. Yhden tai useamman kunnan toimittamista tiedoista muodostuisi 16 artiklan 2 kohdan tarkoittama luettelo seuranta-alueista. Säädöksen sovellettaisiin ennalta arvaamattomiin tilanteisiin, jolloin niiden vaikutuksen laajuus voi vaihdella yksittäisen näytteenottopaikan lähialueesta aina laajemmin valtakunnalliseksi.
175 §. Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen. Pykälään lisättäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan täytäntöönpanoon liittyvä uusi 5 momentti. Momentti koskisi viranomaisten laiminlyöntejä, kun pykälän muut säännökset kohdistuvat toiminnanharjoittajien rikkomuksiin ja laiminlyönteihin. Sääntelymallina on käytetty vesihuoltolain (119/2001) 29 §:n sääntelyä.
Uuden 5 momentin sääntely koskisi tilanteita, joissa laissa säädettyä velvollisuutta laatia tai päivittää ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma ei noudateta, sekä tilanteita, joissa 142 a §:ssä ja sen nojalla annetuissa säännöksissä asetettuja ilmanlaadun seurantaa koskevia näytteenottopaikkojen sijaintia ja lukumäärää koskevia vaatimuksia ei noudateta. Näissä tilanteissa Lupa- ja valvontavirasto voisi määrätä toimivaltaisen viranomaisen korjaamaan laiminlyönnin. Määräykseen voitaisiin tarvittaessa liittää voimassa olevan ympäristönsuojelulain mukaisesti uhkasakko. Lupa- ja valvontaviraston toimivalta antaa määräys laiminlyönnin korjaamiseksi olisi perusteltua, koska ehdotetun 142 a §:n mukaan Lupa- ja valvontaviraston on oltava selvillä ilmanlaadusta ja huolehdittava siitä, että kyseisessä pykälässä tarkoitettu ilmanlaadun seuranta on sen toimialueella järjestetty seurantaa koskevien vaatimusten mukaisesti.
186 §. Vireillepano-oikeus. Pykälään lisättäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan täytäntöönpanoon liittyvä uusi momentti. Tämän johdosta pykälään olisi tehtävä muitakin muutoksia ja pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan.
Pykälän 1 momentissa ilmaus ”175 §:ssä” muutettaisiin muotoon ”175 §:n 1 momentissa”. Muutos olisi tarpeen, koska 2 momenttiin lisättäisiin 175 §:n 5 momenttiin liittyvät vireillepano-oikeutta koskevat erityissäännökset. Muutoin pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa 175 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentti olisi uusi ja se liittyisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan täytäntöönpanoon. Vireillepano-oikeuden kohde poikkeaisi 1 momentista. Lisäksi vireillepano-oikeus olisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklaan perustuen rajatumpi kuin 1 momentissa.
Momentin mukaan vireillepano-oikeus olisi ensinnäkin asianosaisella. Vireillepano-oikeuden kohteen poikkeaminen 1 momentista heijastuu myös asianosaisaseman määrittelyyn. Asianosaisten piirin määräytyminen voi joissain tilanteissa olla haastavaa, sillä esimerkiksi kaikki, joiden terveyteen tai viihtyisyyteen ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman laatimisvelvollisuuden laiminlyönnillä voi olla vaikutusta, voisivat lähtökohtaisesti olla asianosasisia. Uudistetussa ilmanlaatudirektiivissä viitataan asianosaisten vireillepano-oikeuden osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Edellä kohdassa 3.3 selostettu Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö tukee laajaa yksityishenkilöiden asianosaisasemaa, joka voi perustua esimerkiksi asumiseen kunnassa. Edellä selostettu viittaa siihen, että asianosaisuuden määrittelyä edellyttää tapauskohtaista harkintaa. Viime kädessä asianosaisaseman määrittely jäisi toimivaltaisten viranomaisten ja muutoksenhakutuomioistuimen ratkaistavaksi.
Momentin mukaan vireillepano-oikeus olisi myös rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-aluetta ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma koskee, tai jonka toiminta-alueella järjestettävästä ilmanlaadun seurannasta on kyse. Tässä sääntelyssä ” toiminta-alueella” tarkoitettaisiin maantieteellistä aluetta, kuten 191 §:ssä ja 186 §:ssä (HE 84/1999 vp). Yhdistysten ja säätiöiden tarkoitus ja toiminta-alue selvitettäisiin niiden säännöistä (HE 84/1999 vp).
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan 175 §:n 2 momenttia.
190 §. Muutoksenhaku. Pykälän 4 momentista poistettaisiin selkeyden vuoksi säännös, joka koskee valitusoikeutta ympäristönsuojelumääräysten hyväksymistä sekä käsittelymaksua koskevaan päätökseen. Tämä säännös siirrettäisiin valitusoikeutta koskevan 191 §:n yhteyteen, jossa se myös muotoiltaisiin nykyisen lainvalmisteluohjeistuksen mukaisesti. Muutoksella pyritään selkeyttämään lainsäädäntöä siten, että 190 § ei jatkossa sisältäisi 191 §:n alaisuuteen kuuluvia valitusoikeutta koskevia säännöksiä.
191 §. Valitusoikeus. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin eräitä täsmennyksiä ja pykälään 4 momentiksi siirrettäisiin nykyisen 190 §:n 4 momentin säännös valitusoikeudesta. Näiden muutosten vuoksi pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan.
Pykälän 1 momentin valitusoikeutta koskevaa säännöstä täsmennettäisiin lisäämällä siihen ilmaukset ”ellei jäljempänä toisin säädetä” ja ”tämän lain nojalla annettuun viranomaisen päätökseen”. Täsmennysten tarkoituksena on selventää, että kyse on ympäristönsuojelulain nojalla annettujen viranomaisten päätösten valitusoikeutta koskevasta pääsäännöstä, josta voidaan poiketa erityissääntelyllä. Tällaista erityisääntelyä sisältyy jo voimassa olevaan ympäristönsuojelulakiin, ja erityissääntelyn määrä kasvaa uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan täytäntöönpanon vuoksi. Pykälän 1 momenttiin sisältyvä lista valitusoikeuden omaavista tahoista vastaisi voimassa olevan 191 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa 191 §:n 2 momenttia vastaavalla tavalla Lupa- ja valvontaviraston yleisen edun valvontayksikön oikeudesta valittaa Lupa- ja valvontaviraston tekemästä päätöksestä, jos se on tarpeen Lupa- ja valvontaviraston valvottavaksi kuuluvan ympäristönsuojelun, luonnonsuojelun tai vesiensuojelun painavan yleisen edun turvaamiseksi, lain soveltamisalaan liittyvien merkittävien oikeuskysymysten ratkaisemiseksi tai lain soveltamiskäytännön yhtenäisyyden varmistamiseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa 191 §:n 3 momenttia vastaavalla tavalla Lupa- ja valvontaviraston ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen oikeudesta valittaa sellaisesta päätöksestä, jolla Vaasan hallinto-oikeus on muuttanut sen tekemää päätöstä tai kumonnut päätöksen. Momentissa ”muu erityinen syy” on erityissääntelyä suhteessa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain
(808/2019)
109§:n 2 momenttiin. Säännöksen perusteluiden mukaan (YSL 191 § 2, HE 214/2013 vp) tämä valitusperusteen laajennus on katsottu perustelluksi ja tuotu esiin, että ” muu perusteltu syy” voisi johtua esimerkiksi siitä, että viranomaisten välinen toimivaltajako lupa-asioissa tai myönnetyn ympäristöluvan lupamääräys olisi epäselvä.
Pykälän 4 momentiksi siirrettäisiin voimassa olevaan 190 §:n 4 momenttiin sisältyvä säännös, joka koskee valitusoikeutta ympäristönsuojelumääräysten hyväksymistä päätökseen. Samalla siirrettävä säännös muotoiltaisiin nykyisen lainvalmisteluohjeistuksen mukaisesti siten, että siitä selkeästi näkyisi, että kyse olisi erityissääntelystä suhteessa kuntalakiin. Muutoksella pyrittäisiin selkeyttämään lainsäädäntöä siten, että 190 § ei jatkossa sisältäisi 191 §:n alaisuuteen kuuluvia valitusoikeutta koskevia säännöksiä.
Pykälän 5 momentti olisi uusi ja se liittyisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklan täytäntöönpanoon. Valitusoikeuden kohde poikkeaisi eräiltä osin 1 momentista. Lisäksi valitusoikeus olisi uudistetun ilmanlaatudirektiivin 27 artiklaan perustuen rajatumpi kuin 1 momentissa.
Momentin mukaan valitusoikeus olisi ensinnäkin asianosaisella. Valitusoikeuden kohteen poikkeaminen 1 momentista heijastuu myös asianosaisaseman määrittelyyn. Asianosaisten piirin määräytyminen voi joissain tilanteissa olla haastavaa, sillä esimerkiksi kaikki, joiden terveyteen tai viihtyisyyteen ilmanlaadun parantamista koskevalla suunnitelmalla voi olla vaikutusta, voisivat lähtökohtaisesti olla asianosasisia. Kuten edellä vireillepano-oikeutta koskevan pykälän perusteluissa on jo tuotu esiin, uudistetussa ilmanlaatudirektiivissä viitataan asianosaisten vireillepano-oikeuden osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Edellä kohdassa 3.3 selostettu Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö tukee laajaa yksityishenkilöiden asianosaisasemaa, joka voi perustua esimerkiksi asumiseen kunnassa. Ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman kohdalla asianosaisuuden määrittelyssä voidaan joutua pohtimaan myös kysymystä siitä, voiko esimerkiksi kuljetusyritys olla asianosainen, jos suunnitelmaan sisällytetyt toimet vaikuttavat sen liiketoimintaan. Edellä selostettu viittaa siihen, että asianosaisuuden määrittelyä edellyttää tapauskohtaista harkintaa. Viime kädessä asianosaisaseman määrittely jäisi toimivaltaisten viranomaisten ja muutoksenhakutuomioistuimen ratkaistavaksi.
Momentin mukaan valitusoikeus olisi myös rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-aluetta ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma koskee, tai jonka toiminta-alueella järjestettävästä ilmanlaadun seurannasta on kyse. Sääntelyssä käytettyä käsitettä ”toiminta-alue” on selostettu vireillepano-oikeutta koskeva pykälän perusteluissa.
209 §. Mittausten ja tutkimusten laadunvarmistus. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin täsmennyksiä uudistetun ilmanlaatudirektiivin viittauksiin ja huomioitaisiin mittausjärjestelmien lisäksi uudistettuun ilmanlaatudirektiiviin lisätty ilmanlaadun mallintamissovellusten tarkkuuden edistäminen laadunvarmennuksessa.
211 a §. Valtioiden rajat ylittävä ilman pilaantuminen. Olemassa olevaa pykälää muutettaisiin siten, että laki- ja direktiiviviittaukset vastaisivat hallituksen esityksen sisältöä ja uudistettua ilmanlaatudirektiiviä. Lain 1 momentissa kunnan olisi ilmoitettava ympäristöministeriölle, jos kaukokulkeuman vuoksi 141 § mukaiset ympäristönlaatuvaatimukset ylittyvät tai tavoitearvoja ei saavuteta. Pykälän 2 ja 3 momentissa viitattaisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 21 artiklaan valtioiden rajat ylittävästä saastumisesta ja sen mukaisen yhteistyön aloittamiseen. Pykälän 3 momentissa viitattaisiin uudistetun direktiivin edellyttämiin ilmansuojelusuunnitelmiin. Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin 21 artiklan 2 kohdan vaatimus vastata toiselle jäsenmaalle ilmoituksesta kolmen kuukauden kuluessa.
8Lakia alemman asteinen sääntely
Ympäristönsuojelulain nojalla on annettu valtioneuvoston asetuksia, joista kaksi on tarkoitus korvata uudistetun ilmanlaatudirektiivin muutosten täytäntöön panemiseksi uudella ilmanlaadun asetuksella: ilmanlaatuasetus (79/2017) ja metalliasetus (113/20217).
Hallituksen esitykseen sisältyy muutamien uusien valtuutusäännösten lisääminen ympäristönsuojelulainsäännöksiin, jotka edellyttävät muutoksia ympäristönsuojelusta annettuun valtioneuvoston asetukseen. Suurin osa voimassa olevista valtuussäännöksistä annettaisiin uudelleen, koska ilmanlaadun säännöksien selkeyttämiseksi tehty jako uusiin pykäliin on edellyttänyt ilmanlaadun seurantaa (142 a §), seuranta- ja arviointimenetelmien (142 b §) ja niiden laatutavoitteista (142 b §) sekä seurantatietojen julkistamista (142 d §), niistä tiedottamista (144 a §) ja niiden toimittamista ilmanlaadun tietovarantoon (142 d §) sekä niiden toimittamista Euroopan komissiolle (142 c §) ja ilmansuojelusuunnitelmia (145 b §) koskevien valtuussäännösten siirtoa asiaa koskevaan pykälään.
Täysin uusia valtuussäännöksiä olisivat supermittausasemia koskevan 142 b §:n 6 momentti, ilmanlaadun hallintaa koskeva 144 §:n 3 momentti, suunnitelmien yhdenmukaisuutta koskeva 145 c §:n 2 momentti, ilmansuojelun etenemissuunnitelmia koskeva 145 d §:n 5 momentti, ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimista, tiedottamista ja tietojen toimittamista koskeva 147 a §:n 6 momentti, raja-arvoihin liittyvän määräajan pidentämistä koskeva 147 b §:n 5 momentti sekä luonnollisista lähteistä olevia päästöosuuksia koskeva 148 a §:n 3 momentti.
Uudella valtioneuvoston ilmanlaatuasetuksella säädettäisiin viranomaisista ja niiden tehtävistä. Lisäksi säädettäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin mukaisista ilmanlaadun vaatimuksista ja tavoitteista: raja-arvoista, tiedotus- ja varoituskynnyksistä, keskimääräisen altistumisen vähennysvelvoitteesta, kriittisistä tasoista, tavoitearvoista, pitkän ajan tavoitteista ja arviointikynnyksistä. Ilmanlaadun uudella asetuksella määriteltäisiin uudistetun ilmanlaatudirektiivin mukaiset seuranta-alueet ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköt ottaen huomioon kansallinen liikkumavara seuranta-alueiden määrässä ja alueyksiköiden sijoittelussa. Uudella ilmanlaatuasetuksella säädettäisiin lisäksi ilmanlaadun seurannan järjestämisessä noudatettavista arviointiperusteista, tietojen laatutavoitteista sekä näytteenottopaikkoja, supermittausasemia ja vertailumittauksia koskevista vaatimuksista. Asetustasolla annettaisiin ilmanlaadun hallinnan järjestämisessä noudatettavista vaatimuksista ja tavoitteista sekä viranomaisvastuita koskevista tarkemmista säännöksistä.
Uudella ilmanlaadun asetuksella täsmennettäisiin lakia tietojen julkaisemisesta, tiedottamisesta ja tietojen toimittamisesta tietovarantoon sekä Euroopan komissiolle. Lisäksi asetustasolla annettaisiin lakia tarkentavat säännökset ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien sisältövaatimuksista sekä teiden hiekoitusta, suolausta ja luonnollisista päästölähteistä koskevan selvityksen vaatimuksista.
9Voimaantulo
Ehdotetaan, että laki tulee voimaan 11.12.2026, koska uudistetun ilmanlaatudirektiivin sääntöjä on sovellettava 12. joulukuuta 2026 alkaen.
10Toimeenpano ja seuranta
Kansallisesta ohjeistuksesta tullaan päivittämään opas ”Ilmanlaatu maankäytön suunnittelussa” ja tarpeen mukaan laatimaan uusia ohjeistuksia lain voimaantulon jälkeen sekä direktiivin nojalla annettujen täytäntöönpanosäädösten kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä. Ilmatieteen laitoksen julkaisema Ilmanlaadun mittausohje, joka koskee ilmanlaadun mittaamista osana ilmanlaadun seurantaa, päivitetään ajan tasalle.
Ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien laatimiseksi ympäristönsuojelulaissa ja asetustason sääntelyssä asetetaan vaatimuksia suunnitelman sisällöstä, mutta suunnitelman laatimisen tueksi tarvitaan lisäksi muuta opastusta ja ohjeita etenkin, kun Suomessa on kertynyt kokemusta vain muutamasta suunnitelmasta. Toimeenpanoa tukemaan on tarpeen laatia kaikkia ilmansuojelusuunnitelmia käsittelevä laatimisohje. Ohjeen laatimiseksi ympäristöministeriö tulee esittämään hankerahoitusta.
Uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaikutuksista Suomen ilmanlaatuun ja väestön terveyteen ei ole saatavilla arviota. Ilmanlaadun parantamisen pitkän aikavälin hyödyt, kuten terveys- ja kustannussäästöt tulisi arvioida tarkemmin. Vaikutusten selvittämiseksi ympäristöministeriö tulee esittämään hankerahoitusta vaikutusten seurantaan ja hyötyjen selvittämiseksi.
Ilmanlaadun mallintaminen ilmanlaadun parantamista koskevien suunnitelmien tukena sekä ilmanlaadun seurannan edustavuuden arvioimiseksi yksityiskohtaiset vaatimukset täsmentyvät vielä lain voimaantulon jälkeen. Lisäksi mallinnusmenetelmien soveltamista ja tulosten laatua kehitetään eurooppalaisen vertailulaitosten verkoston toimesta. Suomen ja pohjoismaiden olosuhteiden huomioonottaminen on tässä kehityksessä tärkeää, jotta mm. jäsenmaille mallien tulosten perusteella asetettavat tavoitteet ovat toteuttamiskelpoisia. Mahdollisuudet tuottaa kunnille EU:lle toimitettavan selvityksen, hakemuksen tai suunnitelman tueksi tarvittavia taustatietoja tulee kartoittaa. Ympäristöministeriö tulee esittämään hankerahoitusta kansallisten tavoitteiden asettamiseksi ilmanlaadun mallintamiselle.
11Suhde muihin esityksiin
11.1Esityksen riippuvuus muista esityksistä
Ympäristöministeriössä on valmisteltu hallituksen esitys ympäristönsuojelulain, vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain ja luonnonsuojelulain mukaisia tietovarantoja koskevaksi lainsäädännöksi, joka myös sisältää ehdotuksen ympäristönsuojelulain 143 §:n muuttamisesta. Koska esitykset voivat olla samanaikaisesti eduskunnan käsiteltävinä, niihin sisältyvät ympäristönsuojelulain 143 §:ää koskevat muutosehdotukset on yhteensovitettava keskenään. (YM067:00/2024).
11.2Suhde talousarvioesitykseen
Hallituksen esitykseen ei sisälly ehdotuksia talousarvioesitykseen.
12Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Esitys on merkityksellinen useamman perustuslain vaatimuksen kannalta.
Ympäristöperusoikeus
Perustuslain 20 §:n 1 momentin mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Säännöksessä ilmaistu vastuu kohdistuu sekä julkiseen valtaan että yksityisiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin (HE 309/1993 vp). Perustuslain 20 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Kyse on ensisijaisesti lainsäätäjän ja muiden norminantajien toimintaan vaikuttavasta säännöksestä (HE 309/1993 vp). Säännöksessä ympäristön terveellisyyden vaatimus on ymmärrettävä laajasti. Ihmisten elinympäristön tulee olla sillä tavoin elinkelpoinen, ettei sen tila aiheuta välittömästi tai välillisesti ihmisille sairastumisriskiä. Toisaalta ympäristön tilalle on asetettava pidemmällekin meneviä vaatimuksia. Terveellisyyteen sisältyy esimerkiksi ainakin tietynasteinen ympäristön viihtyisyyden ulottuvuus (HE 309/1993 vp).
Perustuslain 20 §:n mukainen ympäristöperusoikeus toteutuu aineellisen lainsäädännön kautta. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössään asettamien perusoikeuksien rajoittamista koskevien edellytysten (PeVM 25/1994 vp) perusteella ympäristöperusoikeuden toteuttamisella voidaan perustella esityksestä seuraavia muiden perustuslain suojaamien oikeuksien rajoituksia.
Esityksellä pantaisiin täytäntöön uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaatimuksia. Esityksen tavoitteet ja vaatimukset liittyvät ilmanlaadun parantamiseen ja huonosta ilmanlaadusta aiheutuvien ympäristö- ja terveyshaittojen vähentämiseen. Lisäksi esityksessä säädetään yleisön osallistumismahdollisuudesta ilmanlaadun parantamiseksi laadittavien suunnitelmien valmisteluun. Näin ollen esitys edistäisi perustuslaillisen ympäristöperusoikeuden toteutumista.
Julkisuusperiaate
Perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Perustuslain 12 §:n 2 momentissa turvatun julkisuusperiaatteen kannalta olennainen julkisuuslaki on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 43/1998 vp).
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi eri viranomaisten velvollisuudesta tiedottaa yleisöä laajasti ilmanlaatuun liittyvistä tiedoista maksutta ja yleisen tietoverkon välityksellä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan säännöksiä ilmanlaadun parantamiseksi laadittuihin suunnitelmiin liittyvästä tiedottamisesta sekä, raja-arvojen määräaikojen pidentämistä koskevaan ympäristöministeriön päätökseen liittyvästä tiedottamisesta. Näin ollen esitys edistäisi perustuslaillisen julkisuusperiaatteen toteutumista.
Oikeusturva ja tehokkaat oikeussuojakeinot
Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Säännöksen lähtökohtana on yksilön oikeus omasta aloitteestaan saada asiansa käsitellyksi. Käsittelyn tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa on lisäksi aina tapahduttava asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä (HE 309/1993 vp). Kussakin asiassa toimivaltaisen tuomioistuimen tai viranomaisen tulee käydä ilmi laista (PeVL 67/2010 vp). Esityksessä ehdotetut uudet säännökset muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta olisivat perustuslaillisen oikeusturvavaatimuksen mukaisia.
Kuntien tehtävistä säätäminen
Perustuslain 121 §:ssä säädetään kunnallisesta ja muusta alueellisesta itsehallinnosta. Kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä on säädettävä lailla. Esityksessä ehdotetut säännökset kuntien tehtävistä koskisivat ilmanlaadun seurantaa, ilmanlaadun hallintaa, ilmanlaadun parantamiseksi laadittavia suunnitelmia ja ilmanlaatuun liittyvistä asioista tiedottamista. Säännökset olisivat perustuslain 121 §:n edellyttämällä tavalla lain tasolla ja siten sopusoinnussa perustuslain vaatimusten kanssa.
Perustuslaillinen laillisuusperiaate
Perustuslain 80 §:n mukaan valtioneuvosto voi antaa asetuksia laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan asetuksen antamiseen ja lainsäädäntövallan delegoimiseen liittyvien valtuutusten tulee olla riittävän täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Laista tulee käydä selvästi ilmi, mistä on tarkoitus säätää asetuksella. Tällöinkin edellytyksenä on, että oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista säädetään lailla (HE 1/1998 vp).
Esityksessä ehdotetaan, että ympäristönsuojelulakiin lisättäisiin ne uudistetun ilmanlaatudirektiivin kansallisen täytäntöönpanon edellyttämät säännökset, joissa asiallisesti on kyse perustuslain 80 §:n tarkoittamista yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Näihin säännöksiin liitetyt tarvittavat asetuksenantovaltuudet on muotoiltu täsmällisesti ja tarkkarajaisesti siten, että asetuksenantovaltuudet on useissa pykälissä sidottu siihen, mikä on tarpeen uudistetusta ilmanlaatudirektiivistä johtuvien vaatimusten täytäntöönpanemiseksi. Uudistetun ilmanlaatudirektiivin vaatimukset ovat varsin yksityiskohtaisia ja teknisiä, ja huomattava osa niiden täytäntöönpanosta jäisi valtuussäännösten kautta asetustason sääntelyllä toteutettavaksi. Perustusvaliokunta on todennut tällaisen ratkaisun olevan ympäristölainsäädännölle tyypillistä (ks. esim. PeVL 58/2010 vp, s. 3/I ja PeVL 11/1999 vp, s. 2/I) ja todennut, että näissä tilanteissa valtuudet ovat usein tarpeellisia Euroopan unionin runsaan ja yksityiskohtaisen lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi. Muutoin sääntely lain tasolla muodostuisi tarpeettoman yksityiskohtaiseksi (PeVL 1/2013 vp, s. 2/II ja PeVL 58/2010 vp, s. 3/I). Valiokunta on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, etteivät valtuudet voi tällöinkään muun muassa velvoitteiden perusteiden osalta jäädä täysin avoimiksi (PeVL 58/2010 vp, s. 3/I). Edellä olevan perusteella esitys Esitys on näin ollen sopusoinnussa perustuslaillisen laillisuusperiaatteen kanssa.
Henkilötietojen suoja, suhde yleiseen tietosuoja-asetukseen ja kansallisen sääntelyliikkumavaran käyttö
Esityksessä ehdotettuun ilmanlaadun tietovarantoon kertyy myös henkilötietoja. Näin ollen sitä koskeva sääntely on merkityksellistä perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Perustuslain 10 §:n momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Pykälän 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.
Perustuslain 10 §:n momentin sääntelyä täydentävät ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) ja EU:n perusoikeuskirjan vaatimukset yksityiselämän suojasta ja henkilötietojen suojasta. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä katsottu kattavan myös henkilötietojen suojan.
Perustuslakivaliokunta on pitänyt aiemmin, ennen yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantuloa, perustuslain 10 §:n momentin mukaisen henkilötietojen suojan kannalta tärkeinä sääntelykohteina ainakin rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden sallittuja käyttötarkoituksia mukaan luettuna tietojen luovutettavuus sekä tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä ja rekisteröidyn oikeusturvaa (PeVL 25/1998 vp). Näiden seikkojen sääntelyn lain tasolla on tullut lisäksi olla kattavaa ja yksityiskohtaista.
Yleinen tietosuoja-asetus on EU:n säädös, joka on kaikilta osiltaan velvoittava ja jota sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. EU:n tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin lainsäädäntö on ensisijaista suhteessa kansallisiin säännöksiin oikeuskäytännössä määriteltyjen edellytysten mukaisesti (ks. esim. PeVL 1/2018 vp). Perustuslakivaliokunta on todennut, että sen valtiosääntöisiin tehtäviin ei kuulu kansallisen täytäntöönpanosääntelyn arviointi EU:n aineellisen lainsäädännön kannalta (ks. esim. PeVL 31/2017 vp, s. 4). Perustuslakivaliokunta on kuitenkin esittänyt huomioita EU:n lainsäädännön ja kansallisen lainsäädännön suhteesta. Valiokunta on tulkintakäytännössään pitänyt tärkeänä, että siltä osin kuin EU:n lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen, tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset (ks. PeVL 25/2005 vp). Valiokunta on tämän johdosta painottanut, että hallituksen esityksessä on erityisesti perusoikeuksien kannalta merkityksellisen sääntelyn osalta syytä tehdä selkoa kansallisen liikkumavaran alasta (PeVL 26/2017 vp, s. 42, PeVL 2/2017 vp, s. 2, PeVL 44/2016 vp, s. 4).
Yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantulon jälkeen perustuslakivaliokunta on tarkistanut tulkintakäytäntöään perustuslain 10 §:n mukaista henkilötietojen suojaa koskevasta sääntelystä. Se on pitänyt lähtökohtaisesti riittävänä perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, että sääntely täyttää tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset (ks. PeVL 14/ 2018 vp, s. 3–5, PeVL 15/2018 vp, PeVL 2/2018 vp). Perustuslakivaliokunta on todennut, että henkilötietojen suojan toteuttaminen tulisi jatkossa ensisijaisesti taata yleisen tietosuoja-asetuksen ja sitä täydentävän kansallisen yleislain nojalla. Tähän liittyen tulisi välttää kansallisen erityislainsäädännön säätämistä sekä varata sellaisen säätäminen vain tilanteisiin, joissa se on yhtäältä sallittua tietosuoja-asetuksen kannalta ja toisaalta välttämätöntä henkilötietojen suojan toteuttamiseksi (PeVL 2/2018 vp, s. 5). Myös sääntelyn selkeyden vuoksi kansallisen erityislainsäädännön säätämiseen tulee jatkossa suhtautua pidättyvästi ja rajata sellaisen säätäminen vain välttämättömään tietosuoja-asetuksen antaman kansallisen liikkumavaran puitteissa. Perustuslakivaliokunnan mielestä on kuitenkin selvää, että erityislainsäädännön tarpeellisuutta on arvioitava myös tietosuoja-asetuksen edellyttämän riskiperustaisen lähestymistavan mukaisesti kiinnittämällä huomiota tietojen käsittelyn aiheuttamiin uhkiin ja riskeihin. Mitä korkeampi riski käsittelystä aiheutuu luonnollisen henkilön oikeuksille ja vapauksille, sitä perustellumpaa on yksityiskohtaisempi sääntely. Tällä seikalla on erityistä merkitystä arkaluonteisten tietojen käsittelyn osalta (PeVL 14/ 2018 vp, s. 3–5).
Esityksessä ehdotettu ilmanlaadun tietovarantoa koskeva sääntely sisältäisi erityissääntelyä suhteessa yleiseen tietosuoja-asetukseen ja tietosuojalakiin. Erityissääntelyssä olisi kyse yleisen tietosuoja-asetuksen tiettyjen artikloiden sallimasta kansallisen liikkumavaran käytöstä. Ilmanlaadun tietovarannon käyttötarkoitus ja tietosisältö liittyvät ensisijaisesti ilmanlaadun seurantaa koskevien tietojen keräämiseen. Ilmanlaadun seuranta on EU-lainsäädäntöön perustuva lakisääteinen velvollisuus, ja seurantaa koskevat tiedot liittyvät osaltaan ympäristönsuojelulain täytäntöönpanon seurantaan ja valvontaan. Tietovarantoon kerättävät henkilötiedot rajoittuvat vain niihin tietoihin, jotka ovat välttämättömiä sen käyttötarkoituksen toteuttamiseksi. Näin ollen voidaan arvioida, että ehdotettu kansallinen sääntely täyttää EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaiset yleisen edun ja oikeasuhteisuuden vaatimukset ja on välttämätöntä suhteessa sekä tietosuoja-asetukseen että tietosuojalakiin. Lakiehdotusten suhdetta yleisen tietosuoja-asetuksen sisältämään kansalliseen liikkumavaraan kuvataan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön edellyttämällä tavalla yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Edellä esitetyn perusteella ja koska uudistetussa ilmanlaatudirektiivissä on säännöksiä, jotka ehdotetaan pantaviksi täytäntöön lailla, annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Lakiehdotus 1 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 5 §:n 1 momentin 19 kohta, 25 §, 143–148 ja 186 §, 190 §:n 4 momentti, 191 §, 209 §:n 2 momentti ja 211 a §, sellaisina kuin ne ovat, 5 §:n 1 momentin 19 kohta laissa 49/2019, 143 § laeissa 49/2019, 283/2023 ja 817/2025, 144 § osaksi laissa 49/2019, 145 § laeissa 1068/2016, 1064/2017 ja 283/2023, 146 § osaksi laissa 283/2023, 147 § laeissa 327/2016 ja 817/2025, 148 § osaksi laissa 817/2025, 186 §, 190 §:n 4 momentti ja 191 § laissa 817/2025, 209 §:n 2 momentti laissa 384/2016 sekä 211 a § laissa 283/2023, sekä lisätään 5 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 881/2018 ja 49/2019, uusi 6 a ja 20–40 kohta, lakiin uusi 142 a–142 d, 144 a, 144 b, 145 a–145 e, 146 a, 147 a, 147 b ja 148 a § ja 175 §:ään, sellaisena kuin se on laeissa 1166/2018, 817/2025 ja 824/2025, uusi 5 momentti seuraavasti:
5 §Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
6 a) ympäristönlaatutavoitteella Euroopan unionin lainsäädännössä tai kansallisesti säädettyä yksilöityä ympäristön tilan tavoitetta;
19) kansallisilla päästövähennysvelvoitteilla päästökattodirektiivissä Suomelle vahvistettuja tiettyjä ilmaan johdettavia päästöjä koskevia päästövähennyksiä, jotka on saavutettava tavoitekalenterivuoden aikana ja jotka on ilmaistu prosenttiosuutena vuoden 2005 päästöjen kokonaismääristä;
20) ilmanlaatudirektiivillä ilmanlaadusta ja sen parantamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä (EU) 2024/2881;
21) ilmalla ulkoilmaa alailmakehässä lukuun ottamatta ilmaa niillä työpaikoilla, joihin sovelletaan työterveyttä ja -turvallisuutta koskevia säännöksiä, ja alueilla, joille yleisöllä ei ole säännöllistä pääsyä;
22) kaupunkien tausta-alueilla kaupunki- ja esikaupunkialueita, joilla esiintyvät epäpuhtauksien pitoisuudet edustavat kaupunkiväestön yleistä altistumista;
23) maaseudun tausta-alueilla maaseutualueita, joiden väestötiheys on alhainen ja joilla esiintyvät epäpuhtauksien pitoisuudet edustavat maaseutuväestön, kasvillisuuden ja luonnon ekosysteemien yleistä altistumista;
24) ilmansuojelusuunnitelmalla suunnitelmaa, johon sisältyy politiikkatoimia ja toimenpiteitä, joita toteutetaan raja-arvojen, tavoitearvojen tai keskimääräisen altistumisen vähennysvelvoitteiden saavuttamiseksi sen jälkeen, kun kyseiset arvot tai kyseisten velvoitteiden edellyttämät tasot ovat ylittyneet;
25) ilmansuojelun etenemissuunnitelmalla ilmansuojelusuunnitelmaa, joka hyväksytään ennen raja-arvojen ja tavoitearvojen saavuttamisen määräaikaa ja jossa esitetään politiikkatoimia ja toimenpiteitä kyseisten raja-arvojen ja tavoitearvojen saavuttamiseksi niiden saavuttamiselle asetetussa määräajassa;
26) lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmalla suunnitelmaa, jossa vahvistetaan kiireelliset toimenpiteet, jotka on toteutettava lyhyellä aikavälillä varoituskynnysten ylittymisen välittömän riskin vähentämiseksi tai sen ylityksen keston lyhentämiseksi;
27) mallintamissovelluksella sellaisen mallintamisjärjestelmän soveltamista, jossa mallintamisjärjestelmällä tarkoitetaan mallien ja alamallien sekä syöttötietojen muodostamaa ketjua, ja mallintamisjärjestelmän mahdollista jälkikäsittelyä;
28) ilmanlaadun seuranta-alueella aluetta, joka on rajattu ilmanlaadun arviointia ja hallintaa varten 142 a §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa;
29) ilman saastumisen keskittymillä ilmanlaadun seuranta-alueilla olevia paikkoja, joilla on suurimmat saastepitoisuudet, joille väestö todennäköisesti altistuu suoraan tai välillisesti ajanjaksona, joka on merkittävä suhteessa raja- tai tavoitearvojen keskiarvon laskentajaksoon, myös silloin, kun epäpuhtaustasoon vaikuttavat voimakkaasti päästöt ruuhkaisilta ja runsaasti liikennöidyiltä teiltä, yksittäisestä teollisesta saastumisen lähteestä tai teollisuusalueelta, jolla on useita saastumisen lähteitä, satamista, lentoasemista, asuntojen lämmityksestä tai niiden yhdistelmästä sekä muista suurista saastumisen lähteistä;
30) supermittausasemalla kaupunkien tausta-alueella tai maaseudun tausta-alueella sijaitsevaa mittausasemaa, jossa yhdistetään useita näytteenottopaikkoja pitkän aikavälin tietojen keräämiseksi useista epäpuhtauksista;
31) luonnollisista lähteistä peräisin olevilla päästöosuuksilla tulivuorenpurkauksista, maanjäristyksistä, geotermisestä toiminnasta, luontaisesti syttyneistä maastopaloista, voimakkaista tuulista, meren pärskeistä tai kuivilta alueilta peräisin olevien luontoperäisten hiukkasten resuspensiosta tai kulkeutumisesta ilmakehässä sekä muista vastaavista luonnonilmiöistä johtuvia epäpuhtauspäästöjä, jotka eivät johdu ihmisen toiminnasta;
32) keskimääräisen altistumisen alueyksiköllä aluetta, joka on nimetty 142 a §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa keskimääräisen altistumisen indikaattorin määrittämistä varten ja joka vastaa yhteisestä tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistöstä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1059/2003 (NUTS) vahvistettua NUTS 1- tai NUTS 2 -aluetta taikka kahden tai useamman vierekkäisen NUTS 1- tai NUTS 2 -alueen yhdistelmää edellyttäen, että niiden yhteenlaskettu kokonaiskoko on pienempi kuin kyseisen jäsenvaltion koko alue ja enintään 85 000 neliökilometriä;
33) epäpuhtaudella kaikkia ilmassa olevia aineita, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia ihmisten terveydelle tai ympäristölle;
34) raja-arvolla pitoisuutta, joka on vahvistettu tieteellisin perustein ihmisen terveydelle tai ympäristölle haitallisten vaikutusten välttämiseksi, ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi, joka on saavutettava määrätyn ajan kuluessa ja jota ei saa ylittää sen jälkeen, kun se on saavutettu;
35) varoituskynnyksellä pitoisuutta, jonka ylittyessä lyhytaikainen altistuminen vaarantaa ihmisten terveyden koko väestön osalta ja jonka ylittyessä jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteitä viipymättä;
36) tiedotuskynnyksellä pitoisuutta, jonka ylittyessä lyhytaikainen altistuminen vaarantaa ihmisten terveyden erityisen herkkien ja haavoittuvien väestöryhmien osalta ja jonka ylittyessä tarvitaan välitöntä ja asianmukaista tiedottamista;
37) tavoitearvolla pitoisuutta, joka on vahvistettu tieteellisin perustein ihmisen terveydelle tai ympäristölle haitallisten vaikutusten välttämiseksi, ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi ja joka on saavutettava mahdollisuuksien mukaan määrätyn ajan kuluessa;
38) keskimääräisen altistumisen vähennysvelvoitteella velvoitetta keskimääräisen altistumisen alueyksikön väestön indikaattorina ilmaistun keskimääräisen altistumisen prosentuaaliseen pienentämiseen, jonka tavoitteena on vähentää ihmisten terveydelle aiheutuvia haitallisia vaikutuksia, joka on saavutettava määrätyn ajan kuluessa ja jota ei saa ylittää sen jälkeen, kun se on saavutettu;
39) herkillä ja haavoittuvilla väestöryhmillä väestöryhmiä, jotka ovat pysyvästi tai tilapäisesti herkempiä tai alttiimpia ilmansaastumisen vaikutuksille kuin väestö keskimäärin sellaisten erityispiirteiden vuoksi, jotka tekevät altistumisen terveysvaikutuksista merkittävämpiä, tai koska heillä on suurempi herkkyys tai alhaisempi kynnys terveysvaikutuksille tai heikommat mahdollisuudet suojautua ilmansaastumisen vaikutuksilta;
40) ilmanlaadun parantamista koskevalla suunnitelmalla kohdassa 24–26 tarkoitettua suunnitelmaa.
25 §Asiantuntijaviranomaiset ja -laitokset
Valtion viranomaiset ja tutkimuslaitokset voivat toimia tämän lain mukaisina asiantuntijaviranomaisina tai -laitoksina antamalla lausuntoja sekä tekemällä tutkimuksia ja selvityksiä tämän lain mukaisille viranomaisille. Ympäristöministeriö voi määrätä asiantuntijalaitoksen toimimaan ympäristöalan kansallisena vertailulaboratoriona tai -laitoksena. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä asiantuntijaviranomaisista ja -laitoksista sekä niiden tehtävistä.
142 a §Ilmanlaadun seurannan järjestäminen seuranta-alueilla ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköissä
Ilmanlaadun seuranta on ilmanlaadun seuranta-alueilla ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköissä järjestettävä noudattaen vaatimuksia mitattavien epäpuhtauksien, arviointikynnysten ja -perusteiden, näytteenottopaikkojen lukumäärän ja sijainnin, arviointi- ja vertailumenetelmien sekä tietojen laatuvaatimusten seurantaa koskevia vaatimuksia. Seurannan tarkoituksena on kerätä tietoa ilman epäpuhtauksien pitoisuuksista 141 §:n nojalla ilmanlaadun turvaamiseksi säädettyjen ympäristönlaatuvaatimusten ja -tavoitteiden noudattamisen arvioimiseksi.
Kukin ilmanlaadun seuranta-alueeseen kuuluva kunta vastaa ilmanlaadun seurannasta omalla alueellaan. Kuitenkin Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa huolehtivat ilmanlaadun seurannasta yhdessä siten, että siitä vastaa niiden puolesta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY (HSY). Ilmatieteen laitos vastaa ilmanlaadun seurannasta maaseudun tausta-alueilla. Lupa- ja valvontaviraston on oltava selvillä ilmanlaadusta ja huolehdittava siitä, että tässä pykälässä tarkoitettu ilmanlaadun seuranta on järjestetty seurantaa koskevien vaatimusten mukaisesti.
Ympäristöministeriö voi määrätä kunnan, viranomaisen tai asiantuntijalaitoksen huolehtimaan ultrapienten hiukkasten pitoisuuksien seurannasta ilman saastumisen keskittymässä. Seurantaan käytettävien mittausasemien lukumäärää on koko Suomen alueella tarvittaessa tarkistettava, jotta lukumäärä vastaa ilmanlaatudirektiivin 9 artiklaan liittyvän liitteen III kohdassa D säädettyä asukaslukuperusteista vaatimusta.
Ympäristöministeriö voi määrätä kunnan, viranomaisen tai asiantuntijalaitoksen huolehtimaan keskimääräisen altistumisen alueyksiköissä vähennysvelvoitteen seurannasta. Seurantaan käytettävien mittausasemien lukumäärää on keskimääräisen altistumisen alueyksiköiden alueella tarvittaessa tarkistettava, jotta se vastaa ilmanlaatudirektiivin 9 artiklaan liittyvän liitteen III kohdassa B säädettyjä asukaslukuperusteisia vaatimuksia.
Ympäristöministeriön on vähintään kahden vuoden välein selvitettävä, onko 3 ja 4 momentin mukaisten seurantojen edellyttämien mittausasemien lukumäärää tarpeen tarkistaa. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitettua seurantaa koskevista vaatimuksista, seurannan järjestämisestä sekä seurannan järjestämiseen liittyvästä vastuunjaosta.
142 b §Ilmanlaadun seurannan järjestäminen supermittausasemilla
Ilmanlaadun seurannan järjestämiseksi voi olla supermittausasemia]. Ilmanlaadun seuranta supermittausasemilla on järjestettävä noudattaen mitattavien epäpuhtauksien, näytteenottopaikkojen lukumäärän ja sijainnin, arviointi- ja vertailumenetelmien sekä tietojen laatuvaatimusten seurantaa koskevia vaatimuksia. Seurannan tarkoituksena on kerätä tietoa ilman epäpuhtauksien pitoisuuksista.
Ympäristöministeriö voi määrätä kunnan, viranomaisen tai asiantuntijalaitoksen huolehtimaan ilmanlaadun seurannasta supermittausasemalla kaupungin tai maaseudun tausta-alueella. Supermittausasemien lukumäärän koko Suomen alueella on vastattava ilmanlaatudirektiivin 10 artiklan 1 kohdassa säädettyjä asukasluku- ja pinta-alavaatimuksia. Ympäristöministeriön on vähintään kahden vuoden välein selvitettävä, onko lukumäärää tarpeen tarkistaa.
Edellä 2 momentissa tarkoitetuista maaseudun tausta-alueen supermittausasemista yksi tai useampi voi olla yhteinen toisen Euroopan unionin jäsenvaltion kanssa.
Lupa- ja valvontaviraston on huolehdittava siitä, että tässä pykälässä tarkoitettu ilmanlaadun seuranta on järjestetty seurannalle säädettyjen vaatimusten mukaisesti.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitettua seurantaa koskevista vaatimuksista, seurannan järjestämisestä sekä seurannan järjestämiseen liittyvästä vastuunjaosta.
142 c §Ilmanlaadun seurantatietojen toimittaminen Euroopan komissiolle
Ilmatieteen laitoksen on toimitettava 142 a ja 142 b §:n mukaiseen seurantaan perustuvat ilmanlaadun seurantatiedot Euroopan komissiolle noudattaen, mitä ilmanlatudirektiivin 23 artiklassa säädetään. Tietojen keräämiseen käytettävästä ilmanlaadun tietovarannosta säädetään 142 d §:ssä.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmanlaadun seurantatietojen toimittamisesta Euroopan komissiolle.
142 d §Ilmanlaadun tietovaranto
Eräitä ilmanlaatuun liittyviä tietoja varten on ilmanlaadun tietovaranto. Ilmanlaadun tietovarantoa käytetään ilmanlaadun seurantaan liittyvien tietojen keräämiseen ja muuhun käsittelyyn ilmanlaatudirektiivissä edellytettyä raportointia ja muita viranomaistehtäviä varten. Ilmanlaadun tietovarannon rekisterinpitäjä on Ilmatieteen laitos.
Ilmatieteen laitoksen on tallennettava ilmanlaadun tietovarantoon tietovarannon käyttötarkoituksen kannalta tarpeelliset laitoksen vastuualueen tiedot. Kunkin kunnan ja HSY:n on toimitettava vastaavat omien vastuualueidensa tiedot Ilmatieteen laitokselle tallennettavaksi tietovarantoon.
Ilmatieteen laitoksen on julkaistava tietovarantoon tallennetut ilmanlaadun seurantatiedot yleisen tietoverkon välityksellä.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmanlaadun tietovarantoon tallennettavista ja tallennettavaksi toimitettavista tiedoista sekä niiden julkaisemisesta yleisen tietoverkon välityksellä.
143 §Muu ympäristön tilan seuranta
Kunnan on alueellaan huolehdittava paikallisten olojen edellyttämästä tarpeellisesta ympäristön tilan seurannasta asianmukaisin menetelmin. Lupa- ja valvontavirasto huolehtii osaltaan ympäristön tilan seurannasta.
Lupa- ja valvontavirasto huolehtii yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa päästökattodirektiivin 9 artiklan mukaisesta ilmaan joutuvien päästöjen aiheuttamien haitallisten ekologisten muutosten seurannasta pintavesissä osana vesienhoitoon ja merenhoitoon liittyvää pinta- ja pohjavesien sekä Itämeren tilan seurantaa. Luonnonvarakeskus huolehtii mainitun artiklan mukaisesta seurannasta metsämailla ja Ilmatieteen laitos huolehtii mainitun artiklan mukaisesta seurannasta otsonin kuormituksen osalta. Ympäristöministeriö teettää mainitun artiklan mukaisen seurannan suomailla. Seurannan järjestämisessä noudatetaan, mitä päästökattodirektiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään.
Suomen ympäristökeskus huolehtii myös sille erikseen muualla lainsäädännössä säädetyistä ympäristön tilan seurantaan liittyvistä tehtävistä.
Seurantatiedot on julkistettava ja niistä on tiedotettava tarvittavassa laajuudessa. Niistä on lisäksi toimitettava tietoja Euroopan unionille noudattaen, mitä Euroopan unionin lainsäädännössä säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ympäristön tilan seurannan järjestämisestä, seuranta- ja arviointimenetelmistä ja niiden laatutavoitteista sekä seurantatietojen julkistamisesta sekä niiden toimittamisesta Euroopan unionille.
Vesienhoitoon ja merenhoitoon liittyvästä pinta- ja pohjavesien sekä Itämeren tilan seurannasta ja seurantatiedoista tiedottamisesta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetussa laissa ja sen nojalla.
144 §Ilmanlaadun hallinta
Ilmanlaadun hallinnasta on huolehdittava ilmanlaadun seuranta-alueilla ja keskimääräisen altistumisen alueyksiköissä. Ilmanlaadun hallinnan tarkoituksena on ylläpitää hyvää ilmanlaatua ja parantaa sitä sekä pitää ilman epäpuhtauspitoisuudet sellaisina, että ne pysyvät ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädettyjen ympäristönlaatuvaatimusten ja tavoitearvojen mukaisina. Otsonin tavoitearvojen saavuttamiseen pyrittäessä on otettava huomioon otsonin leviäminen ilmakehässä, meteorologiset olosuhteet sekä luonnosta peräisin olevat haihtuvat orgaaniset yhdisteet siinä määrin, kuin niihin voidaan vaikuttaa kohtuullisin kustannuksin.
Kunta vastaa käytettävissä olevin keinoin ilmanlaadun hallinnasta omalla alueellaan. Jos ilmanlaadun hallinta joissain tilanteissa edellyttää kunnan arvion mukaan joko liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain (503/2005) mukaan elinvoimakeskuksen ylläpitovastuulla oleviin valtion maanteihin kohdistuvia toimia tai alueellisia toimia laajempia toimia, kunnan on ilmoitettava asiasta Lupa- ja valvontavirastolle. Lupa- ja valvontaviraston on näissä tilanteissa huolehdittava siitä, että ne viranomaiset, joilla on tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa ilmanlaatuun, tekevät yhteistyötä ja yhteensovittavat ilmanlaadun hallintatoimet. Yhteistyöhön kutsuttavia viranomaisia ovat Lupa- ja valvontavirasto, kunta tai kunnat sekä elinvoimakeskus. Tarpeen mukaan myös ympäristöministeriö on kutsuttava mukaan yhteistyöhön.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmanlaadun hallinnasta sekä siihen liittyvistä vastuista.
144 a §Ilmanlaatuun liittyvistä tiedoista tiedottaminen
Yleisölle, ympäristö- ja terveysjärjestöille sekä asian kannalta merkityksellisille järjestöjen ja terveydenhuoltoalan elimille ja teollisuuden toimialaliitoille on tarjottava:
1) 142 a ja 142 b §:n mukaiseen ilmanlaadun seurantaan perustuvat ajantasaiset ilmanlaatutiedot;
2) ajantasaiset tiedot näytteenottopaikoista;
3) ajantasaiset tiedot ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädettyjen tiedotus- ja varoituskynnysten ylityksistä;
4) ilman epäpuhtauksien terveys- ja ympäristövaikutukset;
5) muut kuin 1–4 kohdassa tarkoitetut ilmanlaatuun liittyvät ajantasaiset ja olennaiset tiedot.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut tiedot on julkaistava yleisen tietoverkon kautta. Lisäksi voidaan käyttää muita helposti saatavilla olevia ja maksuttomia viestintäkanavia niin, että tiedot saavuttavat mahdollisimman laajan yleisön. Tietojen keräämiseen ja julkaisuun käytettävästä ilmanlaadun tietovarannosta säädetään 142 d §:ssä.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta tiedottamisesta vastaavat 142 a ja 142 b §:n mukaan ilmanlaadun seurannasta vastaavat tahot kukin omalla vastuualueellaan. Kuitenkin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa sen toimialaan kuuluvasta terveysvaikutuksiin liittyvästä tiedottamisesta ja kukin elinvoimakeskus vastaa tiedottamisesta, joka liittyy sen ylläpitovastuulla oleviin valtion maanteihin kohdistuviin toimiin.
Hyväksyttyyn ilmanlaadun parantamista koskevaan suunnitelmaan liittyvästä tiedottamisesta säädetään 147 a §:ssä. Raja-arvojen määräaikojen pidentämistä koskevaan ympäristöministeriön päätökseen liittyvästä tiedottamisesta säädetään 147 b §:ssä.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetusta tiedottamisesta ja sen toteuttamisesta sekä näihin liittyvästä vastuunjaosta.
144 b §Ilmanlaadun turvaamiseksi annettavat määräykset
Kunta voi ilmanlaadun turvaamiseksi antaa määräyksiä ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman toimeenpanemiseksi.
Kunta voi antaa ilmanlaadun turvaamiseksi määräyksiä sellaisten toimintojen rajoittamisesta tai keskeyttämisestä, jotka eivät ole luvanvaraisia, ilmoituksenvaraisia tai rekisteröitäviä. Tällainen määräys voidaan antaa päästöjen vähentämiseksi tilanteissa, joissa ympäristönsuojeluviranomainen ei voi antaa 180 §:n nojalla yksittäistä määräystä tarkastuksen perusteella.
Määräyksien on oltava kohtuullisia ottaen huomioon toiminnan luonne ja ympäristön pilaantumisen merkittävyys. Kunnan ja elinvoimakeskuksen mahdollisuudesta antaa liikennettä rajoittavia määräyksiä säädetään muualla lainsäädännössä.
145 §Ilmansuojelusuunnitelman laatimisvelvollisuus
Jos ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädettyä ympäristönlaatuvaatimusta tai -tavoitetta ei saavuteta, on 3 momentissa säädetyn vastuutahon laadittava tai päivitettävä ilmansuojelusuunnitelma kyseisten ympäristönlaatuvaatimusten ja -tavoitteiden täyttämiseksi ja tilanteen keston lyhentämiseksi.
Jos ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädetyistä ympäristönlaatuvaatimuksista tai -tavoitteista ei saavuteta useampaa kuin yhtä, on 3 momentissa säädetyn vastuutahon tarpeen mukaan laadittava kaikki kyseessä olevat ilman epäpuhtaudet kattava ilmansuojelusuunnitelma.
Kunta vastaa ilmansuojelusuunnitelman laatimisesta alueellaan 1 momentin mukaisessa tilanteessa. Jos ilmansuojelusuunnitelma vaatii kunnan arvion mukaan yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa, sovelletaan mitä 146 b §:ssä on säädetty.
Kunnan on osana ilmansuojelusuunnitelman laatimista arvioitava tarve soveltaa kyseisen kunnan alueella sijaitseviin keskisuuriin energiantuotantolaitoksiin keskisuuria polttolaitoksia koskevassa direktiivissä säädettyjä päästöraja-arvoja tiukempia raja-arvoja, jos kyseisten raja-arvojen soveltaminen auttaisi tehokkaasti ja huomattavasti parantamaan ilmanlaatua. Arvioinnissa on otettava huomioon mainitun direktiivin 6 artiklan 10 kohdassa tarkoitetun Euroopan komission järjestämän tietojenvaihdon tulokset.
145 a §Poikkeukset ilmansuojelusuunnitelman laatimisvelvollisuudesta
Ilmansuojelusuunnitelmaa ei 145 §:ssä säädetystä poiketen tarvitse laatia:
1) jos kyse on 148 §:ssä tarkoitetusta hengitettäville hiukkasille (PM 10) säädettyjen raja-arvojen ylityksestä;
2) jos kyse on 148 a §:ssä tarkoitetusta luonnollisesta lähteestä peräisin olevasta epäpuhtaudesta johtuva raja-arvon ylittyminen tai jos keskimääräisen altistumisen vähennysvelvoitetta ei saavuteta;
3) otsonin tavoitearvojen saavuttamiseksi, jos maantieteelliset ja meteorologiset olosuhteet huomioon ottaen ei ole todellisia mahdollisuuksia vähentää otsonipitoisuuksia tai jos toimista aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia.
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa ilmansuojelusuunnitelman laatimisesta vastaavan viranomaisen on esitettävä Euroopan komissiolle ja 144 a § 1 momentissa tarkoitetuille tahoille yksityiskohtaiset perustelut, miksi ei ole todellisia mahdollisuuksia vähentää otsonipitoisuuksia. Perustelujen esittämiseen sovelletaan, mitä 144 a § 2 momentissa säädetään tiedottamisen toteuttamistavoista.
Jos kyse on merkittävän kaukokulkeuman vuoksi aiheutuneesta raja-arvon ylityksestä, sovelletaan mitä 211 a §:ssä säädetään toisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa laadittavista yhteisistä ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan ja 20 artiklan mukaisista ilmanlaadun parantamista koskevista suunnitelmista sekä muusta yhteistyöstä toisten jäsenvaltioiden ja muiden valtioiden kanssa.
145 b §Ilmansuojelusuunnitelman sisältövaatimukset
Ilmansuojelusuunnitelman tulee sisältää suunnitelman laatimisen kannalta olennaiset tiedot ilmanlaadun heikkenemisestä ja toimet ilmanlaatuun vaikuttavien päästöjen vähentämiseksi. Suunnitelmaan on sisällytettävä tarpeen mukaan myös toimia herkkien ja haavoittuvien väestöryhmien suojelemiseksi. Lisäksi suunnitelmassa on arvioitava merkityksellisten epäpuhtauksien osalta varoituskynnysten ylittymisen riski. Arviota käytetään tarvittaessa lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmassa.
Jos jonkin raja-arvon ylittymistä tai tilannetta, jossa otsonin tavoitearvoa ei saavuteta, käsitellään jo ilmansuojelun etenemissuunnitelmassa, on varmistettava, että kyseisessä ilmansuojelun etenemissuunnitelmassa vahvistetut toimet ovat asianmukaisia, jotta ylitysaika voidaan pitää mahdollisimman lyhyenä, ja tarvittaessa toteutettava täydentäviä ja tehokkaampia toimia ja noudatettava 147 § 4 momentissa säädettyä menettelyä ilmansuojelun etenemissuunnitelman päivittämiseksi.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmansuojelusuunnitelman sisällöstä.
145 c §Ilmansuojelusuunnitelman yhdenmukaisuus muiden ilmanlaatuun vaikuttavien Euroopan unionin lainsäädännössä edellytettyjen kansallisten suunnitelmien kanssa
Ilmansuojelusuunnitelman sisällössä on mahdollisuuksien mukaan varmistettava yhdenmukaisuus muiden Euroopan unionin lainsäädännössä edellytettyjen ilmanlaatuun merkittävästi vaikuttavien kansallisten suunnitelmien kanssa. Jos ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädettyä otsonin tavoitearvoa ei saavuteta, on ympäristöministeriön varmistettava, että 149 c §:ssä tarkoitettu kansallinen ilmansuojeluohjelma sisältää toimia, joilla puututaan päästökattodirektiivin soveltamisalaan kuuluviin otsonia muodostaviin yhdisteisiin.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetuista muista ilmanlaatuun merkittävästi vaikuttavista Euroopan unionin lainsäädännössä edellytetyistä suunnitelmista.
145 d §Ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisvelvollisuus ja sisältövaatimukset
Jos ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädetty raja-arvo, joka 1 päivänä tammikuuta 2030 alkaen tulee voimaan, ylittyy 1 päivän tammikuuta 2026 ja 31 päivän joulukuuta 2029 välisenä aikana tai mainitun pykälän nojalla säädettyä otsoin tavoitearvoa ei saavuteta, on laadittava kyseistä epäpuhtautta koskeva ilmansuojelun etenemissuunnitelma. jotta ympäristön laatuvaatimukset ja -tavoitteet voidaan saavuttaa 2030 mennessä. Kunta vastaa ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisesta alueellaan 1 momentin mukaisessa tilanteessa. Jos ilmansuojelun etenemissuunnitelma vaatii kunnan arvion mukaan yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa, sovelletaan mitä 146 b §:ssä on säädetty yhteisestä ilmanlaatua parantavasta suunnitelmasta. Ilmansuojelun etenemissuunnitelman tulee sisältää suunnitelman laatimisen kannalta olennaiset tiedot ilmanlaadun heikkenemisestä ja toimet ilmanlaatuun vaikuttavien päästöjen vähentämiseksi. Suunnitelmaan on sisällytettävä tarpeen mukaan myös toimia herkkien ja haavoittuvien väestöryhmien suojelemiseksi. Lisäksi suunnitelmassa on tarvittaessa arvioitava merkityksellisten epäpuhtauksien osalta se varoituskynnysten ylittymisen riski, joka liittyy lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman laatimiseen.
Ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisessa sovelletaan, mitä 145 c §:ssä säädetään ilmansuojelusuunnitelman yhdenmukaisuudesta muiden ilmanlaatuun vaikuttavien Euroopan unionin lainsäädännössä edellytettyjen kansallisten suunnitelmien kanssa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmansuojelun etenemissuunnitelman sisällöstä.
145 e §Poikkeukset ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisvelvollisuudesta
Ilmansuojelun etenemissuunnitelmaa ei 145 d §:ssä säädetystä poiketen tarvitse laatia:
1) jos kyse on 148 §:ssä tarkoitetusta hengitettäville hiukkasille (PM 10) säädettyjen raja-arvojen ylityksestä;
2) jos kyse on 148 a §:ssä tarkoitetusta luonnollisesta lähteestä peräisin olevasta raja-arvojen ylityksestä;
3) otsonin tavoitearvojen saavuttamiseksi, jos maantieteelliset ja meteorologiset olosuhteet huomioon ottaen ei ole todellisia mahdollisuuksia vähentää otsonipitoisuuksia tai jos toimenpiteistä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia;
4) jos ilmanlaatudirektiivin liitteen VIII kohdan A alakohdan 5 perusskenaario osoittaa, että raja-arvo tai tavoitearvo saavutetaan jo voimassa olevilla toimilla, tai että ylitys johtuu tilapäisestä toiminnasta, joka vaikuttaa epäpuhtauspitoisuuksiin yhden vuoden aikana.
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisesta vastaavan viranomaisen on esitettävä Euroopan komissiolle ja 144 a § 1 momentissa tarkoitetuille tahoille yksityiskohtaiset perustelut, miksi ei ole todellisia mahdollisuuksia vähentää otsonipitoisuuksia. Perustelujen esittämiseen sovelletaan, mitä 144 a § 2 momentissa säädetään tiedottamisen toteuttamistavoista.
Jos kyse on merkittävän kaukokulkeuman vuoksi aiheutuneesta raja-arvon ylityksestä, sovelletaan mitä 211 a §:ssä säädetään toisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa laadittavista yhteisistä ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan ja 20 artiklan mukaisista ilmanlaadun parantamista koskevista suunnitelmista sekä muusta yhteistyöstä toisten jäsenvaltioiden ja muiden valtioiden kanssa.
146 §Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman laatimisvelvollisuus ja sisältövaatimukset
Jos ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädetty varoituskynnys on vaarassa ylittyä tai ylittyy, on 2 momentin mukaisen vastuutahon laadittava lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma ylityksen riskin vähentämiseksi ja ylityksen keston lyhentämiseksi. Jos kyse on 211 a §:ssä tarkoitetusta merkittävän kaukokulkeuman vuoksi aiheutuneesta varoituskynnyksen ylityksestä, sovelletaan lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmaan, mitä mainitussa pykälässä säädetään toisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa laadittavista yhteisistä suunnitelmista ja muusta yhteistyöstä toisten jäsenvaltioiden ja muiden valtioiden kanssa.
Kunta vastaa lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman laatimisesta alueellaan 1 momentin mukaisessa tilanteessa. Jos lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma vaatii kunnan arvion mukaan yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa, sovelletaan mitä 146 b §:ssä on säädetty yhteisestä ilmanlaatua parantavasta suunnitelmasta.
Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman tulee sisältää suunnitelman laatimisen kannalta olennaiset tiedot ilmanlaadun heikkenemisestä sekä kiireelliset ja lyhyellä aikavälillä toteutettavat päästöjen vähentämistoimet, joilla ilmanlaatuun voidaan vaikuttaa mahdollisimman lyhyessä ajassa. Suunnitelmaa valmisteltaessa on harkittava toimia herkkien ja haavoittuvien väestöryhmien suojelemiseksi.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman sisällöstä.
146 a §Poikkeukset lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman laatimisvelvollisuudesta ja sisältövaatimuksista
Vaikka ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädetty otsonin varoituskynnys on vaarassa ylittyä tai ylittyy, lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmaa ei 146 §:ssä säädetystä poiketen tarvitse laatia, jos maantieteelliset, meteorologiset tai taloudelliset olosuhteet huomioon ottaen ei ole todellisia mahdollisuuksia vähentää otsonin varoituskynnyksen ylityksen uhkaa, kestoa tai vakavuutta.
Jos paikalliset maantieteelliset ja meteorologiset olosuhteet sekä kotitalouksien lämmitysjärjestelmien erityispiirteet huomioon ottaen mahdollisuudet vähentää otsonin varoituskynnyksen ylityksen riskiä hiukkasten (PM
10 ja PM
2,5) osalta ovat erittäin rajalliset, voidaan laatia sellainen lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma, joka sisältää vain sellaisia toimia, joilla pyritään suojelemaan sekä koko väestöä että herkkiä ja haavoittuvia väestöryhmiä, sekä helposti ymmärrettävään tiedotukseen suositeltavia toimintatapoja, joilla mitatulle tai ennustetulle ylitykselle altistumista voidaan vähentää.
146 b §Yhteinen ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma
Tilanteessa, jossa ympäristönlaatuvaatimusten ja -tavoitteiden täyttäminen sekä tilanteen keston lyhentäminen kunnan arvion mukaan edellyttää liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain mukaan elinvoimakeskuksen ylläpitovastuulla oleviin valtion maanteihin liittyviä toimia tai alueellisia toimia laajempia toimia, on kunnan ilmoitettava asiasta Lupa- ja valvontavirastolle. Näissä tilanteissa Lupa- ja valvontaviraston johdolla ja yhteistyössä 144 §:n mukaan ilmanlaadun hallinnasta vastaavien viranomaisten kanssa ratkaistaan, koskeeko ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman laatimisvastuu pelkästään kuntaa vai onko kyse tilanteesta, jossa useiden viranomaisten on laadittava yhdessä ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelmaa, joka sisältää viranomaiskohtaiset toimet ilmanlaadun parantamiseksi (yhteinen ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma). Jos alueellista laajemmat toimet Lupa- ja valvontaviraston arvion mukaan edellyttävät lainsäädännön valmistelua tai muita kansallisen tason toimia, sen tulee ilmoittaa asiasta ympäristöministeriölle näiden toimien harkitsemista varten.
Jos kyse on tilanteesta, jossa on laadittava yhteinen ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma, se laaditaan Lupa- ja valvontaviraston johdolla eri viranomaisten yhteistyönä, ja viranomaisten toimet on yhteensovitettava keskenään. Kukin viranomainen hyväksyy omat toimensa. Ympäristöministeriö valmistelee valtioneuvoston hyväksyttäväksi ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelman, joka koskee lainsäädännön valmistelua tai muita kansallisen tason toimia, tai yhteiseen ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelmaan sisällytettävät kyseiset toimet.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yhteisen ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelmaan liittyvästä laatimismenettelystä ja sisällöstä.
147 §Ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman laatimiseen ja päivittämiseen liittyvät määräajat ja päivittämistä koskevat sisältövaatimukset
Ilmansuojelusuunnitelma on laadittava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädetyn ympäristönlaatuvaatimuksen saavuttamatta jättäminen kirjattiin tai mainitun pykälän nojalla säädetty tavoitearvo jäi saavuttamatta, ja viimeistään kahden vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jona ylittyminen kirjattiin tai tavoitearvo jäi saavuttamatta.
Ilmansuojelun etenemissuunnitelma on laadittava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädetyn raja-arvon ylittyminen kirjattiin tai mainitun pykälän nojalla säädetty otsonin tavoitearvo jäi saavuttamatta, ja viimeistään kahden vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, joka ylittyminen kirjattiin tai tavoitearvo jäi saavuttamatta, ottaen huomioon, mitä 145 d § 1 momentissa säädetään ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisvelvollisuudesta.
Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma on laadittava viipymättä, kun varoituskynnys on vaarassa ylittyä tai se on ylittynyt.
Jos ylittyminen jatkuu kolmantena kalenterivuonna ilmansuojelusuunnitelman tai ilmansuojelun etenemissuunnitelman laatimisen määräajan päättymisen jälkeen, on suunnitelman laatimisesta vastuussa olevan viranomaisen päivitettävä suunnitelma viimeistään viiden vuoden kuluttua edellisen suunnitelmaa koskevan määräajan päättymisen jälkeen. Suunnitelmaa päivitettäessä on päivitettävä suunnitelman sisältyvät toimet sekä toimien vaikutus ennustettuihin päästöihin ja pitoisuuksiin. Lisäksi suunnitelmaan on sisällytettävä täydentäviä ja tehokkaampia toimia ylityksen keston pitämiseksi mahdollisimman lyhyenä.
Niitä perusteita, joilla otsonin tavoitearvoa koskeva ilmansuojelusuunnitelma ja ilmansuojelun etenemissuunnitelma voidaan 145 a ja 145 e § mukaan jättää laatimatta, on arvioitava uudelleen vähintään joka viides vuosi.
147 a §Ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman valmistelu ja hyväksyminen sekä suunnitelmasta tiedottaminen ja tietojen toimittaminen
Ilmanlaadun parantamista koskevaa suunnitelmaa valmisteltaessa on suunnitelman laatimisesta vastaavan viranomaisen laadittava suunnitelmaluonnos, joka sisältää luonnoksen suunnitelman sisällöksi ja sekä tiiviin yhteenvedon. Jos kyseessä on lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmaa koskeva suunnitelmaluonnos, jossa esitetään toteutettavat kiireelliset toimet, luonnoksen laatimisesta vastaava viranomainen voi ottaa yhteyttä ympäristöministeriöön parhaiden käytäntöjen selvittämiseksi. Ympäristöministeriö pyytää tarvittaessa Euroopan komissiota järjestämään ilmanlaatudirektiivin 20 artiklassa tarkoitetun jäsenmaiden parhaiden käytäntöjen vaihdon.
Ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman laatimisesta vastaavan viranomaisen on pyydettävä suunnitelmaluonnoksesta lausunto Lupa- ja valvontavirastolta ja muilta viranomaisilta, joiden toimialaan tai tehtäviin suunnitelma olennaisesti liittyy. Kaikille 144 a § 1 momentissa tarkoitettuja tahoille on varattava riittävän ajoissa tilaisuus tutustua suunnitelmaluonnokseen ja esittää mielipiteensä siitä ennen suunnitelman viimeistelyä. Mielipiteiden esittämiselle on varattava aikaa vähintään 30 päivää.
Päätös ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman hyväksymisestä tai päivittämisestä annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella. Julkisesta kuulutuksesta säädetään hallintolain 62 a §:ssä. Päätös voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
Hyväksytystä ilmanlaadun parantamista koskevasta suunnitelmasta perusteluineen sekä siitä, miten lausunnot ja mielipiteet on otettu huomioon, on tiedotettava noudattaen, mitä 144 a § 2 momentissa säädetään. Lisäksi suunnitelma on toimitettava ympäristöministeriölle sekä Lupa- ja valvontavirastolle sekä muille suunnitelman laatimisen kannalta tarpeellisille tahoille kuukauden kuluessa sen hyväksymisestä. Kunta vastaa yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman toimittamisesta Euroopan komissiolle noudattaen, mitä ilmanlaatudirektiivin 23 artiklassa säädetään. Ilmansuojelusuunnitelma ja ilmansuojelun etenemissuunnitelma on yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa toimitettava Euroopan komissiolle kahden kuukauden kuluessa niiden hyväksymisestä. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma on toimitettava komissiolle ilmanlaadun seurantatietojen raportoinnin yhteydessä vuoden kuluessa suunnitelman hyväksymisestä. Ilmanlaadun parantamista koskevaa suunnitelmaa päivitettäessä on noudatettava, mitä 2 momentissa säädetään lausuntojen pyytämisestä ja mielipiteiden esittämisestä.
Ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman sisältämien toimien toteuttamista ja suunnitelman päivittämistä koskevat tiedot on toimitettava vuosittain viimeistään 15 päivänä toukokuuta Lupa- ja valvontavirastolle ja ympäristöministeriölle.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman toimittamisesta Euroopan komissiolle.
147 b §Raja-arvoihin liittyvän määräajan pidentäminen
Alueella, jolla ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädetyt hiukkasten (PM 10 ja PM 2,5), typpidioksidin, bentseenin tai bentso(a)pyreenin raja-arvot ovat vaarassa ylittyä mainitun pykälän nojalla säädetyn määräajan jälkeen, kunta voi hakea määräajan pidennystä ilmansuojelun etenemissuunnitelmassa perustellulle ajanjaksolle ja enintään viideksi tai kymmeneksi vuodeksi ilmanlaatudirektiivin 18 artiklassa säädetyin edellytyksin.
Määräajan pidennystä koskeva hakemus on toimitettava vuoden 2028 loppuun mennessä ympäristöministeriölle ja lähetettävä tiedoksi Lupa- ja valvontavirastolle. Jos määräajan pidennyksen edellytykset täyttyvät, ympäristöministeriö täydentää hakemusta ja toimittaa sen Euroopan komission arvioitavaksi tammikuun 2029 loppuun mennessä. Kunnan, jota pidennys koskee, on toimitettava ilmansuojelun etenemissuunnitelma Euroopan komissiolle vuoden 2028 loppuun mennessä.
Jos raja-arvoa ei voida noudattaa Euroopan komission ilmanlaatudirektiivin 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti hyväksymään enintään viidellä vuodella pidennetyn määräajan päättymiseen mennessä, voi kunta tehdä hakemuksen pidentää kyseistä raja-arvoa koskevaa määräaikaa toisen kerran. Uusi hakemus voidaan tehdä ajanjaksolle, joka on enintään kaksi vuotta ensimmäisen määräajan pidennyksen päättymisestä ja joka on perusteltu päivitetyssä ilmansuojelun etenemissuunnitelmassa. Uuden hakemuksen tekeminen edellyttää, että ilmanlaatudirektiivin 18 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät. Hakemusta ei voi tehdä kahta kertaa enempää.
Ympäristöministeriö tekee asiassa päätöksen ilmanlaatudirektiivin 18 artiklan 4 kohdan viidennessä ja kuudennessa alakohdassa tarkoitetun Euroopan komission kannan perusteella. Ympäristöministeriön on tiedotettava päätöksestä 144 a §:n 1 momentissa tarkoitetuille tahoille noudattaen, mitä mainitun pykälän 2 momentissa säädetään tiedottamisen toteuttamistavoista.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä määräajan pidennyksen edellytyksistä ja hakemuksessa annettavista tiedoista sen mukaan, kuin ilmanlaatudirektiivissä säädetään.
148 §Hiekoituksesta ja suolauksesta aiheutuvat raja-arvojen ylitykset
Kunta voi määrittää sellaiset alueet, joilla hengitettäville hiukkasille (PM 10) 141 §:n nojalla säädetyt raja-arvot ylittyvät ilmanlaatudirektiivin 17 artiklassa tarkoitetusta katujen ja teiden talvikunnossapitoon liittyvästä hiekoituksesta tai suolauksesta aiheutuvan hiukkaskuormituksen vuoksi. Näissä tilanteissa kunta voi ilmansuojelusuunnitelman sijasta tehdä selvityksen ylityksestä ja sen syistä sekä toimista pitoisuuksien pienentämiseksi. Selvityksen laatimisen edellytyksenä on, että kunta pystyy esittämään ilmanlaatudirektiivin 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut todisteet, jotka osoittavat ylitysten johtuvan hiekoituksesta tai suolauksesta johtuvasta hiukkaskuormituksesta, ja että pitoisuuksien vähentämiseksi on toteutettu kohtuullisia toimia.
Kunta vastaa yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa 1 momentissa tarkoitetun selvityksentoimittamisesta Euroopan komissiolle ilmanlaatudirektiivin 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun luettelon muodostamiseksi noudattaen, mitä mainitussa lainkohdassa säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetun hiukkaskuormituksen määrittämisestä, todisteiden esittämisestä, selvityksen sisällöstä ja tietojen toimittamisesta Euroopan komissiolle.
148 a §Luonnollisista lähteistä peräisin olevat päästöosuudet
Kunta voi määrittää sellaiset alueet, joilla ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädetyt raja-arvot ylittyvät tai keskimääräisen altistumisen vähennysvelvoitetta ei saavuteta ilmanlaatudirektiivin 16 artiklassa tarkoitettujen luonnollisista lähteistä peräisin olevien päästöjen vuoksi. Alueiden määrittely edellyttää, että kunta pystyy esittämään 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut todisteet, jotka osoittavat ylitysten johtuvan luonnollisista lähteistä peräisin olevista päästöistä.
Kunta vastaa yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa 1 momentissa tarkoitetun selvityksen toimittamisesta Euroopan komissiolle ilmanlaatudirektiivin 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun luettelon muodostamiseksi noudattaen, mitä mainitussa lainkohdassa säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetun päästöosuuden määrittämisestä ja Euroopan komissiolle toimitettavista tiedoista.
175 §Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen
Jos tässä laissa säädettyä velvollisuutta laatia tai päivittää ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma ei noudateta tai 142 a §:ssä ja se nojalla annetuissa säännöksissä säädettyjä ilmanlaadun seurantaan liittyvien näytteenottopaikkojen sijaintia ja lukumäärää koskevia vaatimuksia ei noudateta, Lupa- ja valvontavirasto voi antaa määräyksen laiminlyönnin korjaamiseksi.
186 §Vireillepano-oikeus
Jollei 135 tai 137 §:ssä, 175 §:n 1 momentissa taikka 176, 180 tai 181 §:ssä tarkoitettu asia ole tullut vireille valvontaviranomaisen aloitteesta, asian voi panna kirjallisesti vireille:
1) asianosainen;
2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät;
3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät;
4) Lupa- ja valvontavirasto sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen;
5) asiassa yleistä etua valvova viranomainen;
6) saamelaiskäräjät, jos ympäristövaikutukset ilmenevät saamelaisten kotiseutualueella, ja kolttien kyläkokous, jos ympäristövaikutukset ilmenevät koltta-alueella.
Jollei 175 §:n 5 momentissa tarkoitettu asia ole tullut vireille Lupa- ja valvontaviraston aloitteesta, asian voi panna kirjallisesti vireille:
1) asianosainen;
2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-aluetta ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma koskee tai jonka toiminta-alueella järjestettävästä ilmanlaadun seurannasta on kyse.
Lupa- ja valvontavirasto voi panna vireille 202 §:n 3 momentin 7 kohdassa tarkoitetun kunnan ympäristönsuojelumääräyksen antamista koskevan asian, jos kunta ei ole antanut määräystä mainitussa kohdassa tarkoitetuista toimista.
190 §Muutoksenhaku
Muutoksenhausta kunnan ympäristönsuojelumääräysten hyväksymistä sekä käsittelymaksua tarkoittavaa taksaa koskevaan päätökseen valittamalla säädetään kuntalaissa.
191 §Valitusoikeus
Ellei jäljempänä toisin säädetä, valitusoikeus tämän lain nojalla annettuun viranomaisen päätökseen on:
1) asianosaisella;
2) rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät;
3) toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät;
4) valtion valvontaviranomaisella sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella;
5) asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella;
6) saamelaiskäräjillä sillä perusteella, että ympäristöluvassa tarkoitettu toiminta heikentää saamelaisten oikeutta alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan;
7) kolttien kyläkokouksella sillä perusteella, että ympäristöluvassa tarkoitettu toiminta heikentää koltta-alueella kolttien elinolosuhteita ja mahdollisuuksia harjoittaa kolttalaissa tarkoitettuja luontaiselinkeinoja.
Lupa- ja valvontaviraston yleisen edun valvontayksiköllä on oikeus valittaa Lupa- ja valvontaviraston tekemästä päätöksestä, jos se on tarpeen Lupa- ja valvontaviraston valvottavaksi kuuluvan ympäristönsuojelun, luonnonsuojelun tai vesiensuojelun painavan yleisen edun turvaamiseksi, lain soveltamisalaan liittyvien merkittävien oikeuskysymysten ratkaisemiseksi tai lain soveltamiskäytännön yhtenäisyyden varmistamiseksi.
Valtion valvontaviranomaisella ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on lisäksi oikeus valittaa yleisen ympäristönsuojeluedun valvomiseksi tai muusta perustellusta syystä sellaisesta päätöksestä, jolla Vaasan hallinto-oikeus on muuttanut sen tekemää päätöstä tai kumonnut päätöksen.
Valitusoikeus 190 §:n 4 momentissa tarkoitettuun kunnan ympäristönsuojelumääräyksen hyväksymistä koskevaan päätökseen on kuntalaissa säädettyjen tahojen lisäksi Lupa- ja valvontavirastolla.
Valitusoikeus 175 §:n 5 momentin nojalla annettuun päätökseen ja ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman hyväksymistä tai päivittämistä koskevaan päätökseen on:
1) asianosaisella;
2) rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-aluetta ilmanlaadun parantamista koskeva suunnitelma koskee tai jonka toiminta-alueella järjestettävästä ilmanlaadun seurannasta on kyse.
209 §Mittausten ja tutkimusten laadunvarmistus
Ilmatieteen laitos huolehtii ilmanlaatudirektiivin 5 artiklan b ja d kohdan mukaisen ilmanlaadun mittausmenetelmien ja mallintamissovelluksien vaatimuksenmukaisuudesta sekä V liitteen kohdan F mukaisesta mittaustulosten tarkastamisesta ja kohdan G mukaisesta mallintamissovellusten tarkkuuden edistämisestä. Mittaustulosten tarkastamisesta on laadittava vuosittain kirjallinen arvio, joka tulee toimittaa ympäristöministeriölle viimeistään 31 päivänä heinäkuuta.
211 a §Valtioiden rajat ylittävä ilman pilaantuminen
Jos ilmanlaadun turvaamiseksi 141 §:n nojalla säädettyjä ympäristönlaatuvaatimuksia tai tavoitearvoja ei saavuteta Suomessa merkittävän kaukokulkeuman vuoksi, kunnan on ilmoitettava siitä ympäristöministeriölle.
Ympäristöministeriön on ilmoituksen perusteella ympäristönlaatuvaatimusten tai -laatutavoitteiden saavuttamiseksi aloitettava ilmanlaatudirektiivin 21 artiklan mukainen yhteistyö sen Suomen naapurina olevan Euroopan unionin jäsenvaltion kanssa, josta kaukokulkeuma on peräisin. Ympäristöministeriön on huolehdittava ylitykseen liittyvästä ilmoittamisesta kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle sekä Euroopan komission kutsumisesta mukaan yhteistyöhön. Kyseiset tiedot on saatettava myös yleisön saataville.
Raja-arvon tai varoituskynnyksen ylitykseen liittyvässä tilanteessa ympäristöministeriön on kuntaa kuultuaan tarvittaessa ryhdyttävä toimiin kyseisen Euroopan unionin jäsenvaltion kanssa laadittavan yhteisen ilmanlaatudirektiivin 19 artiklan tai 20 artiklan mukaisen ilmanlaadun parantamista koskevan suunnitelman valmistelemiseksi ja toimeenpanemiseksi.
Ympäristöministeriö on toimivaltainen viranomainen tekemään yhteistyötä toisen Euroopan unionin jäsenvaltion kanssa jäsenvaltion tekemän ilmanlaatudirektiivin 21 artiklaan perustuvan ilmoituksen perusteella ja huolehtimaan tällaiseen yhteistyöhön liittyvästä yleisölle tiedottamisesta Suomessa. Yleisölle tiedottaminen Suomessa on toteutettava yleisen tietoverkon välityksellä. Toisen jäsenvaltion ilmoitukseen on vastattava viipymättä ja ilmoitettava siitä Euroopan komissiolle viimeistään kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta.
Ympäristöministeriön on huolehdittava siitä, että 2 momentissa tarkoitetussa tiedottamisessa ja 3 momentissa tarkoitettuja yhteisiä suunnitelmia laadittaessa pyritään tarvittaessa tekemään yhteistyötä myös Euroopan unioniin kuulumattomien naapurina olevien valtioiden kanssa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20.
Helsingissä 29.10.2026
PääministeriPetteri OrpoYmpäristö- ja ilmastoministeriSari Multala
Alaviitteet
1.
Ks. myös Laki tietosuojalain muuttamisesta
(1225/2023), HE 62/2023 vp; s. 45: ” Vaikka kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle täyttää useimmat tehokkaan oikeussuojakeinon vaatimukset siten kuin ne ilmenevät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, ylimmät laillisuusvalvojat eivät rinnastu lainkäyttöelimeen eivätkä ne voi suoranaisesti puuttua asian käsittelyyn. Ylimpien laillisuusvalvojien päätöksiin ei voi myöskään hakea muutosta tuomioistuimessa. Siten kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle ei voi johtaa myöskään muutoksenhaun kautta tietosuoja-asetuksen 78 artiklan ja rikosasioiden tietosuojadirektiivin 53 artiklan tarkoittamaan tuomioistuinkäsittelyyn. ”
2. ensimmäisellä pilarilla mahdollistetaan ympäristöä koskevan tiedon saanti, toisella osallistuminen päätöksentekomenettelyyn ja kolmannella muutoksenhaku- ja vireillepano- oikeus. Viimeksi mainitun pilarin englannin kielinen käännös on ”Access to justice”.
3.
Suomen liittymisestä Århusin yleissopimukseen on laadittu hallituksen esitys HE 165/2003 vp (Hallituksen esitys eduskunnalle tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi eräiden ympäristön käyttöön vaikuttavien hankkeiden käsittelystä lunastusmenettelyssä ja ydinenergialain muuttamisesta). EU:sta tuli virallisesti Århusin yleissopimuksen sopimuspuoli vuonna 2005
4.
Kyse on seuraavien alojen toiminnoista: energia-ala (1 kohta), metallien tuotanto ja jalostus (2 kohta), mineraaliteollisuus (3 kohta), kemianteollisuus (4 kohta), jätehuolto (5 kohta), jätevedenpuhdistamot (6 kohta), teollisuuslaitokset, joissa valmistetaan massaa puusta tai vastaavista kuitumateriaaleista taikka paperia tai kartonkia (7 kohta), liikenneväylät (8 kohta), sisävesiväylät ja satamat (9 kohta), pohjavedenottojärjestelmät tai tekopohjaveden muodostusjärjestelmät (10 kohta), vesilaitokset (11 kohta), maaöljyn ja maakaasun kaupallinen tuotanto (12 kohta), padot ja muut laitokset, joilla padotaan tai varastoidaan vettä pysyvästi (13 kohta), putkijohdot kaasun, öljyn tai kemikaalien kuljettamiseen (14 kohta), siipikarjan tai sikojen tehokasvatuslaitokset (15 kohta), kivilouhokset ja avokaivokset (16 kohta), maanpäälliset sähkövoimalinjat (17 kohta), maaöljyn, petrokemikaalien tai kemiallisten tuotteiden varastointilaitokset (18 kohta) ja eräät muut toiminnat (19 kohta). Ks. HE 165/2003 vp.
5.
OM on laatinut EU:n perusoikeuskirjan tulkinnasta ja soveltamisesta muistion
6.
esimerkiksi Laki tietosuojalain muuttamisesta (1225/2023), HE 62/2023 vp
Passport
Разбор этого акта по матрице ещё не составлен. Машинный черновик готовится для всех законов и законопроектов базы по очереди; затем его проверяет эксперт.
Последняя попытка машинного разбора не удалась.
Details
| Country | Finland |
| Body | Finlex (законы и правительственные законопроекты) |
| Type | law / bill |
| Language | fi |
| Document date | 2026-10-29 |
| Size | 231 431 знаков |
| Versions | 1 |
| First seen | 2026-11-07 |
| Last checked | 2026-11-16 03:16 |
| number | HE 287/2026 vp |
| original_url | https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2026/287 |
| extraction | official_finnish_document_view |
Topics
Why this document is in the base
Selection matched on the following, total weight 22.
-
henkilötieto
текст
Personal data
…roopan parlamentin ja neuvoston asetus (eu) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/ey kumoami…
-
henkilötieto
текст
Personal data
…isältää asetuksen soveltamisen kannalta keskeiset määritelmät sekä säännökset muun muassa henkilötietojen käsittelyn yleisistä periaatteista, käsittelyn lainmukaisuudesta, rekisterinpitäjän ja he…
-
henkilötieto
текст
Personal data
…en käsittelyn yleisistä periaatteista, käsittelyn lainmukaisuudesta, rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän vastuista ja rekisteröidyn oikeuksista. yleistä tietosuoja-asetusta täydent…
-
henkilötieto
текст
Personal data
…perustuslakivaliokunta on ottanut kansallisen liikkumavaran käyttöön kantaa todeten, että henkilötietojen suoja on turvattava ensisijaisesti yleisen tietosuoja-asetuksen ja kansallisen yleislains…
-
henkilötieto
текст
Personal data
…(ks. pevl 14/2018 vp, s. 4–5 ja pevl 26/2018 vp, s. 2–3). yleisen tietosuoja-asetuksessa henkilötietojen ja henkilötietojen käsittelyn määritelmät ovat laajat. yleisen tietosuoja-asetuksen 4 art…
-
henkilötieto
текст
Personal data
…p, s. 4–5 ja pevl 26/2018 vp, s. 2–3). yleisen tietosuoja-asetuksessa henkilötietojen ja henkilötietojen käsittelyn määritelmät ovat laajat. yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 1 kohdan muka…
Summary
Finland's law amends its environmental protection act to align with revised European Union air quality directive. It introduces stricter air quality standards, tightens monitoring and reporting requirements, and establishes new obligations for air pollution management plans and enhanced enforcement responsibilities. The law takes effect on December 11, 2026.